torstai 17. elokuuta 2017

Älä ota kesäkissaa!

Ihan tosissani kirjoitan aiheesta, vaikka tänään lenkillä vähän leikkimielellä ajatus liikkeelle lähtikin.

Mutta siis siitähän on nyt ollut jo puhetta, että kesä lähenee loppuaan ja sitä myötä taas valitettavasti alkaa mm. facebook täyttyä kuvista ja ilmoituksista miten on löytynyt nälkiintyneitä kissoja sieltä ja täältä maalta kesämökkien läheisyydestä. Surullista, äärettömän surullista. Eli

ÄLÄ OTA KESÄKISSAA - OTA ELÄMÄNIKÄINEN KAVERI.

Tai etsi kissalle uusi koti, jos et voi viedä sitä kaupunkikotiin. Maatalot varmaankin huolivat hiirikissoja, jos ei muuten. Luulisin ainakin.

Ja mistäkö tämä aihe sai alkunsa? Olin tänään taas ystäväni kanssa lenkillä ja hän on hyvin eläinrakas ihminen. Kissat erityisesti ovat lähellä hänen sydäntään. Ja eräs pieni siili tuolla koulun kentän viereisessä pensaikossa 😊 Tuossa meidän talon edessä on puinen penkki, jossa oli jo eilen pieni raidallinen kissa. Jonkun pienen ihmisen lelukissa pudonnut kävelytielle ja joku on nostanut sen siihen. Kisu oli siinä vielä tänäänkin. Siitä meille tuli mieleen, että jospa se onkin jonkun kesäkissa 😢😢.

Kuva on vähän epäselvä, kun jäi taas käsittelemättä, mutta siinä se on: pieni raidallinen kissa vailla kotia.

Tai vastaavasti joku pieni ihminen vailla kissakaveriaan, joka odottaa kaveriaan tuossa penkillä. Tänään vielä satoi, joten kisuressu on nyt märkä.





Eihän siis oteta kesäkissaa, vaan annetaan kissalle koti koko sen elämän ajaksi ❤






Mutta ettei nyt surkeaksi menisi, niin... Repu kertoi ostaneensa uuden imurin. Ja hieno imuri onkin, väri just kohillaan! Imurista tuli mieleen meidän imurit ja tarinat niistä:

Meillä kävi aikanaan niin, että kun Poika muutti pois kotoa ja imuroidessa ruvettiin etsimään jotain kapeampaa suulaketta, niin eipä löytynyt mistään. Etsittiin ja etsittiin, ei löydy. Nolona soitto Pojalle; mistä löytyy suulakkeet. No löytyihän ne sitten... Johtui siitä, että imurointi oli ollut useamman vuoden ajan Pojan hommia ja meidän imuri oli vähän...no vieras kapine meille 😊

Sitten kävi mökillä varkaita ja varasti sielä pölynimurin! Vietiin kotoa se vanha imuri mökille ja ostettiin kotiin uusi. Punainen meillekin. Toosi kätevä. Sitten kävi niin kuin kävi, viisi kesää sitten; olin pitkään sairaalassa eikä senkään jälkeen ihan ekana ollut kellään imurointi mielessä. Ja meillä on lisäksi tuo varsi-imuri, jolla otetaan nopeasti pahimmat ja näkyvimmät roskat pois.
Mutta sitten kerran päätettiin siivota. Ja olisi taas tarvittu niitä pikkusuulakkeita. Missäs ne on...Imurissa on lokero vain pölypussille..Ei ole muita lokeroita, vaikka kuinka etsit, ei vaan ole. No, ei me sitten tarvita niitä suulakkeita. Olkoot. Vaan sitten yhtenä päivänä etsin siivouskaapista jotain...Ne suulakkeet kuuluisi olla omassa telineessään imurin varressa eli kulkea aina mukana...

tiistai 15. elokuuta 2017

Loppukesän iloja

Elokuu on puolessa välissä ja aurinko paistaa. Tai ei se nyt enää tähän aikaan paista, laskee juuri taivaanrannan taa, mutta paistoi koko päivän, kuten kesäpäivänä kuuluukin.
Ei ole syksy vielä, vaikka syksyn juttuja monet jo suunnitteleekin.

Aamupäivällä kävin hammaslääkärissä. Hampaat oli kunnossa, reikiä nolla. Mutta kun vihloo. Vihloo hammasta jolle on tehty juurihoito eli ei pitäisi vihloa. Höh. Kiltti hammaslääkäri hioi hammasta tai oikeastaan sen paikkaa, matalammaksi, josko se auttaisi.
Ja sanoi, että ikenet on sieltä täältä vähän karkuteillä, niitä voisi koettaa parannella jättämällä fluorihammastahnaa hampaisiin. Eli ei huuhdota hampaita hammaspesun jälkeen.
Mutta ei se tunnu auttavan, se hionta. Vihloo vähän vieläkin. Pitää kuulostella viikon verran ton hammastahnan kanssa. Sitten jos ei auta, mennään päivystykseen. Ei auta itku markkinoilla.

Hammaslääkäriltä kävelin meidän taloyhtiön huoltoon, viemään yhden tärkeän paperin.
Kävelin Pojan vanhan päiväkodin ohi. Tai siis sen paikan ohi, missä ennen oli päiväkoti. Nyt siinä näytti tältä:

Päiväkodissa oli neljä eri ryhmää. Kaikkein pieninpien ryhmä oli Käpylaakso, sitten oli kaksi vähän isompien ryhmää; Mustikkamäki ja Puolukkanotko. Eskarilaisten ryhmä oli Kaarnankulma.

Kun mun oli aika lähteä töihin ja Pojan päiväkotiin, käytiin ensin tutustumassa, paikkana pienimpien ryhmä, Käpylaakso.  Tutustumispäivään valmistauduttiin ja pukeuduttiin hyvin: suorat housut, kauluspaita, kravatti ja velourtakki (sellainen neuletakin mallinen) 😊
Omaansa on tietenkin pakko kehua: päiväkodin tädit, ja tytöt olivat kerrasta myytyjä ❤
Ja kun vielä osuimme ruoka-aikaan ja Poika syötyään vei ruoka-astiat paikalleen ilman kehoitusta, pisteet vain nousivat 😊. Poika oli kaikkien kaveri, oma-aloitteinen ja kiltti. (Niisk)

Kasvettuaan Poika siirtyi Käpylaaksosta pariksi vuodeksi isompien ryhmään Puolukkanotkoon ja sieltä sitten eskarilaiseksi Kaarnankulmaan. Ja lopulta sitten melkein viereen kouluun kuudeksi vuodeksi. Päiväkoti oli hyvä paikka: vielä ekalla luokalla kun hän käveli koulusta kirkolle ip-kerhoon ja matkalla sattui onnettomuus juuri päiväkodin kohdalla ja onnekseen ystävällinen mies osui kohdalle ja vei hänet päiväkotiin saamaan ensiapua, muistivat vielä Pojan ja löysivät mun yhteystiedot ja soittivat hätiin. Vahinko oli niin paha, että ensiapuun piti lähteä silläkin kertaa.

Näin surulliseltä näytti päiväkodin surullinen portti tänään - portti jolla odotettiin hakijoita aina iltapäivisin:

Kotiinlähtö oli helppoa, jos kaverit oli jo lähteneet 😊
Mutta jos Poikaa haettiin ensimmäisten joukossa, sai kyllä käyttää kaikki keinonsa, että päästiin portista ulos ilman suurempaa tappelua 😊

Tänään alkoi taas kirjaston käsityökerho. Ensimmäisessä tapaamisessa meitä oli 17 innokasta neulojaa ja virkkaajaa 😊 Kaksi uuttakin, joista toinen, hmm... syntyperänsä jäi kyllä nyt mulle epäselväksi, mutta kiinalainen, thaimaalainen, japanilainen... jostain sieltä päin. Olimme todella iloisia hänen tulostaan, siitä että hän uskalsi tulla ventovieraaseen joukkoon, vieraan kielen pariin. Hän opiskelee kyllä suomea, mutta ei vielä osaa kieltä juurikaan. Mutta neuloa kyllä osaa!
Kun hän otti keskeneräisen neuleensa esiin, kuului kaikkien suusta yhtäaikaa ihastunutu "ooooo" 😊

Mutta voitte vain kuvitella, millainen meteli lähtee, kun 17 naista, jotka eivät ole tavanneet toisiaan koko kesänä, istuu taas käsitöineen saman pitkän pöydän ääressä 😊😊 Vieläkin soi korvissa... Ja sitä naurua! Poskilihakset ja vatsalihakset on taas saaneet kyytiä - ei tarvitse erikseen tehdä vatsalihasliikkeitä...

Ensi viikolla sitten Lukupiiri ja syyskuun alussa Novellikoukku. Eihän sitä enää kerkiä muuta kuin kirjastossa olemaan 😊😊
Vaan mikä on ollessa, kun on hieno, vasta remontoitu kirjasto!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa päättyy vuodelta 2017

Sunnuntaiaamu, kotiinlähdön aika. Siihen tiettyyn elämänrytmiin oli jo viikossa tottunut ja vaikka mikään kamala kiire ei ylösnousulla olisi ollutkaan, alkoi mökistä kuulua tassutusta ja haukottelua sieltä täältä.
-"Onkohan vessassa ketään?"
Ulko-ovikin kävi, kun asuntoautossa nukkuneet tulivat sisälle. Meidän Myyntisirkkusten "Unikaveri" viikon ajalta oli lähtenyt ajelemaan kotiin jo aamuvarhaisella, hiljaa hiljaa hiipien, niin ettei kukaan muu kuin Kuski-Sirkkunen tiennyt asiasta mitään, hän kun oli sattunut olemaan liikkeellä juuri siihen aikaan.

Keitimme vettä ja pidimme vähän niin kuin nyyttikestit viimeisistä eväistä: teetä, kahvia, pikapuuroa, leipää, tuorejuustoa, juustoa. Ja tadaa: pakastimesta löytyi vielä turvaryhmäläisten illalla tuomia jäätelötuuttejakin 😊😊

Ja vaikka kuinka olisi halunnut, niin lähtöä ei voinut venyttää loputtomiin. Matkaa etelään oli kuitenkin useita satoja kilometrejä ja pakettiautoilla on maksiminopeutensa. Aikaa siis tulisi kulumaan kun olisi pakko pysähtyä tankkaamaan autoa ja kuskeja ja yhtä matkustajaakin välillä.
Asuntoauto matkaajineen kulkisi omia teitään kotiin.

Pakko oli halata lähtöhalaukset: jälkimainingeilla Etelä-Konnevedellä nähdään syys-lokakuun vaihteessa, viimeistään. (Toivottavasti mahdollisimman monen melojan kanssa!).
Myyntisirkkuset sai johtoautokseen viestinjohtajan; sovittiin, että ajetaan "yhtä matkaa", on mukavampi niin, voidaan pysähtyä syömään ja kahville yhdessä.

Mutta ennen tosimatkaan lähtöä käytiin vielä ihan oikeilla kahveilla, kun se aamupala oli semmoinen...keräilyerät 😊 Kahvin jälkeen kuitenkin matkaan: "johtoautoa" oli helppo seurata ja sen tunnisti helposti, kun auton katolla oli tuttu kajakki.

Onneksi sade helpotti jo aamukahvilla istuessa ja mitä pidemmälle eli etelämmäs matka eteni, sitä enemmän sää kirkastui ja lopulta saatiin ajaa jo ihan aurinkoisessa kelissä.

Välillä pidettiin yhteyttä "johtoauton" kanssa puhelimitse ja lopulta päätettiin pysähtyä syömään - taisi olla jossain..tuota Pihtiputaan paikkeilla? No, paikalla ei taida olla väliä. Huoltoasema se kuitenkin oli ja Myyntisirkkuset ei olisi Myyntisirkkusia, jos homma sujuisi ilman kommelluksia 😊😊

Ajoimme mittarille. Tuota. Muuten hyvä, tästä tankatun polttoaineen voi maksaa kassalle, eli voimme ottaa käteistä, MUTTA... olemme väärälle puolella. Helppo juttu, vaihdetaan puolta. Onneksi ei ollut ruuhkaa.
No niin, nyt ollaan oikealla puolella, otetaan tankki täyteen. Vähän on ahdasta, mutta Kuski-Sirkkunen on pieni kooltaan ja mahtui ihan hyvin mittarin ja auton väliin. MUTTA. Polttoainepistoolipa ei mahtunut taipumaan tankkiin!
No minkäpä siinä muun teet, kuin hyppäät - siis Kuski-Sirkkunen hyppää - rattiin ja vähän peruuttaa autoa, kun tilaa kerraan oli ja ajaa sen takaisin mittarille, tällä kertaa vähän kauemma siitä. Ja aloitetaan alusta. Jo vain onnistui tankkaus, saatiin tankki taas täyteen, auto siirrettyä parkkipaikalle ja Myyntisirkkusetkin sisälle huoltoasemalle.

