21 kesäkuuta 2016

SNY kierros on ohi ja sen kunniaksi ystäväni lähetti minulle uuden DVD-laitteen ;)

Entinenkin toimii kyllä vielä hyvin, mutta onhan se hyvä olla toinen varalla... Oikeasti, sen verran on vielä turnausväsymystä viime viikolta, että vaikka postiin mennessä arvasin - tai oikeastaan tiesinkin - mistä paketista on kyse, niin siinä vaiheessa kun postitäti toi paketin käsiini, niin hetken aikaa mietin tosissani, että missä ihmeen välissä olen tilannut meille uutta elektroniikka kotiin :D  Huh huh..

Ensin piti tehdä kauppareissu, ennen kuin pääsin avaamaan pakettia ja tietenkin se kutkutti siellä takapenkillä ja sitten sohvalla kauppakassien purkamisen ajan. Mutta sitten pääsin sen kimppuun: tämmöinen paketti se oli, kirjeen kera tietenkin


Neulojan päiväkirja - ihana, sinne voin kirjata kaikki työt mitä olen tehnyt; kenelle, mistä langasta, silmukkamäärät ja vaikka mitä. Ihana kirja, olen tuota aina välillä katsellut. Tietenkin lankaa: keltainen ja sininen teeteen Bamboo & co - mulle ihan uusi tuttavuus, sekä vihreä Novita Kotiväki Kartano. Uusi tuttavuus sekin. Katsotaan mitä niistä tulee. Ohjeiksi Ystäväni oli laittanut Novita Kartanosta virkatun lierihatun - se on kyllä tehtävä, sitä olisi kaivattu jo viime viikolla :) Toinen ohje oli Luottoliina, tiskirätti. Sitäkin on pakko kokeilla. Lisäksi mukana oli hemmotteluun Lemon juice & glycerine käsivoidetta, kynsiviiloja ja ihanan kirkkaanpunaista kynsilakkaa.

Ai nuo pöllöt? Salainen Ystäväni arvasi tai siis oli tutustunut minuun niin paljon, että tiesi, että olen vähän hassu :D Siinä on niitä semmoisia hamahelmiä ja niistä voi askarrella pöllöjä!

Voi Siskorakas, tulkaa käymään, niin voin Duracell -pupuni kanssa askarrella pöllöjä, joohan? Ensimmäisen jo kyllä aloitin, oli ihan pakko :D Mutta ostetaan lisää helmiä sitten.

Koko paketti oli ihana, mutta sydämeni sulatti ja sai taas roskia silmiini nämä kaksi: nämä ovat Salaisen Ystäväni lasten näkemyksiä pöllöstä, ensimmäinen 4-vuotiaan ja toinen 5-vuotiaan.

 

Ja kuka on tämä Salainen Ystäväni, joka on koko kevään ilahduttanut minua näillä ihanilla paketeilla? Hän on Sanni, joka päivittää omia kätten töitään ja pitää blogia Kantapään kautta -neulepäiväkirjani -blogissa.

Miten voin kyllin kiittää sinua tästä keväästä - todellakin toit siihen iloa!










14 kommenttia:

  1. Hei! Kiva, että myös viimeisestä virallisesta paketista löytyi kivoja juttuja. ;) Tytöt olivat kovin otettuja siitä, että olit pitänyt heidän piirustuksistaan. Olehan muuten varovainen niiden hamahelmien kanssa, hamahelmitöihin voi tulla pakkomielle. :D

    Tosi kiva SNY-kevät on takana ja ihan hirveän mukava on ollut sinulle paketteja kasailla. Kurkin jatkossakin sinun hauskaan ja humoristiseen blogiisi.

    t.Sanni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanni - ja isot kiitokset vielä tytöille! Olen tällainen höpsö ja kaikki lasten jutut lennättää roskia silmiin..taaskin.. niin nuo pöllöt, kun "oman" Duracell-pupuni lähettämät piirustukset ja videot ja ääniviestit; hän kun opettelee puhumaan sekä englantia että suomea.
      Niin ja toki kävin vierailulla myös sinun blogissasi, en vain muistanut jättää puumerkkiä, kun olin niin haltioissani omasta paketistani :)

      Poista
  2. Voi miten taitavasti ihan sinun näköiset kuvat on pikkuiset tehneet! On kyllä kesäinen sisältö, iloinen, värikäs ja tarjoaa mukavia puuhia ja vieläpä hemmottelee käsiäsi.Suloista suven juhlaa! Ja nyt voit pujottaa sukkapuikot pidikkeeseen, ei silmukat karkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihan näköiset? Ajattelin mennä hakemaan henkilökorttia, kun en omista kuin ajokortin, enkä tiedä kuinka kauan se kelpaa henkilötodistukseksi, kun en saa autoakaan ajaa, ja mietin, kumpaa kuvaa käyttäisin ;) Ihania kuvia ovat molemmat - jos tullaan teidän kylällä vastakkain, niin varmasti tunnistat!

      Poista
  3. Ihana pari sinulla on ollut. Minun parista ei ole vielä kuulunut, joten vain odottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitys tiivistyy sulla. Kyllä se sunkin paketti vielä tulee.
      Mua kyllä onnisti, täytyy myöntää :)

      Poista
  4. Ihana päätös kevään kierrokselle! Tykkään langoistasi. Kesällä mua vetää kummasti puuvilla- ja bambulangat. Minkälaisen kirjan sait? Olis kiva nähdä siitä vaikka kuva, kun en nyt yhtään hahmota, mikä kirja se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin! Aina kun mulla "menee roskia silmiin" AM sanoo, että "jaaha, taas se vuotaa" - mussa on varmaan joku valuvika, kun on niin paljon reikiä ;)
      Otan joku päivä tarkempia kuvia tuosta kirjasta, niin näet, millainen se on.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niin minustakin :) Iso kiitos Sannille kaikista paketeista <3

      Poista
  6. Olipa hieno päätös mukavalle kierrokselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain - lähden mielelläni mukaan toistekin. Edellyttäen tietenkin, että olen onnistunut ilahduttamaan "vastapariani". Se jännittää..

      Poista
  7. Mahottoman kiva paketti. Mielenkiintoiselta vaikutti tuo neulojan päiväkirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan - unohdin kertoa, että kirjeessä sanottiin, että jotain olisi vielä tulossa???
      Otan tosiaan vielä kuvia sisäsivuista ja kerron siitä tarkemmin jonain päivänä.

      Poista

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkulmalle.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)