lauantai 19. elokuuta 2017

Kuva-arvoitus

Ei oikein saa ajatuksia tänään kasaan - monenmoista ajatusta pyörii päässä. Ja kaiken kukkuraksi Riesa päätti tulla sekoittamaan pään vielä lopullisesti. Kiitos vaan. 

Poika kävi tuomassa (AM siis kävi hakemassa) muutaman sata kappaletta Aku Ankan taskukirjoja 😊  Ja sitten lähti kotiin... josta muuttaa parin viikon päästä yli 300 km:n päähän. Koska nähdään seuraavan kerran - ei tietoakaan 😢 

Pojan käynnin lisäksi plussaa tässä päivässä oli se, että ensimmäisen kerran viiteen vuoteen - ihan totta! - tein ruokaa, ihan tavallista makaronilaatikkoa, ihan itse ja yksin. Onnistuneesti.
Jep. Riesan takia en ole tehnyt ruokaa viiteen vuoteen, AM on hoitanut meillä sen homman, tai sitten on tehty yhdessä. 
Hyvin onnistui. 

Mutta se kuva-arvoitus. Tiedättekö mikä tämä on? 



torstai 17. elokuuta 2017

Älä ota kesäkissaa!

Ihan tosissani kirjoitan aiheesta, vaikka tänään lenkillä vähän leikkimielellä ajatus liikkeelle lähtikin.

Mutta siis siitähän on nyt ollut jo puhetta, että kesä lähenee loppuaan ja sitä myötä taas valitettavasti alkaa mm. facebook täyttyä kuvista ja ilmoituksista miten on löytynyt nälkiintyneitä kissoja sieltä ja täältä maalta kesämökkien läheisyydestä. Surullista, äärettömän surullista. Eli

ÄLÄ OTA KESÄKISSAA - OTA ELÄMÄNIKÄINEN KAVERI.

Tai etsi kissalle uusi koti, jos et voi viedä sitä kaupunkikotiin. Maatalot varmaankin huolivat hiirikissoja, jos ei muuten. Luulisin ainakin.

Ja mistäkö tämä aihe sai alkunsa? Olin tänään taas ystäväni kanssa lenkillä ja hän on hyvin eläinrakas ihminen. Kissat erityisesti ovat lähellä hänen sydäntään. Ja eräs pieni siili tuolla koulun kentän viereisessä pensaikossa 😊 Tuossa meidän talon edessä on puinen penkki, jossa oli jo eilen pieni raidallinen kissa. Jonkun pienen ihmisen lelukissa pudonnut kävelytielle ja joku on nostanut sen siihen. Kisu oli siinä vielä tänäänkin. Siitä meille tuli mieleen, että jospa se onkin jonkun kesäkissa 😢😢.

Kuva on vähän epäselvä, kun jäi taas käsittelemättä, mutta siinä se on: pieni raidallinen kissa vailla kotia.

Tai vastaavasti joku pieni ihminen vailla kissakaveriaan, joka odottaa kaveriaan tuossa penkillä. Tänään vielä satoi, joten kisuressu on nyt märkä.





Eihän siis oteta kesäkissaa, vaan annetaan kissalle koti koko sen elämän ajaksi ❤






Mutta ettei nyt surkeaksi menisi, niin... Repu kertoi ostaneensa uuden imurin. Ja hieno imuri onkin, väri just kohillaan! Imurista tuli mieleen meidän imurit ja tarinat niistä:

Meillä kävi aikanaan niin, että kun Poika muutti pois kotoa ja imuroidessa ruvettiin etsimään jotain kapeampaa suulaketta, niin eipä löytynyt mistään. Etsittiin ja etsittiin, ei löydy. Nolona soitto Pojalle; mistä löytyy suulakkeet. No löytyihän ne sitten... Johtui siitä, että imurointi oli ollut useamman vuoden ajan Pojan hommia ja meidän imuri oli vähän...no vieras kapine meille 😊