Arvatkaa mitä teki "johtoauton" kuljettaja - MIES siis? Katselee sieltä ovelta päätään pyöritellen, hymyssä suin, että mitä ihmettä nuo naiset (taas oikein) hommaa.  Mutta kuten tavallista, Myyntisirkkuset selvittää homman! (Tähän kuuluisi yläfemma, jos meillä olisi tapana sitä heitellä).

Maksoimme polttoaineen ja sitten siirryimme pohtimaan sitä syömäpuolta. Päädyimme lounaspöytään. "Johtoauto" oli nopea ja oli jo pöydässä kun me vielä keräilimme salaattia ja mietittiin mitä me oikein syödään - liian monta vaihtoehtoa nääs. Ja minua vähän nuorempana ohjeistettiin, etten vaan kävele minkään terveellisen ohi 😊😊
Lopulta oli lautaset täynnä meilläkin ja päästiin pöytään, mutta vielä siinä vaiheessa kävi Kuski-Sirkkunen puuteroimassa nenäänsä tai käsien pesulla tai jotain. "Johtoauto" totesi:
- Onpa täällä hiljaista.
- Miten niin?
- Täällä oli äsken melkoinen kalkatus ja käkätys.
Vaikutti siltä, että tarkoitti sillä meitä Myyntisirkkusia ja meidän ruuan ottamista... En kyllä voi ymmärtää, mun mielestä me oltiin ihan hiljaisia ja käyttäydyttiin ihan nätisti 😉😉

Ruokailun jälkeen jatkettiin matkaa kohti kotia, kunnes pysähdyttiin vielä kahville jossain Leivonmäki-Joutsa-Hartola -mikä-lie ja missä järjestyksessä nuo nyt menekään 😊. Jossain kuitenkin.
Kahvin jälkeen tiemme kuitenkin erosivat ja "johtoauto" katosi ajatusta nopeammin "horisontin taa..

Loppumatkan teimme siis Kuski-Sirkkusen kanssa kahden; muistellen mennyttä viikkoa.

Mutta vielä muutama kymmenen kilometriä ennen, ennen kuin oli aika erota, paku ilmoitti, että olisi aika lisätä ADHD:tä... No, nythän meillä oli tieto ja taito hallussa joten eipä muuta kuin ensimmäiselle huoltoasemalle, auto parkkiin ja.. Hmm... Naiselliseen tapaan, ensin pisulle 😉
Sitten marssimme asiantuntevina ostamaan pussillisen ADHD:ta - krhm - takaisin autolle ja.. Jostain syystä saimme hirvittävän hepulikohtauksen. Eihän siitä meinannut tulla mitään. Ainakin desin verran nestettä meni hukkaan, kun ei osunut kohdalleen. Mutta saatiin me lopulta itseämme niskasta kiinni ja aine sinne minne pitikin, tyhjä pussi roskikseen, käsien pesulle ja taas matka jatkui.
Pian oltiinkin jo meillä ja soitto AM:lle:
- Tuota. Voisitko tulla auttamaan, kun olisi vähän tätä tavaraa... Meikkilaukku. Makuupussi. Makuualusta. Teltta. "Kassakaappi"-kassi. Työkalupakki. Yksi keltainen laatikko täynnä vaatteita. Auton katolla olleet kuulutuslaitteet.

Kiltti AM tuli ❤ Ei edes kysynyt, miten sitä tavaraa oli tullessa enemmän kun lähtiessä. Lähtiessä oli vaan se meikkilaukku ja makuupussi ja makuualusta ja teltta. (Ne makuuvermeet oli Ikean sinisessä kassissa, oli helpompi kantaa..)

Sitten hyvästit: halaukset ja aja varovasti. Jäi jotenkin tyhjä olo, vaikka tietenkin oli hyvä olla kotona viikon reissun jälkeen ja oli paljon kerrottavaa. Mutta silti.

Kuski-Sirkkunen on loistava Ystävä. Hänen kanssaan hommat sujuu kuin ajatus ja leikki. Automatkoilla ja vapaa-aikana voidaan puhua ihan mistä tahansa. Sellaista asiaa ja aihetta ei olekaan, mistä ei voitaisi puhua. Ja hysteerisiä naurukohtauksia voi saada ihan mistä tahansa asioista. Vaikka sukasta. Esimerkiksi. Tai hammasharjasta. Ihan mistä vaan. 😉😉
"Soitan vain ihan pikaisesti ja kysyn" -puhelut venyy helposti neljän tunnin maraton puheluiksi, joissa setvitään kaikenlaisia asioita. Onneksi on olemassa whatsapp!

Onneksi ensi kesään ei ole enää pitkä aika. Ja sitä ennen on monta tilaisuutta tavata.

lauantai 12. elokuuta 2017

Kesän viimeinen melontatapahtuma

Tänään oli kesän viimeinen melontatapahtuma - siis sellainen mihin minä osallistuin. En melomalla, vaan "roikkumalla mukana ja pyörimällä jaloissa".

Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna 17. kerran Hämeenkoskelta Kärkölän Myllykylään. Matkaa kertyi jokea pitkin n. 17 kilometriä. Melojia oli yhteensä n. 90 ja ikähaarukka oli 6 v -79 v.

Vanhin meloja oli isäpuoleni, Tunturiruipelo, joka oli retken vetäjä ja pitkälti tapahtuman järjestäjä. Toki hänellä on ollut muutamia apulaisia mm. joen raivaamisessa, jota on pitänyt tehdä useaan kertaan vielä viime viikonkin aikana. Turvahenkilöstön hankkimista, kahvi- ja ruokalippujen tekemistä ja tulostamista, kaikenlaista muuta toimistotyötä jota myös Äitirakas on hänen kanssaan tehnyt. Kahvitaukopaikalla piti leikata heinikko, että kanootit saadaan joen rannalle tauon ajaksi - monta kymmentä kaksikkoa, yksikköä ja inkkaria tarvii paljon tilaa 😊


Tässä lähtötunnelmia, osa on jo vedessä odottamassa ja viimeisiä autetaan vielä vesille.






Tässä Hyväneulan koski. Kaikki selvittivät tämän kaatumatta. Erilaisia kommentteja kyllä laskijoilta kuultiin 😊
 Toiset oli sitä mieltä "ei ikinä enää" ja toiset - esim. porukan pienimmät tytöt inkkarissa - tuntuivat olevan sitä mieltä, että "wuhuu, hienoa" 😊 😊





Ja näin rauhalliseksi vesi rauhoittui heti noiden kuohujen jälkeen.

Lähtöpaikalta taukopaikalle on matkaa n. 12 km eli meillä maajoukoilla oli reilusti aikaa seurustella kahvinkeittäjien kanssa  - johon muuten kuului meidän Myyntisirkkusten Pikku-Aurinko 😊

Yksi päivän... voisiko sanoa ilopillereistä oli tämä 😊 😊 😊




"Sievin" yleisöwc ikinä minkä olen nähnyt. Tuossa edessä oli tyttöjen vessa ja tuolla vasemmassa päädyssä poikien vessa. Sitähän oli pakka käydä ainakin katsomassa, vaikkei olisi hätä ollutkaan 😊


Tässä osa jo taukopaikalle saapuneista - suurin osa on vielä matkalla ja odottamassa maihin pääsyä. Tuo koko rinne oli aivan TÄYNNÄ kanootteja ihan joen rannasta tuonne metsän reunaan asti. Kuvassa näkyvä keltaliivinen mies on kutakuinkin joen rannassa joten siitä voi vähän arvioida kuinka paljon kanootteja/kajakkeja tuossa rinteessä oli.

Kahvitauon jälkeen matka jatkui vielä n. 5 km:n verran. Joessa oli sen verran virtausta - sateet ja Pääjärvestä laskettu vesi piti huolen, että vettä ja virtausta riitti - ja melojat olivat päätöspaikalla Myllykylässä melkein yhtä aikaa kuin minun ja kuskini kanssa (meillä vähän kesti, kun piti saada yksi kaksikko kyytiin ja puuttui yksi sidontaliina, piti käyttää vähän mielikuvitusta, että saatiin se pysymään trailerin kyydissä).

Päätöspaikalla oli soppatykki tulella, ruoka lämpiämässä ja tarjouduin auttamaan pöydän kattamisessa Pikku-Auringon kanssa, että saadaan ruoka äkkiä tarjolle. Riittävästi kun oli käsiä, niin ruoka oli ajoissa tarjolla, kun ensimmäiset nälkäiset melojat tuli paikalle 😊

Vaan sitten.... Pöllö hyytyi... Paikalla on kota/laavu ja sanoin, että nyt menen istumaan hetkeksi aikaa tuonne laavuun. Vieressä istui tilausbussin kuski ja tarkoitukseni oli sanoa hänelle, että voitko vähän auttaa; jos tästä "kaadun" niin katsoisit, etten lyö päätäni mihinkään. Vaan en ehtinyt. Pimeni. "Heräsin" jonkun ajan kuluttua ja ihmettelin missä oikein olen..hetken aikaa taas kesti ennen kuin ymmärsin missä ja miksi. Bussikuski oli juuri hakenut itselleen jälkiruokaa ja kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut; pyysin "anteeksi jos en ollut vastannut hänen keskusteluyritykseensä". Hän sanoi, että ei ollut sen kummemmin huomannut mitään, hän oli kyllä kysynyt jotain, mutta oli vain luullut, etten kuullut, mutta ei ollut siitä millänsäkään. No en tosiaan kuullut 😊 😩
Soitin AM:lle, että tulee hakemaan mut kotiin, lähdin katsomaan mikä on tilanne; onko kaikki melojat jo saapuneet maihin ja missä on Äitirakas. Ihan kaikki ei olleet vielä maissa ja Äitirakaskin vielä vesillä - näkyvillä kyllä. Huikkasin hälle, että on asiaa kun tulee maihin ja lähdin sitten itse syömään. Pahuksen Riesa 😠😠

No siinä syödessä sain kuitenkin kuunnella ihmisten fiiliksiä tapahtumasta: kaikki tuntuivat olevan iloisia ja tyytyväisiä, olivat sitä mieltä, että hyvin järjestetty tapahtuma ja millä hinnalla. Vaikka itse en ole muuta kuin enää mukana yhdistyksen hallituksessa, niin on mukava saada positiivista palautettava tyytyväisiltä "asiakkailta" 😊 😊 😊

Kotiin tultua otin taas parin tunnin päikkärit ja nyt on ilta taas mennyt ihan mukavasti.


perjantai 11. elokuuta 2017

Kuin uuden auton osto

Olenhan mä ennenkin kertonut, kuin mukava apteekki meillä on. Tai apteekin henkilökunta. Auttavat aina, kun on jotain epäselvää resepteissä tai jossain muussa.
Me käydään siellä melkein kerran viikossa, tai ainakin joka toinen viikko. Johtuu siitä, kun mulla on neljää eri epilääkettä ja ne loppuu aina eri aikaan, tietenkin.

No nyt me käytiin hakemassa lääkkeitä AM:lle. Sillä aikaa kun hän asioi farmaseutin kanssa, minä tein "näyteikkunaostoksia". Ja löysin uuden lääkedosetin. Mutta kun se oli pahvilaatikossa. Siinä samassa AM:kin jo vapautui. Näytin dosettilaatikkoa hänelle ja totesin, että haluaisin katsoa sitä tarkemmin, mutten tohdi avata pahvilaatikkoa itse (ettei se mene rikki..) AM nyökkäsi ns. "myymälävuorossa" olevaa farmaseuttia kohti, nuori mies - ihan semmoinen silmänilo jo näin vanhemmille silmille 😉 ja tuumasi, että hän varmaan auttanee. No auttoi toki, avasi laatikon ja tutustuin dosettiin. Joka oli sininen.  Totesin, että haluaisin kyllä sen punaisen... Johon farmaseutti "Niin, meillä ei kyllä ole nyt sitä kesän muotiväriä, turkoosia" - hymynkare huulillaan ja silmät vilkkuen ja jatkoi, että "onhan tämä kyllä vähän samanlaista, kuin auton ostaminen, väri on hyvin tärkeä asia" 😊  Pyörittelin dosettia hetken aikaa ja päätin sitten ostaa sen - vanha on jo niin "vanha" ja punainen on aina punainen 😊  Ja onhan se vähän niinkuin mun uusi auto, kun en enää autoa saa ajaa.

Postipoika-/tyttö on taas ollut ahkerana viime aikoina.

Repun kortti Kuopiosta on kopsahti postiluukusta jo viime viikon puolella, mutta on jäänyt kiittämättä: ISO KIITOS!

Samoin posti toi kortin Ystäviltä Kirkenisistä halausten kera.




On muuten yksi parhaimpia tapoja herätä: postiluukun kolahdus ja kun silmät ristissä kompuroit ovelle katsomaan mitä laskuja sieltä nyt taas tänään tuli, siellä onkin postia ystäviltä!

Tänäänkin sain postia: lähettäjänä oli Sus' ja paketissa oli DVD "Hiljaa virtaa Don" sekä runokirja "Kirkasotsa"
Kiitos Sus' - olen otettu postista!





Ja pöllöperhe kasvoi tänään taas yhdellä pienellä.. suklaapöllöllä 😊 

Tasan vuosi sitten sain samoilta ystäviltä Pöllö -kesäkassin ja tänään sain herkullisen näköisen suklaapöllön (arvatkaa tekisikö mieli vähän nakertaa siiven kärjestä tai jostain...😊  )



Kaikille ihanille Ystäville, jotka muistavat ja ilahduttavat ja haluavat ilahduttaa ja muistaa minua - ISO KIITOS!

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Eräs telttayöpyminen monen vuoden takaa

Pöpelikössä -blogista luin vähän kateellisenakin, kuinka siellä vietettiin omaa mökkiaikaa omassa paratiisissa. Kuulosti ihanalta. Mutta ymmärsin kyllä senkin, että siellä voisi olla pelottavaa, jos ei olisi kaverina ja turvana koiraa, hänellä "sakumaanikko" - mulle riittäisi nilkkoja järsivä chihuahua tai villakoira 😉😉
Kunhan vaan pitäisi rosmot poissa.

Mutta kirjoitus kaivoi muistojeni kätköistä esiin vanhan tarinan, jonka olen teille varmaan pariinkin kertaan kertonut, eräästä melonta ja telttailureissusta. Se TELTTA nimenomaan on tehnyt siitä legendaarisen ja se viihdyttää ystäviä facebookissa yhtä paljon kuin meidän hääkuva sieltä 30 vuoden takaa.

Meidän melontaretkemme suuntautui johonkin Parkanon suuntaan, siellä on vesistö nimeltään Kaidat vedet. Sinne oli tarkoitus mennä melomaan.

Lainasin AM:ltä telttaa, sellaista ihan perinteistä harjatelttaa, vihreätä vielä. Ei mitään kupolitelttaa, eikä mitään mihin tarvitaan hirveästi putkia yms. Käytiin mökillä testaamassa, että varmasti osaan pystyttää sen teltan. HELPPO HOMMA. Ei helpompaa voisi olla.

Lauantai-aamuna lähdettiin matkaan, taidettiin matkallakin pysähtyä jossain melomassa, en varmaksi muista. Nähtävyyksiä kuitenkin katseltiin ja käytiin syömässä - syöminenhän on aina tärkeää reissussa 😋😋

Lopulta oltiin perillä, löydettiin hyvä paikka leiriytyä. Meitä oli viisi henkeä: Äitirakas, Tunturiruipelo, M ja P ja minä. Äitirakas ja Tunturiruipelo nukkuisivat autossa ja me muut teltoissa; M ja P yhdessä ja minä omassani.

Löysin hyvän telttapaikan; pehmeä alusta, siihen kun vielä levittäisi makuualustan teltan pohjalle, niin voi kun olisi hyvä nukkua. MUTTA. Mitä ihmettä? Mitä merkillistä teltalle oli muutamassa päivässä tapahtunut?? Kun kasasin sen, se ei näyttänyt lainkaan siltä kuin piti. Ei vaikka tein mitä.
Auttakaa, jooko... No toki sain apua, M ja P olivat kokeneita retkeilijöitä ja tulivat auttamaan, mutta ei, ei se saavuttanut oikeaa muotoaan vieläkään... Eikä Äitirakkaankaan ylimääräiset kädet auttaneet asiassa....

No mitä ulkonäöstä, pääasia, että se on pystyssä ja se pysyy pystyssä ja siellä voi nukkua. Vai voiko... Mitäs jo yöllä sataa? Tuota... Sadevesi valuu ja jää sen teltan alle ja kaikesta huolimatta SAATTAA loppujen lopuksi sademäärästä riippuen nousta niin korkealle, että...

Jep. Siirretään se pahuksen teltta, kyynelten saattelemana - kun se ensin oli hillittömän naurun säestämänä saatu pystyyn - hyvä ettei ollut pissat housussa, kun sitä pystytettiin!
Hyvä, tasaisnen ja turvallinen paikka löytyi, mistäpä muualta kuin Äitirakkaan ja Tunturiruipelon auton vierestä. Sinnekin olisin päässyt nukkumaan, mutta kun oli päättänyt nukkua teltassa, niin minähän nukun teltassa!

Kaiken tämän ajan Tunturiruipelo oli ollut kalassa, saanutkin kalaa joten raatamisen jälkeen saatiin savustettua kalaa ja uusia perunoita voilla - oli muuten hyvää! Kuun kumottaessa oli mukava jutustella ja - nauraa mun telttakyhäelmälle...

Lopulta kömmimme kukin yöpuulle ja kun olin hetken otsalampun valossa vielä lukenut ja odottanut unta ja miettinyt, että mitä jos metsästä tulla rymistää HIRVI mun telttani yli. Tai KARHU raapaisee seinän auki. Tai mikä todennäköisempää, joku MURHARI on siellä koko illan vaaninut meitä puun takana ja nyt kun on menty nukkumaan, iskee just mun kimppuun. Näistä aatoksista kun pääsin eroon, niin viimeinen ajatus oli, tien vieressä ja sellaisella kääntöpaikan tapaisella kun olimme, että mitä jos joku tulee AUTOLLA, ja peruuttaa mun päälle 😉😉.

Oikein fiksuja ajatuksia, eikö? Näistä ajatuksista kun pääsin eroon, niin sain unen päästä kiinni - kun olin itselleni selittänyt, että ketään em. ei tuolla korvessa liiku. PAITSI aamulla heräsin siihen, kun AUTO ajoi ohi - viimeinen olisi siis voinut hyvinkin olla mahdollista... 😉😉.... ja höpön höpön...

Ai se telttako? Miltäkö se näytti? Etsitäänpä kuva.... Kyllä se jossain on...



Siinä. Teltta. Tai jotain.
Tossa kohtaa olisi ollut niin kiva nukkua. Paitsi jos olisi satanut.

Nyt mulla on ihan OIKEAKIN teltta.
Joka on mun.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 12

Melontatapahtuman viimeinen aamu. Tänään tyhjennämme myyntiautomme viimeisen kerran.
Tähän rantaan, Iin Ranta-Kestilään melojat saapuvat ja tapahtuma päättyy tältä vuodelta. Heti herättyä oli jo pieni pala kurkussa, kun ajatteli, että kohta tämä päätty - vaikka toisaalta olikin jo pienen pieni koti-ikävä ja väsymys alkoi painaa.
"Pakkaa-pura-pakkaa-pura..." Ja Kuski-Sirkkunen joutui ajamaan koko viikon, kun ei mulla ole lupaa ajaa autoa.

Vielä viimeinen aamupuuro Kokki-Sirkkusen keittämänä (vaikka vieressä olisi ollut valmistakin aamupalaa, mutta kiire-kiire-kiire - kumpi oli nopeampaa?) Tänä aamuna ei tarvinnut pakata meikkilaukkua eikä pedata petiä sen kummemmin: vaatteet päälle, tukka siistiksi viispiikkisellä, ovi kiinni ja kassakaappi mukaan. Ja viimeinen päivä voi alkaa. 

Ihana Pikku-Aurinkomme tuli auttamaan meitä laatikoiden järjestelemisessä - hänkin oli viikon aikana oppinut miten ne kannattaa järjestää; miten päin, mihin järjestykseen ja vielä senkin, että kun aurinko paistaa helottaa pilvettömältä taivaalta, pidetään paitojen yms. päällä kansia, ettei aurinko haalista niitä. Fiksu mies 😊

Säihkettä ja sutinaa riitti edelleenkin. Iso osa sutinasta johtui myös siitä, että melojat halusivat käydä halaamassa meitä ja kiittämässä mukavasta viikosta. Se tuntui hyvältä ❤  Ja haikealta. Osan kanssa nähtäisiin syksyllä jälkimainingeilla, mutta osan kanssa jouduttaisiin odottamaan pitkät 51 viikkoa! 

Osa oman latuyhdistyksen väestä teki lähtöä jo ennen loppuseremonioita ja heillä oli mulle omat "lähtöterveisensä": olivat jostain kuulleet tulevasta merkkipäivästä ja käyneet matkan varrelta ostamassa jo aikaisemmin esittelemäni tarvikkeet, kun lähden matkalle Siskorakkaan luo:


Käsilaukku, nenäliinapaketti ja tikkari evääksi. Ja tietenkin kortti.  Ihanat ystävät pitävät huolen siitä, että kaikki tarvittava on mukana, kun lähden matkalle ❤


Lopulta tuli "johtajalta" eli siis yhdistyksemme puheenjohtajalta tiukka käsky, että nyt kauppa kiinni, virkatakit päälle, arvontatarvikkeet mukaan ja hop hop päätösseremonioihin. 

Ensin arvottiin mela. Sen jälkeen oli vuorossa ehkä viikon odotetuin ohjelmanumero: 
kajakkiarvonta! 
Arvonta tapahtuu numeroitujen pingispallojen avulla ja ensin tietenkin tarkistetaan, että pallot ovat asianmukaisesti numeroitu, kaikki numerot löytyvät. Ja sitten aloitetaan arvonta. Joskus arvonnasta selvitään nopeastikin, joskus siihen kuluu enemmän aikaa - niin kuin nyt. 

Lopulta onnellinen voittaja kuitenkin löytyi! Onnellisempaa melojaa ei varmaan sillä hetkellä Iissä ollut 😊
By the way: sinä vuonna kun en itse pystynyt osallistumaan tapahtumaan omassa roolissani, vaan AM loistavana puolisona vei mut muuten vaan tapahtumaan ja osti sieltä arpoja omiin nimiinsä, AM voitti kajakin itselleen ja antoi sen mulle syntymäpäivälahjaksi! Harmi vaan, kun en voi sillä nyt meloa 😩

No, joka tapauksessa. Kun kajakkiarvonta oli suoritettu, oli edessä vielä muutama ohjelmanumero. Turvaryhmä halusi omalta osaltaan kiittää muutamaa kumiveneen kantamisessa auttanutta henkilöä MUUMILIMSALLA 😊. Kumivene ON painava, mutta yhteistyö on voimaa siinäkin. 
Sen jälkeen jaettiin vielä joukkueille osallistumisdiplomit halausten kera - joukkueiden kipparit kävivät ne hakemassa. 

Ja siinä se sitten oli. Niin päättyi Suomi Meloo 2017. Kauppakin voitiin sulkea, ketään ei oikeastaan enää käynyt, kaikilla oli jo kiire kotiin, kello oli reilusti yli puolen päivän ja etelästä tulleilla oli pitkä matka kotiin. 
Myyntisirkkuset alkoivat siis hyvästien lomassa sulkea laatikoitaan ja tällä kertaa laatikoita kannettiin mökin terassille ja sisään mökkiin - edessä olisi vielä inventaaarion teko ja eri toimittajien tavaroiden pakkaaminen palauttamista varten.