Sitten kävi mökillä varkaita ja varasti sielä pölynimurin! Vietiin kotoa se vanha imuri mökille ja ostettiin kotiin uusi. Punainen meillekin. Toosi kätevä. Sitten kävi niin kuin kävi, viisi kesää sitten; olin pitkään sairaalassa eikä senkään jälkeen ihan ekana ollut kellään imurointi mielessä. Ja meillä on lisäksi tuo varsi-imuri, jolla otetaan nopeasti pahimmat ja näkyvimmät roskat pois.
Mutta sitten kerran päätettiin siivota. Ja olisi taas tarvittu niitä pikkusuulakkeita. Missäs ne on...Imurissa on lokero vain pölypussille..Ei ole muita lokeroita, vaikka kuinka etsit, ei vaan ole. No, ei me sitten tarvita niitä suulakkeita. Olkoot. Vaan sitten yhtenä päivänä etsin siivouskaapista jotain...Ne suulakkeet kuuluisi olla omassa telineessään imurin varressa eli kulkea aina mukana...

tiistai 15. elokuuta 2017

Loppukesän iloja

Elokuu on puolessa välissä ja aurinko paistaa. Tai ei se nyt enää tähän aikaan paista, laskee juuri taivaanrannan taa, mutta paistoi koko päivän, kuten kesäpäivänä kuuluukin.
Ei ole syksy vielä, vaikka syksyn juttuja monet jo suunnitteleekin.

Aamupäivällä kävin hammaslääkärissä. Hampaat oli kunnossa, reikiä nolla. Mutta kun vihloo. Vihloo hammasta jolle on tehty juurihoito eli ei pitäisi vihloa. Höh. Kiltti hammaslääkäri hioi hammasta tai oikeastaan sen paikkaa, matalammaksi, josko se auttaisi.
Ja sanoi, että ikenet on sieltä täältä vähän karkuteillä, niitä voisi koettaa parannella jättämällä fluorihammastahnaa hampaisiin. Eli ei huuhdota hampaita hammaspesun jälkeen.
Mutta ei se tunnu auttavan, se hionta. Vihloo vähän vieläkin. Pitää kuulostella viikon verran ton hammastahnan kanssa. Sitten jos ei auta, mennään päivystykseen. Ei auta itku markkinoilla.

Hammaslääkäriltä kävelin meidän taloyhtiön huoltoon, viemään yhden tärkeän paperin.
Kävelin Pojan vanhan päiväkodin ohi. Tai siis sen paikan ohi, missä ennen oli päiväkoti. Nyt siinä näytti tältä:

Päiväkodissa oli neljä eri ryhmää. Kaikkein pieninpien ryhmä oli Käpylaakso, sitten oli kaksi vähän isompien ryhmää; Mustikkamäki ja Puolukkanotko. Eskarilaisten ryhmä oli Kaarnankulma.

Kun mun oli aika lähteä töihin ja Pojan päiväkotiin, käytiin ensin tutustumassa, paikkana pienimpien ryhmä, Käpylaakso.  Tutustumispäivään valmistauduttiin ja pukeuduttiin hyvin: suorat housut, kauluspaita, kravatti ja velourtakki (sellainen neuletakin mallinen) 😊
Omaansa on tietenkin pakko kehua: päiväkodin tädit, ja tytöt olivat kerrasta myytyjä ❤
Ja kun vielä osuimme ruoka-aikaan ja Poika syötyään vei ruoka-astiat paikalleen ilman kehoitusta, pisteet vain nousivat 😊. Poika oli kaikkien kaveri, oma-aloitteinen ja kiltti. (Niisk)

Kasvettuaan Poika siirtyi Käpylaaksosta pariksi vuodeksi isompien ryhmään Puolukkanotkoon ja sieltä sitten eskarilaiseksi Kaarnankulmaan. Ja lopulta sitten melkein viereen kouluun kuudeksi vuodeksi. Päiväkoti oli hyvä paikka: vielä ekalla luokalla kun hän käveli koulusta kirkolle ip-kerhoon ja matkalla sattui onnettomuus juuri päiväkodin kohdalla ja onnekseen ystävällinen mies osui kohdalle ja vei hänet päiväkotiin saamaan ensiapua, muistivat vielä Pojan ja löysivät mun yhteystiedot ja soittivat hätiin. Vahinko oli niin paha, että ensiapuun piti lähteä silläkin kertaa.

Näin surulliseltä näytti päiväkodin surullinen portti tänään - portti jolla odotettiin hakijoita aina iltapäivisin:

Kotiinlähtö oli helppoa, jos kaverit oli jo lähteneet 😊
Mutta jos Poikaa haettiin ensimmäisten joukossa, sai kyllä käyttää kaikki keinonsa, että päästiin portista ulos ilman suurempaa tappelua 😊

Tänään alkoi taas kirjaston käsityökerho. Ensimmäisessä tapaamisessa meitä oli 17 innokasta neulojaa ja virkkaajaa 😊 Kaksi uuttakin, joista toinen, hmm... syntyperänsä jäi kyllä nyt mulle epäselväksi, mutta kiinalainen, thaimaalainen, japanilainen... jostain sieltä päin. Olimme todella iloisia hänen tulostaan, siitä että hän uskalsi tulla ventovieraaseen joukkoon, vieraan kielen pariin. Hän opiskelee kyllä suomea, mutta ei vielä osaa kieltä juurikaan. Mutta neuloa kyllä osaa!
Kun hän otti keskeneräisen neuleensa esiin, kuului kaikkien suusta yhtäaikaa ihastunutu "ooooo" 😊

Mutta voitte vain kuvitella, millainen meteli lähtee, kun 17 naista, jotka eivät ole tavanneet toisiaan koko kesänä, istuu taas käsitöineen saman pitkän pöydän ääressä 😊😊 Vieläkin soi korvissa... Ja sitä naurua! Poskilihakset ja vatsalihakset on taas saaneet kyytiä - ei tarvitse erikseen tehdä vatsalihasliikkeitä...

Ensi viikolla sitten Lukupiiri ja syyskuun alussa Novellikoukku. Eihän sitä enää kerkiä muuta kuin kirjastossa olemaan 😊😊
Vaan mikä on ollessa, kun on hieno, vasta remontoitu kirjasto!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa päättyy vuodelta 2017

Sunnuntaiaamu, kotiinlähdön aika. Siihen tiettyyn elämänrytmiin oli jo viikossa tottunut ja vaikka mikään kamala kiire ei ylösnousulla olisi ollutkaan, alkoi mökistä kuulua tassutusta ja haukottelua sieltä täältä.
-"Onkohan vessassa ketään?"
Ulko-ovikin kävi, kun asuntoautossa nukkuneet tulivat sisälle. Meidän Myyntisirkkusten "Unikaveri" viikon ajalta oli lähtenyt ajelemaan kotiin jo aamuvarhaisella, hiljaa hiljaa hiipien, niin ettei kukaan muu kuin Kuski-Sirkkunen tiennyt asiasta mitään, hän kun oli sattunut olemaan liikkeellä juuri siihen aikaan.

Keitimme vettä ja pidimme vähän niin kuin nyyttikestit viimeisistä eväistä: teetä, kahvia, pikapuuroa, leipää, tuorejuustoa, juustoa. Ja tadaa: pakastimesta löytyi vielä turvaryhmäläisten illalla tuomia jäätelötuuttejakin 😊😊

Ja vaikka kuinka olisi halunnut, niin lähtöä ei voinut venyttää loputtomiin. Matkaa etelään oli kuitenkin useita satoja kilometrejä ja pakettiautoilla on maksiminopeutensa. Aikaa siis tulisi kulumaan kun olisi pakko pysähtyä tankkaamaan autoa ja kuskeja ja yhtä matkustajaakin välillä.
Asuntoauto matkaajineen kulkisi omia teitään kotiin.

Pakko oli halata lähtöhalaukset: jälkimainingeilla Etelä-Konnevedellä nähdään syys-lokakuun vaihteessa, viimeistään. (Toivottavasti mahdollisimman monen melojan kanssa!).
Myyntisirkkuset sai johtoautokseen viestinjohtajan; sovittiin, että ajetaan "yhtä matkaa", on mukavampi niin, voidaan pysähtyä syömään ja kahville yhdessä.

Mutta ennen tosimatkaan lähtöä käytiin vielä ihan oikeilla kahveilla, kun se aamupala oli semmoinen...keräilyerät 😊 Kahvin jälkeen kuitenkin matkaan: "johtoautoa" oli helppo seurata ja sen tunnisti helposti, kun auton katolla oli tuttu kajakki.