Kun auto oli tyhjä, tehtiin toimintasuunnitelma ähvä: syömään, inventaario, saunaan ja sitten vapaata seurustelua nukkumaan menoon asti.

Omasta porukasta kaksi saateltiin halausten kera turvalliselle kotimatkalle ja vielä paikalla olevien turvaryhmäläisten kanssa lähdettiin porukalla syömään. Vatsat täynnä palattiin mökille tekemään vielä viimeinen rutistus yhdessä: inventaario.  Meillä myynnissä olevat tavarat ovat ns. myyntitilillä kultakin toimittajalta, joita oli useampia, oli myymättä jääneet tavarat inventoitava ja pakattava palautettavaksi. Kun homma saatiin lopulta kunnolla pyörimään (olin kerrankin yrittänyt olla etukäteen kaukaa viisas ja tehnyt edes jonkinlaiset listat, joiden mukaan inventaariota olisi helpompi tehdä 😉), inventaario oli tehty kuuden hengen voimin kolmessa tunnissa - siinä ajassa oli myös auto pakattu niin, että tavarat pystyisi palauttamaan ja vuokra-autonkin vielä säädetyssä ajassa, kunhan se olisi tyhjä 😊

Sillä välin oli lämmennyt sauna ja turvaryhmän jäljellä oleva ryhmä saapui meitä vielä ilahduttamaan - tytöt veivät ihanan Myyntisirkkusparini saunaan, minä taisin jäädä järjestämään meikkilaukkuani aamua varten, kun en oikein ole saunaihmisiä. Täytyy sanoa, että tässä kohtaa alkaa jo "filmi"pätkiä sen verran, että en enää oikein muista mitä tein 😊

Joka tapauksessa naisten saunan jälkeen oli miesten vuoro ja me naisten istuttiin mökin olohuoneessaa ja nautittiin näkymästä Ii-joelle. Näkymät voitte kuvitella ihan itse kukin mielessänne, aurinko laski sopivasti siihen aikaan. 😊😊😊

Miesten tultua saunasta...taidettiin keittää teetä, laulaa onnittelulaulu yhdelle turvaryhmäläisistä ja nostaa myös malja, ehkä toinenkin. Pikkuhiljaa taisi yksi toisensa jälkee meistä hiipiä nukkumatin maille - sunnuntaina olisi pitkä matka kotiin itse kullakin.

Hyvää yötä, vielä kerran 😊 

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 11

Perjantaiaamu ja aurinko paistoi jälleen kun heräsimme Pudasjärvellä. Siellä me olimme käyneet nukkumaankin, ei meitä kukaan ollut yön aikana siirtänyt 😊

Ajattelimme, ettei meillä ole kauhea kiire ja voimme käydä syömässä aamupalan tällä kertaa ABC:llä, ei tarvitse tehdä itse pikapuuroa eikä muuta. Eipä siis muuta kuin pikainen aamupesu yhteisissä suihkutiloissa, meikkilaukkujen pakkaus ja... Taas kerran kaino pyyntö "pihatontulle":
"Ajaisitko meidän auton tuohon tien laitaan, kun..." Auto nimittäin oli peruutettu mäkeen niin alas, että olisimme saaneet tehdä jonkun verran töitä, ennen kuin se olisi siitä noussut 😊

Jostain syystä meidän molemmat miehet oli sen verran nopeampia, että olivat kadonneet näkyvistä kuin rallikuskit, ennen kuin me saatiin mökin avaimet palautettua ja päästiin matkaan, mutta mitäpä tuosta, kyllä me sinne ABC:lle kahdenkin osattiin.

Vaan mitä ihmettä! Kun päästiin perille, näin pihalla Äitirakkaan ja Tunturiruipelon auton ja siinä on selvästi jotain vikaa. Kävin tietysti kysymässä mistä on kyse; jotain nestettä - siis vettä kai - sieltä valui, eli joku putki siellä oli vialla. Tien toisella puolella oli Vianor, jonne he pääsivät, mutta siellä oli ruuhkaa, eivätkä siellä ehtineet korjata vikaa 😞 Voi kökkö. Tunturiruipelo yritti korjata vikaa siinä ABC:n pihalla - taitoa kyllä on, mutta siihen aikaan viikosta alkoi kyllä varmaan jo väsymys painaa ja vian paikka oli vähän hankala ja olisihan se ollut helpompaa, jos olisi ollut joku ammattimies ja korjaamo jossa se olisi voitu korjata. Yritin siis auttaa ja soitin taas 020202 - nyt yritti tyttönen sieltä meitä auttaa. Yksi korjaamo sieltä löytyikin, mutta oli kuitenkin liian kaukana ja vapaata aikaa vasta monen tunnin päästä, että.... Ei meillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin, että minä menen aamupalalle ja he jäävät korjaamaan autoa. Harmitti jättää heidät siihen, mutta minkäs teet. 😞

Me saimme aamupalamme syötyä ja lähdimme seuraavalle vaihtopaikalle, meitä taidettiin jo taas kaivatakin 😊  Paikkana oli tällä kertaa uimaranta ja tilaa oli kerrankin todella ruhtinaallisesti: saimme purettua ihan koko auton - tai siis tarkemmin: tyhjennettyä, ei purettua. Auton tyhjentämisessä oli se hyvä puoli, että saimme tehtyä samalla tietynlaisen väli-inventaarion siitä, että mitä siellä vielä on ja pakattua sen sitten fiksusti. Tai niinhän me luultiin....
Mutta joka tapauksessa me siis tyhjennettiin autosta lähes kaikki mitä siellä oli ja tehtiin kauppaa sen minkä ehdimme.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ei varjoa eikä kummallakaan minkäänlaista päähinettä, tietenkään. Mutta sitten: meillähän on myynnissä puuvillapipoja, mustia ja valkoisia. Pakko saada jotain päähän, muuten kummallakin on pian auringonpistos. Siispä otimme käyttöömme valkoiset puuvillapipot 😊 Pipoissa on ideana se, että niitä voi pitää ns. nuorisopipoina, sellaisina vähän niinkuin "hiippalakkeina" tiedättehän? Ja niissä lukee sivussa "Suomi Meloo". Näin aikuisempaan  makuun pipon reunan voi taittaa n. 5-7 cm ja tsädäm, siinä lukee edelleen "Suomi Meloo". Aika ovelaa, vai mitä?

Normaaliin tapaan melojat taas tulivat rantaan ja uudet melojat lähtivät vesille. Meitä lähellä oli tarjolla ruokaa ja kahvia ja mitä lie, mutta me emme ehtineet syömään, sen verran sutinaa oli meillä. Ja sitten yks kaks: ranta oli tyhjä. Vain yksi nuori mies oli meidän kaupassa. O-ou. Nyt on kuule pistettävä kauppa kiinni ja lähdettävä etsimään ruokaa ja sitten kohti seuraavaa paikkaa.
Ja taas nätisti kysyimme, voisikohan hän mitenkään auttaa meitä painavimpien laatikoiden kanssa, vai onko hänellä kiire. No ei ollut, ja mielellään auttaa. Eipä muuta kuin hommiin 😊
Ja siinä kun pakattiin tavaroita autoon, hän yllättäen huomaa
- "Hei, tuo on muuten minun porrasjakkara, mistä se on teille tullut?"
- " No se tuotiin meille - mistä lie tuotiinkaan -  löytötavarana. Sitä on jo muutamaan kertaan kuulutettukin, mutta ei kukaan ole hakenut sitä"
-  "No se on minun, voinko viedä sen pois?"
-  "Totta kai, hyvä vaan jos viet sen, saadaan lisää tilaa 😊"
Että näin. Me siis toimimme myös löytötavaratoimistona...
Tämän nuoren miehen avustamana saatiin tavarat pian pakattua autoon ja sitten kohti keskustaa etsimään kauppaa, josta saisimme ruokaa..

... Tuossa on hyvä parkkipaikka, ajetaan siihen, tuossa on kauppakin! - Äh, täällä kaupassa mitään ruokaa ole, mennään tohon tien toiselle puolelle S-Marketiin, auto voi jäädä tuohon. Jep, ja ei kun lampsimaan tien yli: tennarit ja caprit jalassa, t-paita päällä ja pipot päässä 😊 Nii-in. Naiset. eihän niitä pipoja enää voinut ottaa päästä pois, koska hiuksissa taisi olla vähän muotovaahdon/hiuslakan jämiä ja se pipo oli ollut monta tunti päässä - tiedätte kyllä millainen se tukka on siellä pipon alla...

Käveltiin S-Marketin parkkipaikan läpi, oven suussa oli joku nainen kännykkäkameran kanssa kuvaamassa "jotain". Olen aivan varma, että vaikka me ei ehkä oltu kovin kuvauksellisia, niin hän kuvasi meitä. Kuka hullu nimittäin kulkee PIPO PÄÄSSÄ n. 28 asteen helteessä. Pakkohan siitä kuva on saada, kun semmoisen näkee.... 😊

Päästiin kauppaan ja keksittiin mitä syödään. Halutaan broilerin koivet ja salaattia. Löydettiin hlökuntaan kuuluva nuori poika, jolta kysyttiin, onko siellä palvelutiskiä. Hän katsoi meitä vähän ihmeissään, "mikähän se on". Eli ei ole...Suunnitelma B.... Ystävällinen asiakas vierestä oli kuullut kysymyksen ja auttoi: siellä ja siellä on K-kauppa, siellä on palvelutiski, sieltä varmasti löytyy. Hyvä ettei hypätty rouvan kaulaan.
Ettei ihan tyhjin käsin lähdettäisi, ostettiin jäätelöt ja käytiin toiletissa. Silloin soi puhelin: missä te olette? *huoks* Voitteko ajaa takaisin sinne rannalle ja hakea veneen avaimet. No voidaanhan me, totta kai 😊
Mutta onneksi meidän ei tarvinnutkaan ajaa rannalle takaisin - meidän auto oli helposti tunnistettavissa ja avaimet oli jo odottamassa tutussa autossa meidän auton vieressä kun käpsyteltiin autolle päin. 👍

Ja sitten sinne K-marketiin ostamaan niitä broilerinkoipia ja salaattia - lähes kuolettava nälkä jo siinä vaiheessa! Sitten olikin jo kiire taas seuraavaan vaihto-/myyntipaikkaan, jossa meitä odotettiin. Ja se olikin ehdottomasti viikon paras vaihtopaikka!
Se ystävällisyys, millä meidät otettiin siellä vastaan ja se jo se paikka: pääsimme yksityiseen pihapiiriin viettämään aikaa, odottamaan melojia ja valmistautumaan lähtöön - meidän myyntiauto ja myymälä mahtui sinne loistavasti. He tarjosivat syötävää ja kahvia, järjestivät ohjelmaakin! Ja se mikä saa minut nieleskelemään: HE OLIVAT KUULEMMA KYSYNEET (siis meidän organisaatiolta) LUVAN, SAAVATKO HE NOSTAA LIPUN SALKOON! Siis he, luvan meiltä!



Tässä kuva pihapiiristä Siniristilippuineen, Iijoki siintää tuolla taustalla. Se, miksi väki on kokoontunut tuohon yhteen kasaan, johtuu siitä, että menossa on parkkuunäytös.

Tältä myyntipaikalta järjestettiin taas Kuski-Sirkkuselle mahdollisuus lähteä melomaan eli myyntiautolle piti löytää toinen kuski. Ja löytyihän se. Meidän ihana MacGyver otti tehtävän suorittaakseen ja hoiti sekä auton että minut turvallisesti seuraavaan vaihtopaikkaan, Iihin Kipinän koululle.


Tässä kuva Kuski-Sirkkuselta, johtokajakin etuaukosta kuvattuna. Johtokajakissa on keltainen lippu, jotta se erottuu muista kajakeista. Kannella on myös aurinkopaneeli, jonka avulla saadaan kai tarvittaessa virtaa mm. radiopuhelimiin  johtokajakin ja turvaveneen välillä.



Kipinän koululla meillä oli mukava ilta - iso parkkipaikka, tosin hiekka pölisi, kun oli ollut monta päivää niin kuivaa, mutta mitäpä tuosta. Koululla oli "kalailta" - en vaan muista missä kaikissa muodoissa siellä kalaa oli, mutta kalaa oli 😊
Ja kauppa auki tietenkin. Sain myymäläapulaiseksi viestinjohtajan; joka kyllä aina välillä katosi jonnekin... mutta kauppa kävi silti. Ja illan mittaan pahin hellekin jo helpotti, kun aurinko vähän laski koulun taakse.
Koulun portailla meitä viihdytti trubaduuri: nuori mies kitaran kanssa. Häntä olisi - tai ainakin minä olisin - kuunnellut pidempäänkin, ja sen kävin hänelle sanomassakin. Hän oli kovin mielissään, kun joku kävi erikseen esiintymisestä kiittämässä 😊 - ja tietenkin siitä tuli itselle hyvä mieli.

Jännä juttu muuten: tuolla meilläkin porukka kyllä kiittää ja kehuu esim. meitä Myyntisirkkusia kovastikin, mutta jotenkin tuntuu, että ihmisiltä ylipäätään unohtuu meillä Suomessa pienistä asioista kiittäminen ja kehuminen. Miksiköhän?  Miksi esim. kaupassa käydessä on niin vaikea toivottaa kassalle perjantaina hyvää viikonloppua, kun tietää, ettei häntä enää nää sillä viikolla? Tai jos saat hyvää palvelua, kuten itse saan aina tutussa apteekissa, miksi et voisi sanoa "kiitos hyvästä palvelusta"?   No se siitä, se nyt oli taas semmoinen sivujuonne 😊

Melojat saapuivat rantaan, kauppa pistettiin kiinni, Kuski-Sirkkunen oli taas paikalla ja puikoissa - kun uudet melojat olivat valmiina lähtöön, otimme auton ja ajoimme sen jonon jatkoksi tien poskeen sillan lähelle ja menimme odottamaan melojia, kun he laskevat Kipinän kosken. Se oli hienoa katseltavaa! Muutama kuva koskesta, melojia ei tainnut mun kuviin osua yhtään:



Onpa tuohon ylempään kuvaan muutama melojakin näköjään osunut 😊
Tässä oikealla olevassa kuvassa näkyy vasemmassa reunassa turvaryhmän kumivene odottamassa melojia, valmiina auttamaan jos joku sattuu kaatumaan.

Niin kuin ylemmästä kuvasta näkyy, niin noista pahimmista kuohuista melojat meloivat eikä kukaan kaatunut.

Ylempänä koskessa, lähtöpäässä sen sijaan oli muutama kajakki kaatunut, mutta he olivat päässeet sieltä hyvin ylös ja jatkamaan matkaa ilman ongelmia.




Vielä yksi kuva löytyi tuosta koskesta, jossa on myös muutama meloja, Tämä Kipinän koski taitaa olla hurjin koski Iijoessa.
Hurjia koskia on  muitakin, mutta tämä taitaa olla se hurjin 😊

Vaikka en ole koskaan ollut mikään koskenlaskija, niin kyllä se silti harmittaa, kun en enää pääse vesille lainkaan - enkä hullunrohkeana pääse edes kokeilemaan tällaisia 😊😊😊



Tietä ja siltaa pitkin ajoi melkein koko ajan autoja ja kyllähän ne melkoisesti ihmetteli, että mitä ihmettä täällä on menossa, kun täällä on tämmöiset autokolonnat ja ihmisiä sillalla molemmin puolin 😊

Kun kaikki olivat kosken laskeneet, viimeisetkin päässeet komeasti kuohujen läpi, me Myyntisirkkuset naputeltiin puhelinten (meillähän oli koko viikon ajan kahden puhelimen navigaattorit käytössä, varmuuden vuoksi 😊) navigaattoreihin seuraavan yöpaikan osoite ja lähdettiin matkaan.  Tie oli jo oikeastaan tyhjä. Yhtäkkiä tien toisella puolella seisoo turvaryhmän A  ilman paitaa ja heiluttaa meille kaksin käsin! Heilutettiin ensin takaisin, mutta sitten iski mieleen, että hetkinen, kun hän heilutti kaksin käsin, olikohan hänellä joku hätä. Ei kun auto tien sivuun ja katsomaan - miestä ei näy missään! No, ei varmaankaan siis mitään hätää.  Jatketaan matkaa.
Seuraavana päivänä varmistimme asian: "Ei kun minä vaan halusin heiluttaa teille" ❤❤

Lopulta pääsimme perille mökille, jossa olisi tarkoitus nukkua kaksi seuraavaa yötä! Joku herrasmiehistä pysäköi auton taas niin, että meidän olisi se aamulla helppo ajaa myyntipaikalle. Meikkilaukut sisään, vähän iltapalaa (varmaan nuudelia ja tonnikalaa 😊😊) ja sananvaihtoa muiden yöpyjien kanssa. Ja sitten unta. Vielä viimeisen päivän rutistus edessä!

Nyt hyvää yötä!

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Missä iässä nainen pilaantuu?

En uskalla kysyä tätä kysymystä tuolla naamakirjassa, siellä on useitakin ystäviä, joilla on meneillään pahemmanlaatuinen ikäkriisi, enkä halua lisätä sitä 😉😉

AM ei osannut - tai sitten ei uskaltanut? - vastata tähän kysymykseen. Luulen, ettei osannut, kyse ei varmastikaan ollut uskaltamisesta, sen perusteella, mistä kaikesta olemme viime aikoina käyneet keskusteluja. Siis lähes kaikenlaisista asioista.

Mutta kysymys siis kuuluu: missä iässä nainen pilaantuu?

Ja miksi moinen kysymys? No se tuli mieleeni siitä, kun katseltiin tänään toisella silmällä ja korvalla uinnin MM-kisoja ja vuorossa oli joku naisten uinti, jossa olivat uimassa myös suomen naiset. TV:n selostaja esitteli uimareita ja mainitsi jostain uimarista miten "..hän on vielä parhaassa iässä, vasta 20-vuotias".

Nuori tyttö siis, mutta tuosta kommentista siis rupesin miettimään, että mikä on se ikä, milloin nainen alkaa pilaantumaan? Onko se jo alle 30? Mistä se parasta ennen päiväys löytyy?

Entä miehet? Tai siis pojat? Onko ne pidempään "parhaassa iässä"?  

Olen näitä ikäkriisissä olevia ystäviäni yrittänyt tyynnytellä, että ei tämä nyt niin kauheata ole, tässä on paljon hyviäkin puolia 😉😉😉😉

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 10

Kyllä se vaan niin on, että uni auttaa 👍 Kun hyvin nukkui, niin johan muistui, minkälainen vaihtopaikka olikaan se Loukunsuu.

Ajeltiin kohti osoitteen mukaista paikkaa: missä vesi? Hei, tuolla vilahti, kyllä me varmaan ollaan oikeaan suuntaan menossa.. Niin mutta kun mun mielestä sen pitäisi olla sillä puolella ja se on tällä puolella? No jossain on kai silta jonka ali ne tulee? Ääh, kyllä me löydetään perille, ainahan me on löydetty... Tai ainakin melkein joka kerta 😉😉

Lopulta rupesi näkymään autoja ja kajakkeja niiden katolla, Mutta se vesi... Kun yleensä ollaan rannalla.. Käännytään tuonne, hei. Joo.
Katso, tässä on varmaan ne vaihtopaikkapalvelut. Oho, tästä ei pääsekään eteenpäin! Voi vitsi, ja minä en kyllä peruuta takaisin tällä isolla autolla 😔
Etsitään siis mies. Tuolla! - Ja hirveää heiluttamista ja heilumista: tulisitko tänne.. Ja sitten se ajokoiran ilme: peruuttaisitko tämän auton takaisin tuohon risteykseen tai voisikohan tämän kääntää, jos nuo naiset voisi siirtää noita tuoleja??

Asiahan taas hoitui, auto siirtyi pari sataa metriä takaisin päin. Jäimme risteykseen - emme tien tukoksi, vaikka naisia olemmekin 😉, vaan hyvin näkyville ja saataville, ja teimme vähän kauppaakin. Kun auto on hyvin järjestetty, on helppo tehdä kauppaa: purkaa laatikot tien poskeen ja etsiä tarvittava tavara siinä 😊

Vaihtopaikkapalvelut oli moneen muuhun paikkaan verrattuna..hmm..kooltaan ja määrältään vaatimattomat, mutta maultaan sitäkin herkullisemmat: aivan taivaallista RAPARPERIPIIRAKKAA! Kesän ensimmäinen raparperipiirakka, nam! En muista ketkä sitä vaihtopaikkaa pitivät, kolme oikein mukavaa naista kuitenkin. Istuimme pitkään juttelemassa heidän kanssaan; juomassa kahvia ja syömässä sitä ihanaa raparperipiirakkaa..

Sitten siirryimme omalle paikallemme eli myyntiauton kupeeseen ja minä sain tehtäväkseni etsiä meille yöpaikan: tuleva yö kun oli ainoa yö, jolle ei ollut tietoa nukkumapaikasta. Olin varoilta ottanut meille mukaan teltan ja luvannut, myös Kuski-Sirkkusen puolesta, että voimme tarvittaessa nukkua teltassa, jos ei kerta kaikkiaan muu auta. Tilannehan nimittäin on se, että kaikilla muilla on mahdollisuus nukkua autossa, vain kaksi leidiä tarvitsemme patjan ja tyynyn ja katon päämme päälle 😊. Oikeat kermapyllyt, nääs 😊. No ei, onhan toki kyse siitäkin, että me tarvitsemme sähköä sille maksupäätteelle ja oikeastaan pitää olla "kassakaappi" vieressä lukkojen takana. Vaikka väki on rehellistäkin rehellisempää, en halua jättää sitä autoon yöksi.
Yöpaikan etsiminen ei ollut ihan helppoa, vaikka poika 020202-palvelussa auttoi parhaansa mukaan - hän oli oikein ystävällinen ja avulias. Ongelman aiheutti se, että en oikein osannut kertoa, missä olemme; "tuota, täällä jossain keskellä metsää, Taivalkoskella, osoitteessa...." Ja meidän pitäisi päästä täältä suuntaan x, josta meidän olisi aamulla helppo ja suht lyhyt matka suunta suunta osoitteeseen y". Eikö kuulostakin helpolta? 😊😊  Mutta niin vain avulias poika löysi meille pari-kolme vaihtoehtoa, joista löytyi meille sopiva paikka. Leirintäalue, josta löytyi neljän hengen mökki, joka oli aivan käypänen yhden yön yöpymiseen. Pääasia, että siellä oli sängyt ja sähköä!

Melojat saapuivat alkuillasta, uudet melojat valmistautuivat lähtöön. Osa joukkueista vaihtoi kalustoa, osa vain melojia. Meidän joukkueesta lähti melomaan myös Tunturiruipelo, lähti melomaan vähän toisesta kohtaa kuin muut melojat: laski sellaisen pienen kosken. Pieni-Aurinkomme katseli silmät loistaen Tunturiruipelon koskenlaskua ja oli haltioissaan, miten hienosti se sujuikaan 😊. Hänestä saadaan kyllä vielä hieno meloja - onhan hän jo koko viime ja tämän kesän harjoitellut ja on varmasti jo taitavampi kuin minä, joka olen ollut viisi vuotta melomatta.

Kun melojat oli saatu matkaan, lähdettiin taas mekin etsimään leirintäaluetta, jossa oli tarkoitus yöpyä. En muista oliko se tällä reissulla vai edellisen illan reissulla, kun teimme ylimääräisen koukkauksen, mutta niitä tulee aina välillä, kun puhelimen navigaattori ilmoittaa kääntymisistä välillä vähän turhan myöhään: juuri risteyksen kohdalla eikä aina voi juuri siinä kohtaa painaa jarrua, kun takana tulee toinen auto.  Löydettiin kuitenkin perille, ja löydettiin se oikea mökkikin.
Iltapalaksi taas tonnikalaa ja nuudeleita ja teetä - ihan kelvollista. Niin ja sitä ruisleipää, mitä päivällä  sieltä Melontakeskuksesta saatiin.
Turvaryhmästäkin oli osa majoittunut ihan viereiseen mökkiin ja kokkaili ihan oikeata ruokaa siinä pihalla meidän mökkien välillä.