Onneksi sade helpotti jo aamukahvilla istuessa ja mitä pidemmälle eli etelämmäs matka eteni, sitä enemmän sää kirkastui ja lopulta saatiin ajaa jo ihan aurinkoisessa kelissä.

Välillä pidettiin yhteyttä "johtoauton" kanssa puhelimitse ja lopulta päätettiin pysähtyä syömään - taisi olla jossain..tuota Pihtiputaan paikkeilla? No, paikalla ei taida olla väliä. Huoltoasema se kuitenkin oli ja Myyntisirkkuset ei olisi Myyntisirkkusia, jos homma sujuisi ilman kommelluksia 😊😊

Ajoimme mittarille. Tuota. Muuten hyvä, tästä tankatun polttoaineen voi maksaa kassalle, eli voimme ottaa käteistä, MUTTA... olemme väärälle puolella. Helppo juttu, vaihdetaan puolta. Onneksi ei ollut ruuhkaa.
No niin, nyt ollaan oikealla puolella, otetaan tankki täyteen. Vähän on ahdasta, mutta Kuski-Sirkkunen on pieni kooltaan ja mahtui ihan hyvin mittarin ja auton väliin. MUTTA. Polttoainepistoolipa ei mahtunut taipumaan tankkiin!
No minkäpä siinä muun teet, kuin hyppäät - siis Kuski-Sirkkunen hyppää - rattiin ja vähän peruuttaa autoa, kun tilaa kerraan oli ja ajaa sen takaisin mittarille, tällä kertaa vähän kauemma siitä. Ja aloitetaan alusta. Jo vain onnistui tankkaus, saatiin tankki taas täyteen, auto siirrettyä parkkipaikalle ja Myyntisirkkusetkin sisälle huoltoasemalle.

Arvatkaa mitä teki "johtoauton" kuljettaja - MIES siis? Katselee sieltä ovelta päätään pyöritellen, hymyssä suin, että mitä ihmettä nuo naiset (taas oikein) hommaa.  Mutta kuten tavallista, Myyntisirkkuset selvittää homman! (Tähän kuuluisi yläfemma, jos meillä olisi tapana sitä heitellä).

Maksoimme polttoaineen ja sitten siirryimme pohtimaan sitä syömäpuolta. Päädyimme lounaspöytään. "Johtoauto" oli nopea ja oli jo pöydässä kun me vielä keräilimme salaattia ja mietittiin mitä me oikein syödään - liian monta vaihtoehtoa nääs. Ja minua vähän nuorempana ohjeistettiin, etten vaan kävele minkään terveellisen ohi 😊😊
Lopulta oli lautaset täynnä meilläkin ja päästiin pöytään, mutta vielä siinä vaiheessa kävi Kuski-Sirkkunen puuteroimassa nenäänsä tai käsien pesulla tai jotain. "Johtoauto" totesi:
- Onpa täällä hiljaista.
- Miten niin?
- Täällä oli äsken melkoinen kalkatus ja käkätys.
Vaikutti siltä, että tarkoitti sillä meitä Myyntisirkkusia ja meidän ruuan ottamista... En kyllä voi ymmärtää, mun mielestä me oltiin ihan hiljaisia ja käyttäydyttiin ihan nätisti 😉😉

Ruokailun jälkeen jatkettiin matkaa kohti kotia, kunnes pysähdyttiin vielä kahville jossain Leivonmäki-Joutsa-Hartola -mikä-lie ja missä järjestyksessä nuo nyt menekään 😊. Jossain kuitenkin.
Kahvin jälkeen tiemme kuitenkin erosivat ja "johtoauto" katosi ajatusta nopeammin "horisontin taa..

Loppumatkan teimme siis Kuski-Sirkkusen kanssa kahden; muistellen mennyttä viikkoa.

Mutta vielä muutama kymmenen kilometriä ennen, ennen kuin oli aika erota, paku ilmoitti, että olisi aika lisätä ADHD:tä... No, nythän meillä oli tieto ja taito hallussa joten eipä muuta kuin ensimmäiselle huoltoasemalle, auto parkkiin ja.. Hmm... Naiselliseen tapaan, ensin pisulle 😉
Sitten marssimme asiantuntevina ostamaan pussillisen ADHD:ta - krhm - takaisin autolle ja.. Jostain syystä saimme hirvittävän hepulikohtauksen. Eihän siitä meinannut tulla mitään. Ainakin desin verran nestettä meni hukkaan, kun ei osunut kohdalleen. Mutta saatiin me lopulta itseämme niskasta kiinni ja aine sinne minne pitikin, tyhjä pussi roskikseen, käsien pesulle ja taas matka jatkui.
Pian oltiinkin jo meillä ja soitto AM:lle:
- Tuota. Voisitko tulla auttamaan, kun olisi vähän tätä tavaraa... Meikkilaukku. Makuupussi. Makuualusta. Teltta. "Kassakaappi"-kassi. Työkalupakki. Yksi keltainen laatikko täynnä vaatteita. Auton katolla olleet kuulutuslaitteet.

Kiltti AM tuli ❤ Ei edes kysynyt, miten sitä tavaraa oli tullessa enemmän kun lähtiessä. Lähtiessä oli vaan se meikkilaukku ja makuupussi ja makuualusta ja teltta. (Ne makuuvermeet oli Ikean sinisessä kassissa, oli helpompi kantaa..)

Sitten hyvästit: halaukset ja aja varovasti. Jäi jotenkin tyhjä olo, vaikka tietenkin oli hyvä olla kotona viikon reissun jälkeen ja oli paljon kerrottavaa. Mutta silti.

Kuski-Sirkkunen on loistava Ystävä. Hänen kanssaan hommat sujuu kuin ajatus ja leikki. Automatkoilla ja vapaa-aikana voidaan puhua ihan mistä tahansa. Sellaista asiaa ja aihetta ei olekaan, mistä ei voitaisi puhua. Ja hysteerisiä naurukohtauksia voi saada ihan mistä tahansa asioista. Vaikka sukasta. Esimerkiksi. Tai hammasharjasta. Ihan mistä vaan. 😉😉
"Soitan vain ihan pikaisesti ja kysyn" -puhelut venyy helposti neljän tunnin maraton puheluiksi, joissa setvitään kaikenlaisia asioita. Onneksi on olemassa whatsapp!

Onneksi ensi kesään ei ole enää pitkä aika. Ja sitä ennen on monta tilaisuutta tavata.

lauantai 12. elokuuta 2017

Kesän viimeinen melontatapahtuma

Tänään oli kesän viimeinen melontatapahtuma - siis sellainen mihin minä osallistuin. En melomalla, vaan "roikkumalla mukana ja pyörimällä jaloissa".

Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna 17. kerran Hämeenkoskelta Kärkölän Myllykylään. Matkaa kertyi jokea pitkin n. 17 kilometriä. Melojia oli yhteensä n. 90 ja ikähaarukka oli 6 v -79 v.

Vanhin meloja oli isäpuoleni, Tunturiruipelo, joka oli retken vetäjä ja pitkälti tapahtuman järjestäjä. Toki hänellä on ollut muutamia apulaisia mm. joen raivaamisessa, jota on pitänyt tehdä useaan kertaan vielä viime viikonkin aikana. Turvahenkilöstön hankkimista, kahvi- ja ruokalippujen tekemistä ja tulostamista, kaikenlaista muuta toimistotyötä jota myös Äitirakas on hänen kanssaan tehnyt. Kahvitaukopaikalla piti leikata heinikko, että kanootit saadaan joen rannalle tauon ajaksi - monta kymmentä kaksikkoa, yksikköä ja inkkaria tarvii paljon tilaa 😊


Tässä lähtötunnelmia, osa on jo vedessä odottamassa ja viimeisiä autetaan vielä vesille.






Tässä Hyväneulan koski. Kaikki selvittivät tämän kaatumatta. Erilaisia kommentteja kyllä laskijoilta kuultiin 😊
 Toiset oli sitä mieltä "ei ikinä enää" ja toiset - esim. porukan pienimmät tytöt inkkarissa - tuntuivat olevan sitä mieltä, että "wuhuu, hienoa" 😊 😊





Ja näin rauhalliseksi vesi rauhoittui heti noiden kuohujen jälkeen.