Yksi turvaryhmäläisistä oli hän, joka auttoi silloin lähtöpäivänä meitä sen maksupäätteen kanssa ja jo silloin selvisi, että hänellä on jotain tekemistä ravintoloiden kanssa. Kyselin häneltä sitten asiasta vähän lisää ja sain selville, että hän on useamman ravintolan ketjun toimitusjohtaja. Yksi ravintoloista on täällä "meidän kylällä". Kuski-Sirkkunenhan sitten tietenkin taas nauroi mulle, kun tein treffejä: sanoin, että kun täällä meillä päin käyt, niin soittele ihmeessä, niin käydään kahvilla - nimim. päiväkahviseuraa tarjolla 😊 Naureskeli mökin portailta, että treffejäkö täällä ollaan sopimassa...

Taas me saatiin yövieras - oma turvamies - meidän mökkiin, eli kolmestaan nukuttiin tämäkin yö. Neljättäkin petiä tarjottiin, mutta ei kelvannut. Yöjalassa kyllä kävi toinenkin mies meillä, hetken istui ja vaihtoi päivän kuulumisia, mutta meni sitten autoonsa nukkumaan. Ei kelvannut meidän Myyntisirkkusten vieno kuorsaus unilauluksi 😊

Hyvää yötä - vielä on kaksi päivää, tai oikeastaan kolme, kun on vielä kotimatkakin jäljellä.



perjantai 28. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 9

Torstaiaamu, Melajuhlan jälkeinen aamu. Melojat olivat lähteneet matkaan jo kahdeksalta ja me muut varmaan rapistelimme unihiekkaa silmistämme niihin aikaan. Ja kohti ravintolaa aamupalalle. Aurinko paistoi taas pilvettömältä taivaalta ja sieltä täältä kömpi enemmän tai vähemmän levänneitä ihmisiä; hymyileviä yhtä kaikki 😊

Aamupalapöytä näytti herkulliselta. Vaan noutopöydän päässä törmäsin meidän pikku-Aurinkoon, joka oli vähän surkean näköinen. Äitinsäkin oli vähän murheellisen näköinen. Kysyin mitä kuuluu, onko kaikki kunnossa. No ei ihan ollut: auton ovet oli lukossa ja avaimet sisällä! Auts. Oli jo soitettu huoltoon, mutta sieltä oli luvattu apua vasta parin-kolmen tunnin kuluttua. Voi itkujen itku, ei ihme, että veti surkeaksi molempien ilmeen. Mutta mitä varten on Myyntisirkkuset ja johtomelojien MacGyver? No tietenkin sitä varten, että autetaan, ja MacGyver etenkin nuoria naisia pulassa 😉😉

Olen aina ollut sitä mieltä, että savolaiset on ihan huipputyyppejä - ja taas se tuli todistettua 😊 Pyörähdin ympäri ja katsoin, että näkyykö siellä ravintolassa ketään, kuka voisi auttaa tätä surkeaa paria (ovat ennestäänkin tuttuja, ovat ns. "meidän joukkueesta" eli mun latuyhdistyksen joukkueesta) ja kas, yksi meidän johtomelojista oli paikalla, meidän MacGyver: jos Myyntiryhmästä löytyy mitä vaan, niin hän korjaa mitää vaan 😊 Huikkasin hänet paikalle ja kysyin, olisiko hänellä aikaa käydä katsomassa ko. autoa, josko ovet saisi auki. Ja olihan hänellä - aamupalakin kun oli jo syöty.

Me kerättiin aamupala lautaselle ja etsiydyttiin pöytään muiden seuraan, mutta ei ehditty edes puuroa syödä, kun pikku-Aurinko tuli taas loistaen koputtamaan mua olkapäälle "MacGyver sai ovet auki!"  Ette voi kuin yrittää kuvitella sitä ihalun loistetta sen pienen miehen silmissä, kun hän selitti, miten ovet oli avattu 😊😊  
Ravintolassa oli myynnissä postikortteja, joista tämä pikku-Aurinko oli valinnut yhden lähetettäväksi enolleen. Kysyin, laittaisiko hän siihen terveiset myös minulta. "Nooh, katsotaan nyt." 😊

Kun herkullinen ja täyttävä aamupala oli syöty, palasimme mökille, pakkasimme reippaasti meikkilaukkumme ja automme, turvaryhmä siivosi mökin - hieno turvaryhmä; hoiti siivouksen koko porukan puolesta. Lopulta karavaani lähti taas matkaan; me ei päästy liikkeelle ennen kuin turvaryhmä lähti ison kumiveneen kanssa edestä pois.

Suuntana oli Taivalkosken Melontakeskus. Siellä meillä oli hyvä paikka levittää taas koko kauppa. Vieressä oli koski, jossa olisi koskimelontanäytös, kunhan melojat saapuisivat rantaan.
Ja Myyntisirkkusilla taas vähän jännitystä 👍

En tainnut muistaa kertoa sitä, että saimme pankkipäätteeseemme uuden telakan, jolla oli tarkoitus saada ladattua päätettä. Siinäkin oli pientä kommellusta. Toimittajalta tuli mulle puhelinsoitto, että he lähettää sen matkahuollon kautta, mihin puhelinnumeroon sen saapumisesta sitten ilmoitetaan. Annoin oman puhelinnumeroni. Sen piti olla perillä tiistaina. Odotimme sitä koko tiistain, mutta ilmoitusta ei kuulunut. No ei kuulunut, ei. Kun siitä ilmoitettiin ihan toiselle henkilölle! No ei siinä mitään, onneksi hän pystyi sen hakemaan ja toimittamaan meille.

Vaan sitten kävikin niin, että siellä Melontakeskuksessa rupesin katsomaan, että nyt on virtaa taas liian vähän, pitäisi saada lisää virtaa. Kas, tuossahan on tuollainen esiintymislava ja siellä on pistorasioita. Ja siellä istuu joku kaveri läppärin kanssa, johto pistorasiassa. 1+1 = sieltä saa virtaa. Sain vielä käsiini kaverin jolta saatoin varmistaa, että voidaan käyttää sitä. Vein päätteen sinne latautumaan. Aikansa se siellä oli....vaan ei ollut yhtään sen enempää virtaa kuin sinne viedessäni!
Voi nakki ja makkara! Se ei taaskaan lataa. Jostain on saatava mies ja laturi - meillä Myyntisirkkusilla on nimittäin vääränmerkkiset puhelimet. Onneksi saatiin nopeasti oikeanlainen puhelimenlaturi ja saatiin pääte autoon latautumaan. Helpotuksen huokaus. Nopea päätelmä: vika on siis päätteessä, ei niissä telakoissa.

Kauppa kävi siitä huolimatta loistavasti, varsinkin kun saatiin vielä apua meidän johtomelojilta 😊 Koskinäytös meiltä jäi valitettavasti näkemättä, vaikka koski oli melkein edessä. Sen verran kaukana kuitenkin, ettei uskallettu jättää tavaroita vahtimatta.

Ruokaakaan ei saatu. Tai no saatiin, en voi valehdella. Paikalla oli se sama vaihtopaikan pitäjä kun oli edellisenä päivänä siellä rannalla, jossa oli ne kolme pientä rannalla. Eli oltiin taas sen saman ison kodan vieressä. Kun melojat ja maajoukot olivat taas lähteneet matkoihinsa, ranta tyhjentynyt ja me jäimme pakkaamaan autoa, tuli kodan pitäjä kantaen kertakäyttölautasta täynnä keittoa: "Saatte tästä lautasellisen lohikeittoa, ilmaiseksi. Tässä ei kyllä ole enää lohta. Nuo punaiset pilkut, niissä on ollut lohta." Se oli kyllä ihan hyvää, oli siinä perunaa ja porkkanaa ja purjoa yms. Ja sitten saimme ostaa häneltä loput leivät, mitä leipää se nyt olikaan. Jotain ruisleipää kuitenkin 😊

Me saimme taas auton pakattua, hän kodan purettua, toivotimme hyvää kesää ja lähdimme jatkamaan matkaa. Seuraava paikamme oli nimeltään Loukunsuu, mutta nyt täytyy sanoa, että... Pöllön muistissa on pakettiauton mentävä aukko, enkä muista yhtään, minkälainen paikka se oli.

Siksipä pidämme tässä kohta tauon ja kokeilemme huomenna uudestaan. Venytetään seikkailua tällä konstilla vähäsen 😊

torstai 27. heinäkuuta 2017

Taas kerran: kukas se kissan hännän ja silleen....

Poika kävi tänään kotona, tai AM kävi sen hakemassa, toi samalla 50 - kyllä 50 kiloa!!! Aku Ankkoja tullessa ja neljä hyllyä. Vielä on tulossa n. 400 kpl Aku Ankan taskukirjoja.
Niitä varten piti tehdä tilaa häkkikellariin. Ja sitä varten piti taas käydä läpi muutama laatikko, johon oli tallennettu vanhoja leluja, jotta saatiin kellariin tilaa niille taskareille 😊

Leluista löytyi yksi iso laatikkollinen sellaisia tavaroita ja kirjoja, joista Poika sanoi, että ne saa antaa eteenpäin. Osa niistä varmaan lähtee Isosiskolle ja Pikkuveljelle; kirjat ja Aku Ankat ainakin, jotta oppivat suomen kieltä.
Kun tultiin kotiin viemästä Poikaa junalle, oli naapurin rouvat pihalla keinussa istumassa. Menin juttelemaan heille, kun tiesin, että toisella on pieni poika. Kysyin, haluaisiko hän tulla katsomaan, löytyisikö laatikosta mitään, mistä pieni mies ilahtuisi 😊 Vanhempi naisista kysyi, saako hänkin tulla katsomaan, lapsenlapselle. No tietenkin!

Pyysin heidät saman tien käymään; ja vanhemman naapurin pieni koira viihdytti meitä 😊 Hänellä on semmoinen pienen pieni koira, ihan kuin lelukoira. He asuvat 1. kerroksessa, me 3. kerroksessa. Koiraressu oli ihan ihmeissään kun hissi ei pysähtynytkään oikealla kohdalla - selvästi tiesi kuinka pitkä matka on omaan kerrokseen 😊. Oli ressu ihan ihmeissään kun pysähdyttiin meidän kerroksessa ja jäätiin hissistä pois. Selvisi siitä kuitenkin ja suunnisti "omalle" ovelle, mutta lisää hämmennystä: mentiinkin vastapäisestä ovesta sisään! Ja mitä ihmettä: asuntohan on ihan erilainen kuin oma koti! Mutta keittiöön löysi kuitenkin heti 😊😊

Mutta mikä tärkeintä; leluista osalle löytyi uudet omistajat - siitä tuli hyvä mieli 😊 Isosiskolle ja Pikkuveljelle jäi siitä huolimatta vielä leluja, ja luettavaa 👍👍❤

Ennen Pojan junalle viemistä käytiin Pojan kanssa pikaisesti kaupassa; juustoa, Oivariinia ja maitoa. Maitokaapin edessä oli englantia puhuva vanhempi pariskunta, heillä oli hakusessa "cottage cheese". En tiedä, mistä tuo cottage cheese on mulle tuttu, mutta se vain on. Ja miten sen sattuikin osumaan silmiini siinä kaapissa juuri samalla hetkellä kun sen kuulin. Ajattelin, että jos he vielä kävelevät siinä edestakaisin etsivän näköisinä, kun olen oman maitoni löytäni, niin kysyn, voinko auttaa.
Ja siinähän he kävelivät.