Lähtöpaikalta taukopaikalle on matkaa n. 12 km eli meillä maajoukoilla oli reilusti aikaa seurustella kahvinkeittäjien kanssa  - johon muuten kuului meidän Myyntisirkkusten Pikku-Aurinko 😊

Yksi päivän... voisiko sanoa ilopillereistä oli tämä 😊 😊 😊




"Sievin" yleisöwc ikinä minkä olen nähnyt. Tuossa edessä oli tyttöjen vessa ja tuolla vasemmassa päädyssä poikien vessa. Sitähän oli pakka käydä ainakin katsomassa, vaikkei olisi hätä ollutkaan 😊


Tässä osa jo taukopaikalle saapuneista - suurin osa on vielä matkalla ja odottamassa maihin pääsyä. Tuo koko rinne oli aivan TÄYNNÄ kanootteja ihan joen rannasta tuonne metsän reunaan asti. Kuvassa näkyvä keltaliivinen mies on kutakuinkin joen rannassa joten siitä voi vähän arvioida kuinka paljon kanootteja/kajakkeja tuossa rinteessä oli.

Kahvitauon jälkeen matka jatkui vielä n. 5 km:n verran. Joessa oli sen verran virtausta - sateet ja Pääjärvestä laskettu vesi piti huolen, että vettä ja virtausta riitti - ja melojat olivat päätöspaikalla Myllykylässä melkein yhtä aikaa kuin minun ja kuskini kanssa (meillä vähän kesti, kun piti saada yksi kaksikko kyytiin ja puuttui yksi sidontaliina, piti käyttää vähän mielikuvitusta, että saatiin se pysymään trailerin kyydissä).

Päätöspaikalla oli soppatykki tulella, ruoka lämpiämässä ja tarjouduin auttamaan pöydän kattamisessa Pikku-Auringon kanssa, että saadaan ruoka äkkiä tarjolle. Riittävästi kun oli käsiä, niin ruoka oli ajoissa tarjolla, kun ensimmäiset nälkäiset melojat tuli paikalle 😊

Vaan sitten.... Pöllö hyytyi... Paikalla on kota/laavu ja sanoin, että nyt menen istumaan hetkeksi aikaa tuonne laavuun. Vieressä istui tilausbussin kuski ja tarkoitukseni oli sanoa hänelle, että voitko vähän auttaa; jos tästä "kaadun" niin katsoisit, etten lyö päätäni mihinkään. Vaan en ehtinyt. Pimeni. "Heräsin" jonkun ajan kuluttua ja ihmettelin missä oikein olen..hetken aikaa taas kesti ennen kuin ymmärsin missä ja miksi. Bussikuski oli juuri hakenut itselleen jälkiruokaa ja kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut; pyysin "anteeksi jos en ollut vastannut hänen keskusteluyritykseensä". Hän sanoi, että ei ollut sen kummemmin huomannut mitään, hän oli kyllä kysynyt jotain, mutta oli vain luullut, etten kuullut, mutta ei ollut siitä millänsäkään. No en tosiaan kuullut 😊 😩
Soitin AM:lle, että tulee hakemaan mut kotiin, lähdin katsomaan mikä on tilanne; onko kaikki melojat jo saapuneet maihin ja missä on Äitirakas. Ihan kaikki ei olleet vielä maissa ja Äitirakaskin vielä vesillä - näkyvillä kyllä. Huikkasin hälle, että on asiaa kun tulee maihin ja lähdin sitten itse syömään. Pahuksen Riesa 😠😠

No siinä syödessä sain kuitenkin kuunnella ihmisten fiiliksiä tapahtumasta: kaikki tuntuivat olevan iloisia ja tyytyväisiä, olivat sitä mieltä, että hyvin järjestetty tapahtuma ja millä hinnalla. Vaikka itse en ole muuta kuin enää mukana yhdistyksen hallituksessa, niin on mukava saada positiivista palautettava tyytyväisiltä "asiakkailta" 😊 😊 😊

Kotiin tultua otin taas parin tunnin päikkärit ja nyt on ilta taas mennyt ihan mukavasti.


perjantai 11. elokuuta 2017

Kuin uuden auton osto

Olenhan mä ennenkin kertonut, kuin mukava apteekki meillä on. Tai apteekin henkilökunta. Auttavat aina, kun on jotain epäselvää resepteissä tai jossain muussa.
Me käydään siellä melkein kerran viikossa, tai ainakin joka toinen viikko. Johtuu siitä, kun mulla on neljää eri epilääkettä ja ne loppuu aina eri aikaan, tietenkin.