Olen tosi arka puhumaan englantia, mutta jostain syystä olen siinäkin rohkaistunut - ikäkö lie? Kysyin heiltä, voinko auttaa, otin kaapista raejuustopurkin ja kysyin, sitäkö he etsivät. Kannessa oli vähän epäselvä kuva, mutta siitä kuitenkin sai selvän, että kyse oli raejuustosta - cottage cheese. Kun en kuitenkaan ollut ihan 100 % varma, olinko ymmärtänyt oikein 😊
Nainen katsoi vielä purkkia ja jotain siinä oli vielä epäselvää, olisivatko halunneet vähän rasvattomampaa - kun kysyin/sanoin "no lactose?", hän vastasi siihen, että se on ihan ok, ja kiitteli kovasti avusta 😊😊

Tuli tosi hyvä mieli, kun pystyi noinkin pienessä asiassa auttaa vieraita ihmisiä 😊
Joku tietysti voi kokea asian niinkin, että "mitä tuo meitä oikein kuuntelee ja tuijottaa", mutta mihinkä sitä toisaalta kaupassa korvansa pistääkään, väkisinhän sitä toisten puheen kuulee, ellei sitten ole ihan ajatuksissaan ja törmäile muihin. Tai ole kuulokkeet korvilla.

Olisiko nyt tullut kesä?

Ainakin jo iltapäivällä tuntui siltä, kun istuin Ystävän kanssa satamassa tekemässä ristipistoja ja höpöttelemässä. Tai siis minä höpötin ja hän kuunteli sujuvasti. Niinhän se meillä aina. Olenkohan liian suulas, siitäkin huolimatta, että olen ujo ja hiljainen? Kukaan ei enää usko sitä...

Mukavaa meillä joka tapauksessa oli ja sehän oli pääasia. Sain lankani solmuun ja lopulta se solmukasa selvisi kun yhteistuumin selvitettiin - yhteistyössä on voimaa, asiassa kuin asiassa.

Siskorakas laittoi viestin, että maanantaina postiin laitettu paketti oli mennyt perille - nopeaa toimintaa niin Suomen kuin Iso-Britanniankin postilta. Paketissa oli parin kirjan lisäksi seuraavat herkut. Jokaiseen pakettiin laitoin lapun kenelle ne ovat:

Ruisleivät Isosiskolle, Pikkuveljelle ja Äidille.   Muumikeksit Isosiskolle ja Pikkuveljelle. Marianne -keksit Isille ja Salmiakit Äidille.  Kysyin oli  Isosisko osannut lukea, kenelle mikäkin paketti kuului - oli kuulemma osannut 😊😊  Ja arvatkaa onko täti iloinen ja ylpeä. Mutta enpä osannut arvata, mikä olisi parasta paketissa, arvaatteko te?  KUPLAMUOVI 😊😊😊😊

Sain ihanan videon kiitokseksi paketista ❤❤ - taas on sydän pakahtua.




Eilen puolestani olin Ystävien kanssa satamassa, entisen työkaverin, ja kahden vielä nykyisen työkaverin (vaikken siellä työpaikalla olekaan) kanssa. Nostettiin maljat hienoille naisille ja syötiin ja höpötettiin, sen jälkeen siirryttiin jälkiruualle 😊😊

Tällaisen ihanan runon kera lahjoivat mua:
"Ihmiset ovat kuin viinit:
huonot tulevat vanhoina happamiksi,
hyvät käyvät vanhentuessaan
yhä paremmiksi!"

Pöllöt lisääntyivät taas 😊😊 Ihanaa valoa ja lämpöä tuleviksi syksyilloiksi makuuhuoneen ikkunaan.
Ja kun menin lupaamaan, että maistan AM:n tekemään kesäkeittoa, jos hän sitä tekee ja laittaa siihen vähän sinihomejuustoa, niin tuolla leikkuulaudalla saan kuulemma auttaa pilkkomaan kasviksia 😊😊
Kesäkeittohan siis oli se.... No, katsotaan kuinka HPöllön käy!

Olen muuten unohtanut kertoa, että toissa viikolla oli Astrid Lindgren viikko! Se oli oikeastaan aika hauska sattuma, mukava sellainen.

Possumunkilta posti toi kirjasen: Astrid Lindgrenin Viisauskirja. Kiitos Possumunkki - kirjassa on paljon mielenkiintoisia pätkiä ja ajatuksia Astrid Lindgreniltä.
Mukana oli kortti Buckinghamin palatsista, valtaistuinsalista. Aika hulppea sali mutta kovin oli pienet tuolit 😊. Kortissa oli myös tarra, jossa oli minusta oikein  hyvä ajatelma:

"Olet jo matkalla onneen,
kun huomaat,
että epäonni on
ainoastaan sen
yksi mutka."

Tuon Viisauskirjan lisäksi sain vanhalta Ystävältä - sanon vanhalta siksi, että olemme olleet ystäviä jo... ainakin 35 vuotta! Olimme aluksi vain kirjeenvaihtokavereita, sitten sain äidiltä luvan lähteä tapaamaan häntä 300 kilometrin päähän, 11-12 vuotiaana, yksin bussilla 😊. (Eli siitä täytyy olla jo kohta 40 vuotta!!!!) ja sen jälkeen ollaan pidetty yhteyttä kirjeitse, puhelimitse ja tapailemalla.

Niin, siis tapasimme samalla viikolla kun Possumunkin kirje tuli, ja sain häneltä lahjaksi Astrid Lindgrenin kirjat Veljeni, Leijonamieli ja Ronja Ryövärintytär. Tuon Veljeni, Leijonmieli, sen luin jo parissa illassa ja se on oikeastaan yhtä ihastuttava kirja kuin Pikku Prinssi. Ihastuin siihen kovin.

Tänään puolestaan posti toi kortin Susannalta maalta tai siis kortti oli Tuurista 😊. Kiitos Susanna!

Ihana saada postia, kaikki kortit ja kaikki on ihania - oli niin monta monta vuotta, kun postiluukusta ei tullut kuin laskuja laskuja laskuja. Nyt kun on peruttu kaikki lehdet yms. niin on ihanaa kun joka päivä kun postiluukku kolahtaa, saa jännityksellä odottaa, mitä sieltä nyt tulee 😊😊😊😊.





maanantai 24. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, Melajuhla

Olemme edenneet Suomi Meloossa jo perinteiseen Melajuhla -päivään/iltaan. Koko tapahtumaahan tietenkin odotetaan koko vuosi ja kun lopulta on päästy matkaan, seuraavaksi odotetaan Melajuhlaa 😊😊
Melajuhlan tarkoitus on pysäyttää kanoottiviesti, joka muuten etenee tavallisesti yötä päivää, yhdeksi yöksi, koota kaikki osallistujat yhteen paikkaan viettämään iltaa ja nauttimaan yhdessäolosta. Muutoinhan viikko on yhtä huisketta ja hulinaa ja joskus saattaa käydä niinkin, että tapaat jonkun nopeasti lähtötohinassa ja ilman Melajuhlaa tapaisit hänet seuraavan kerran vasta, kun on kotiinlähdön aika. Aikataulut ei vaan osu yksiin: ollaan eri paikoissa, toiset nukkuu ja toiset meloo, toiset käy tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin jne.
Ja toki Melajuhlan tarkoitus on, että jokainen lepäisi edes yhden yön kunnolla. Sen lepäämisen kanssa on vaan on vähän niin ja näin, mutta sehän on jokaisen oma asia 😊

Tänä vuonna Melajuhla järjestettiin upeassa Saijan Lomakartanossa - puitteet eivät olisi voineet olleet hienommat! Ja vielä hetkiseksi pistettiin kauppakin pystyyn; siitä huolimatta, että suurin osa oli joko melomassa tai valmistautumassa illan juhlaan.
Väliin jääneen melontaosuuden sijaan Saijasta tehtiin ns. melontasafari, muutaman tunnin melontalenkki mikä-lie-järvellä 😊. Kuski-Sirkkunen lähti myös melomaan ja minä sain kaverikseni hetkiseksi Äitirakkaan sekä yhden tytön turvaryhmästä.
Auringon helliessä meillä oli ihan mukavaa istuskella siinä Lomakartanon pihalla, jutella ohikulkevien ihmisten kanssa ja odotella melojia palaavaksi - kovasti kauppaa ei enää siinä tehty. Kaikki olivat jo niin juhlatunnelmissa ja aloittelivat juhlimista joka saunomalla tai juhlimalla omassa porukassa, ettei kauppa juuri kannattanut. Mutta mikäpä meidän oli siinä istuksiessa.

Kun melojat palasivat, pistettiin kauppa pikaisesti pienellä porukalla kiinni ja ajettiin auto käytössämme olevalle mökille. Kuski-Sirkkusella oli nimittäin pikkuisen kiire: ennen "varsinaista" Melajuhlaa on kaikilla vähintään 20 kertaa tapahtumaan osallistuneilla oma kokouksensa ja sen alkuun ei tainnut olla puoltakaan tuntia! Hop hop suihkuun ja vaatteiden vaihtoon ja väriä ripsiin - onneksi oli jätetty ne huulipunat kotiin, niin ei kulunut aikaa sen huulipunan laittoon.
Siispä "kassakaappi", meikkilaukut, eväskassi ja muut tärkeät tavarat mökkiin meidän huoneeseen - jonka meidän miehet ystävällisesti olivat meille varanneet alakerrasta.
Pakettiauton hytistä Kuski-Sirkkusen pikkureppu ja mun käsilaukku ja molempien virkatakki.
- Nuusk, nuusk..mikä haju täällä on?
- No on vähän outo haju, mutta en tiiä. Olkoon, ei se oo niin paha. Lattialle varmaan kaatunut jotain.

Kuski-Sirkkunen kävi pikaisesti saunassa ja suihkussa, minä olin sängyssä pitueltani ja puhisin. Kunhan puhisin. Turvaryhmä istui terassilla nauttimassa auringosta 😊  Turvaryhmässä oli kaksi naispuolista turvaajaa ja loput miehiä, joista yksi venäläinen A. Puhui vähän suomea vähän huonosti murtaen, mutta tultiin kyllä toimeen.

Kun kokoukseen osallistuvat olivat lähteneet, minä ja turvaryhmän tytöt päätettiin mennä saunaan/pesulle. Tai turvan tytöt oli jo saunomassa kun minä menin pesulle. Olivat suihkussa. Kaikki hyvin...Toinen tytöistä meni saunaan ja jätti suihkun mulle. Vesi oli vähän viileätä, olisin halunnut lämpöisempää.
- Hei, miten tää suihku toimii, mä en osaa käyttää tätä. Mä en saa lämmintä vettä.
- Käännät vaan siitä, se on ihan tavallinen suihku. Täältäkin tulee kyllä aika viileetä vettä...
- EI HEMMETTI! KUUMA VESI ON LOPPU!!!!
Jep! Kuuma vesi OLI loppu. Slut. Finito. Fine. Final. Einde. Lõpp. Koniec. Ukuphela. Hopena. LOPPU. Ja jäljellä oleva vesi oli JÄÄKYLMÄÄ! Luulen, että järvessä oleva vesikin olisi ollut lämpöisempää, mutta kun se järvi oli sillä hetkellä liian kaukana - eikä ollut kuin tavallista saippuaa ja sampoota mukana. Periaatteesta en niitä lotraa järviveteen.
No, eipähän tullut turhan kauan viipyiltyä suihkussa. Ihan vaan semmoinen pikainen suihku vaan. Vähän vaan mua jänskätti, ton Riesan takia, se kun välillä riehaantuu, kun "on jännää".

Meillä muilla oli siinä aikaa valmistautua juhlaan: illalliseen ja sen jälkeiseen juhlaan. Ripsiväriä laitellessa oveen koputettiin: turvan ulkomaalaisvahvistus A tuli kysymään neulaa ja lankaa 😊 Ja niin kuin taisin jo aikaisemmin mainita: sitä mitä ei myyntiryhmä ole, sitä ei tarvita. Joten tottahan multa neula ja lankaa löytyi. A oli iloinen ja häipyi niine hyvineen korjaamaan makuupussiaan 😊.

Lopulta kokous oli ohi - ei se kestänytkään kuin puolisen tuntia - ja sen jälkeen kasasimme koko joukon ja lähdimme porukalla Lomakartanon päärakennukseen syömään. Melajuhla on juhla, ilta jolloin meidänkin porukka, organisaatio (olenko muuten kertonut keistä se koostuu? Neljä johtomelojaa, joista kukin vuorollaan vetää tietyn osuuden, viestinjohtaja, tiedottaja sekä myyntiryhmän 2 hlöä) ja turvaryhmä ollaan yhtä aikaa koolla. Turvaryhmä siis nimensä mukaisesti vastaa melojien turvallisuudesta vesillä, he kulkevat joko kumiveneellä tai kanootilla/kanooteilla, osuudesta riippuen.