No nyt me käytiin hakemassa lääkkeitä AM:lle. Sillä aikaa kun hän asioi farmaseutin kanssa, minä tein "näyteikkunaostoksia". Ja löysin uuden lääkedosetin. Mutta kun se oli pahvilaatikossa. Siinä samassa AM:kin jo vapautui. Näytin dosettilaatikkoa hänelle ja totesin, että haluaisin katsoa sitä tarkemmin, mutten tohdi avata pahvilaatikkoa itse (ettei se mene rikki..) AM nyökkäsi ns. "myymälävuorossa" olevaa farmaseuttia kohti, nuori mies - ihan semmoinen silmänilo jo näin vanhemmille silmille 😉 ja tuumasi, että hän varmaan auttanee. No auttoi toki, avasi laatikon ja tutustuin dosettiin. Joka oli sininen.  Totesin, että haluaisin kyllä sen punaisen... Johon farmaseutti "Niin, meillä ei kyllä ole nyt sitä kesän muotiväriä, turkoosia" - hymynkare huulillaan ja silmät vilkkuen ja jatkoi, että "onhan tämä kyllä vähän samanlaista, kuin auton ostaminen, väri on hyvin tärkeä asia" 😊  Pyörittelin dosettia hetken aikaa ja päätin sitten ostaa sen - vanha on jo niin "vanha" ja punainen on aina punainen 😊  Ja onhan se vähän niinkuin mun uusi auto, kun en enää autoa saa ajaa.

Postipoika-/tyttö on taas ollut ahkerana viime aikoina.

Repun kortti Kuopiosta on kopsahti postiluukusta jo viime viikon puolella, mutta on jäänyt kiittämättä: ISO KIITOS!

Samoin posti toi kortin Ystäviltä Kirkenisistä halausten kera.




On muuten yksi parhaimpia tapoja herätä: postiluukun kolahdus ja kun silmät ristissä kompuroit ovelle katsomaan mitä laskuja sieltä nyt taas tänään tuli, siellä onkin postia ystäviltä!

Tänäänkin sain postia: lähettäjänä oli Sus' ja paketissa oli DVD "Hiljaa virtaa Don" sekä runokirja "Kirkasotsa"
Kiitos Sus' - olen otettu postista!





Ja pöllöperhe kasvoi tänään taas yhdellä pienellä.. suklaapöllöllä 😊 

Tasan vuosi sitten sain samoilta ystäviltä Pöllö -kesäkassin ja tänään sain herkullisen näköisen suklaapöllön (arvatkaa tekisikö mieli vähän nakertaa siiven kärjestä tai jostain...😊  )



Kaikille ihanille Ystäville, jotka muistavat ja ilahduttavat ja haluavat ilahduttaa ja muistaa minua - ISO KIITOS!

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Eräs telttayöpyminen monen vuoden takaa

Pöpelikössä -blogista luin vähän kateellisenakin, kuinka siellä vietettiin omaa mökkiaikaa omassa paratiisissa. Kuulosti ihanalta. Mutta ymmärsin kyllä senkin, että siellä voisi olla pelottavaa, jos ei olisi kaverina ja turvana koiraa, hänellä "sakumaanikko" - mulle riittäisi nilkkoja järsivä chihuahua tai villakoira 😉😉
Kunhan vaan pitäisi rosmot poissa.

Mutta kirjoitus kaivoi muistojeni kätköistä esiin vanhan tarinan, jonka olen teille varmaan pariinkin kertaan kertonut, eräästä melonta ja telttailureissusta. Se TELTTA nimenomaan on tehnyt siitä legendaarisen ja se viihdyttää ystäviä facebookissa yhtä paljon kuin meidän hääkuva sieltä 30 vuoden takaa.

Meidän melontaretkemme suuntautui johonkin Parkanon suuntaan, siellä on vesistö nimeltään Kaidat vedet. Sinne oli tarkoitus mennä melomaan.

Lainasin AM:ltä telttaa, sellaista ihan perinteistä harjatelttaa, vihreätä vielä. Ei mitään kupolitelttaa, eikä mitään mihin tarvitaan hirveästi putkia yms. Käytiin mökillä testaamassa, että varmasti osaan pystyttää sen teltan. HELPPO HOMMA. Ei helpompaa voisi olla.

Lauantai-aamuna lähdettiin matkaan, taidettiin matkallakin pysähtyä jossain melomassa, en varmaksi muista. Nähtävyyksiä kuitenkin katseltiin ja käytiin syömässä - syöminenhän on aina tärkeää reissussa 😋😋

Lopulta oltiin perillä, löydettiin hyvä paikka leiriytyä. Meitä oli viisi henkeä: Äitirakas, Tunturiruipelo, M ja P ja minä. Äitirakas ja Tunturiruipelo nukkuisivat autossa ja me muut teltoissa; M ja P yhdessä ja minä omassani.

Löysin hyvän telttapaikan; pehmeä alusta, siihen kun vielä levittäisi makuualustan teltan pohjalle, niin voi kun olisi hyvä nukkua. MUTTA. Mitä ihmettä? Mitä merkillistä teltalle oli muutamassa päivässä tapahtunut?? Kun kasasin sen, se ei näyttänyt lainkaan siltä kuin piti. Ei vaikka tein mitä.
Auttakaa, jooko... No toki sain apua, M ja P olivat kokeneita retkeilijöitä ja tulivat auttamaan, mutta ei, ei se saavuttanut oikeaa muotoaan vieläkään... Eikä Äitirakkaankaan ylimääräiset kädet auttaneet asiassa....

No mitä ulkonäöstä, pääasia, että se on pystyssä ja se pysyy pystyssä ja siellä voi nukkua. Vai voiko... Mitäs jo yöllä sataa? Tuota... Sadevesi valuu ja jää sen teltan alle ja kaikesta huolimatta SAATTAA loppujen lopuksi sademäärästä riippuen nousta niin korkealle, että...

Jep. Siirretään se pahuksen teltta, kyynelten saattelemana - kun se ensin oli hillittömän naurun säestämänä saatu pystyyn - hyvä ettei ollut pissat housussa, kun sitä pystytettiin!
Hyvä, tasaisnen ja turvallinen paikka löytyi, mistäpä muualta kuin Äitirakkaan ja Tunturiruipelon auton vierestä. Sinnekin olisin päässyt nukkumaan, mutta kun oli päättänyt nukkua teltassa, niin minähän nukun teltassa!

Kaiken tämän ajan Tunturiruipelo oli ollut kalassa, saanutkin kalaa joten raatamisen jälkeen saatiin savustettua kalaa ja uusia perunoita voilla - oli muuten hyvää! Kuun kumottaessa oli mukava jutustella ja - nauraa mun telttakyhäelmälle...

Lopulta kömmimme kukin yöpuulle ja kun olin hetken otsalampun valossa vielä lukenut ja odottanut unta ja miettinyt, että mitä jos metsästä tulla rymistää HIRVI mun telttani yli. Tai KARHU raapaisee seinän auki. Tai mikä todennäköisempää, joku MURHARI on siellä koko illan vaaninut meitä puun takana ja nyt kun on menty nukkumaan, iskee just mun kimppuun. Näistä aatoksista kun pääsin eroon, niin viimeinen ajatus oli, tien vieressä ja sellaisella kääntöpaikan tapaisella kun olimme, että mitä jos joku tulee AUTOLLA, ja peruuttaa mun päälle 😉😉.

Oikein fiksuja ajatuksia, eikö? Näistä ajatuksista kun pääsin eroon, niin sain unen päästä kiinni - kun olin itselleni selittänyt, että ketään em. ei tuolla korvessa liiku. PAITSI aamulla heräsin siihen, kun AUTO ajoi ohi - viimeinen olisi siis voinut hyvinkin olla mahdollista... 😉😉.... ja höpön höpön...

Ai se telttako? Miltäkö se näytti? Etsitäänpä kuva.... Kyllä se jossain on...



Siinä. Teltta. Tai jotain.
Tossa kohtaa olisi ollut niin kiva nukkua. Paitsi jos olisi satanut.

Nyt mulla on ihan OIKEAKIN teltta.
Joka on mun.