Ruoka oli loistavaa, onhan tuolla Saijan Lomakartanossa kokkina Markus Maulavirta! Kuvia ei ravintolasta eikä ruokailusta ole, sillä periaatteeni on, että puhelin on äänettömänä ja laukussa tai taskussa ravintolassa ruokailun ajan. Toki nyt tilaisuus oli sellainen, että kuvia olisi voinut ottaa, mutta eipä tullut otettua. Paikkaan voi kuitenkin käydä tutustumassa osoitteessa http://www.saija.fi/

Ruokailun päätyttyä siirryimme Lasipalatsiin jatkamaan juhlallisuuksia. Melajuhlan juhlallisuuksiin kuuluu palkita diplomilla kaikki he jotka ovat olleet mukana 10 v, 15 v ja 30 v. He jotka ovat olleet mukana 20 vuotta, saivat diplominsa jo aikaisemmin siellä kokouksessa.

 Jokainen sai oman diplominsa aplodien ja organisaation halausten kera. Minäkin sain oman diplomini 😊😊😊

Diplomien jaon lisäksi kutsuimme esille kaikki ensimmäistä kertaa tapahtumassa mukana olevat. Tarkkaa lukua en muista, mutta jos oikein muistan, heitä oli noin kolmisenkymmentä. Kaikki ensi kertalaiset toivotettiin sydämelliset tervetulleiksi Suomi Meloolaiseen tapaan - halaten 😊😊

Ja nyt jos joku ajattelee, että ei tuohon tapahtumaan uskalla osallistua, siellä halataan ihminen hengiltä, niin ei, ei sentään 😊 - ei siellä ketään väkisin halata 😊😊.

Diplomien jaon jälkeen orkesteri aloitti soitannon ja illan ehkä kuitenkin odotetuin "ohjelmanumero" alkoi: tanssit. Tätä varten oli laittauduttu ja valmistauduttu, tätä oli odotettu koko alkuviikko.

Myyntisirkkuset jättivät tanssit väliin ja lähtivät suunnistamaan kohti majapaikkaa - matka ei ollut pitkä, mutta "tie oli kivinen": matkan varrella kun oli paljon väkeä ja lähes kaikki halusivat vaihtaa sanasen ja halata.

Kun päästiin mökille, oli siellä jo turvaryhmä turvanamme ja istahdimme hetkeksi seuraksensa. Taisi käydä niin, että Kuski-Sirkkunen otti ja lähti joukosta ensimmäisenä, mutta eipä tämä toinenkaan Sirkkunenkaan kovin kauan jaksanut valvoa - toisin kuin nuoret 😊 Onneksi on hyvät unenlahjat: ei tarvitse kuin korvan koskettaa tyynyä, niin on jo unessa ja saa purkaa vaikka talon ympäriltä, niin mua ei herätä mikään ennen kuin on saanut tarpeeksi unta. Ei siis aavistustakaan kuinka pitkään oli "turva turvanamme untamme valvomassa" 😊😊.

Niin että hyvää yötä - pari päivää on vielä jäljellä oikein totista touhua. Tai niin totista kuin meillä nyt voi olla.

Tällaisen laulun olivat talven aikana eräät melojat tehneet ja laulattivat sen meillä Lasipalatsissa ennen tanssien alkua:






sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 8

Keskiviikkoaamu valkeni aurinkoisena. Kesä oli todellakin tullut pohjoiseen. Kylmät kelit olivat kadonneet - kuulopuheiden ja tekstiviestien mukaan ne olivat paenneet etelään. Me emme panneet lainkaan pahaksemme. Pitkät kalsarit ja mustat ulkoiluhousut sai pakata meikkilaukkuun, ja vetää jalkaan caprit.
Edes aamulla ei ollut kovin kylmä, riitti kun t-paidan päälle veti hupparin. Meillä oli jo viime kesänä koko organisaatiolle hankitut oranssit hupparit, joissa rintapielessä on meidän logo; melova norppa ja teksti Suomi Meloo ja selässä isolla teksti CREW. Tarkoitus siis on, että me erotumme joukosta, jotta meiltä voi tarvittaessa tulla pyytämään apua. Kylmiä kelejä ja yömelontoja varten meillä on myös hienot oranssinväriset pipot - niin myös turvaryhmällä. Oman piponi olin antanut tiistai-iltana lainaksi yhdelle turvaryhmän tytölle, kun ei kenellekään tullut mieleen, että uusille turvaryhmäläisille olisi pitänyt myös tilata pipot 😊 Ajattelin, etten tarvitse välttämättä pipoa ja jos tarvitsen, meillä on myynnissä mustia ja valkoisia, sieltä riittää uusia pipoja jos ihan pakon pakon pakko tulee.

Kokki-Sirkkunen valmisti meille aamupuurot (kyllä muuten pikapuurot on näppärä keksintö!) ja teetä. Niiden voimalla taas liikkeelle.
Äitirakas kävi hakemassa yön lataantumassa ollen powerbankinsa, jotta sai puhelimeensa ja tablettiinsa virtaa - vaihdettiin muutama sana ja todettiin vain, että nähdään taas jollain vaihtopaikalla, "soitellaan" 😊
Herrasmiehet nostivat meidän "kassakaapin" autoon, samoin kuin minun meikkilaukun, Kokki-/Kuski-Sirkkunen jäi vielä pakkailemaan omia tavaroitaan, kun minä siirryin ulos odottelemaan lähtöä ja juttelemaan vieressä kajakkiaan asunto-auton katolle pakkaavan melojan kanssa.
Tuolla pätee sanonta "apinan tuntee kaikki, mutta apina ei tunne ketään" eli kasvot oli mulle tutut, mutta muuten ei aavistustakaan kuka oli kyseessä. Hän kyllä tiesi kuka minä olin. Juttua riitti kyllä. Selvisi se, mistä hän on ja se tietenkin johti siihen, että ystäväni täällä kotikaupungissa, on sieltä samalta pienehköltä paikkakunnalta kotoisin. Mutta kun en muistanut ystäväni entistä enkä tyttönimeä... Vaan kas sitten muistin, että hänen tyttäriensä setä oli männä vuosina tangokilpailuissa. "Jaa niin no kyllähän mä xxx:n tunnen!" - ja sitten sitä kautta sen ja sen ja sen ja sittenhän "me oltiinkin jo melkein sukua" 😊😊😊

Lopulta meidänkin auto oli pakattu, yöpymispaikkamme, joka illalla oli tupaten täynnä autoja, asuntoautoja, asuntovaunuja ja ihmisiä, oli lähes tyhjä. Mekin lähdettiin matkaan ja vaikka olisimme mielellämme pistäytyneet katsomassa Juuso -karhua Kuusamon Suurpetokeskuksessa, emme kuitenkaan ehtineet sinne. Harmi.

Sen sijaan jätimme Kuusamon taaksemme ja siirryimme Taivalkosken puolelle.  Menimme paikkaan nimeltä Koskela; joen rannalle. Sinne oli pystytte iso kota, jossa oli tarjolla keittoa, taisi olla lohikeittoa, sekä kahvia ja mitähän kaikkea siellä oikein olikaan 😊. Me pystytimme kauppamme kodan viereen - samalla kun me houkuttelimme asiakkaita meille, kehotimme käymään kodassa syömässä ja samalla kun nälkäiset söivät herkullista keittoa ja joivat kahvia, he katselivat meidän tarjontaamme ja pohtivat mitä voisivat ostaa. Meistä oli siis hyötyä toinen toisillemme 👍

Siellä olimme aika kauan - aurinko paistoi koko ajan pilvettömältä taivaalta, kesä tosiaan oli tullut ja siitä olimme iloisia. Pohdimme tietysti, oliko meidän myyntituotteet oikeanlaisia, mutta onneksi suurimmalta olivat. Ja ne vanhat tutut tietenkin tekivät kauppansa.
Ja siellä ollessamme soitti mun "tutorini" - Anu, jonka kanssa tein tuota ensimmäisen kesän 13 vuotta sitten, kun Suomi Meloo lähti Ilomantsista. Hän opetti mulle kaiken sen mitä tarvitsisi tietää, loput opeteltiin sitten pitkäaikaisen työparini kanssa ja nyt sitten on tämä Myyntisirkkunen, jonka kanssa tehdään hommaa toista kesää.

Me😊idän auto on aika paljon suurentunut tästä ja tavaramäärä JONKUN verran lisääntynyt 12 vuodessa 😊 
Siellä oli paikalla myös kolme pientä koiraa, jotka...hiukan olivat meidän kaikkien jaloissa 😔 Se oli sinänsä ikävää, koska koko ajan oli vaara, että joku kompastuu ja kaatuu tai sitten astuu niiden pienten karvaturrien tassuille. Siinä olisi sattunut kumpiakin. Tai jonkun kuuma keitto tai kahvi olisi voinut kaatua niiden päälle, sekin olisi ollut ikävää. Mutta saatiin me kyllä nauraakin niiden kustannuksella - vaikka... noh... elämässä sattuu 😊😊😊 Meidän Myyntisirkkusten meikkilaukut oli aina kaupan auki ollessa jossain pihalla, ne kun oli niin suuret - ja aina tiellä 😊 Kuski-Sirkkusella oli rinkka ja se oli tällä kertaa auton apukuskin puoleista rengasta vasten. Yksi pienistä koirista kävi sitä nuuskimasta ja ennen kuin ehdin hätiin, niin...sehän ehti merkata sen rinkan yhden remmin 😊😊😊
Auts...No, onneksi naisilla on aina ja kaikkea mukana - niin nytkin kosteuspyyhkeitä, joilla äkkiä pyyhittiin se remmi puhtaaksi, niin siihen ei jäänyt mitään hajua eikä muuta semmoista. Eikä muita koiria kiinnostanut se sama remmi 😊😊😊 Eihän sille muuta voinut kuin nauraa!

Kun melojat lopulta tulivat rantaan, tuli ohjelmaan taas muutos: joessa oli liian vähän vettä melottavaksi ja kaikki kanootit piti nostaa autojen kyytiin. Osa autoista oli kauempana, eli lastaamisessa meni jonkun aikaa. Sinä aikana me ehdittiin tehdä kauppaa ja samalla pakata autoa. Ja järjestää Kuski-Sirkkuselle mahdollisuus lähteä melomaan seuraavalla osuudella.


Kuvituskuva, jostain aikaisemmasta tapahtumasta, ei tältä vuodelta.

Minä saisin apua kaupan purkamisessa ja myyntihommissa, ei tarvitsisi yksin hoidella hommia siitä huolimatta. Hieno juttu 👍

Lopulta kaikki alkoi olla valmista, kotakin purettu ja mekin päästiin matkaan - suuntana Saijan Lomakartano, joka tulisi olemaan myös meidän Melajuhlapaikka sinä iltana!

Koko tapahtuma pysähtyy yhdeksi yöksi - illalla juhlitaan ja aamulla taas jatketaan matkaa!












lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kaunis kotimaamme - Susannan "vinkistä" vanha tarina Punkaharjulta

Susanna Maalta kertoi, että CNN:n tekemässä listauksessa on yhteensä50 luonnonihmettä ympäri maailmaa ja Savonlinnan kupeessa oleva Punkaharju on listalla sijalla 44.  Ei todellakaan turhaan! En ole käynyt katsomassa listaa, mutta veikkaan, että vähän korkeammallekin olisi voinut päästä 😊😊

Minullakin on muistoja Punkaharjulta - arvaatte varmaan minkä puitteissa. Nii-in, se Suomi Meloo. Se on oiva tapa tutustua upeaan maahamme, pitkin ja poikin ja ympäri ja ämpäri, vaikkei aina ihan kaikkiin nähtävyyksiin ehdikään tutustua. Mutta voipahan sanoa, että tuolla olen käynyt ja tuolla meillä kävi muuten niin, että...
Punkaharjulla olen kerran syönyt yhtä parhaimmista makkarakeitoista; valitettavasti mökissä vaan ei ollut mitään mistä syödä sitä eikä sillä kertaa ollut mukana varsinaisia retkeilytarvikkeita, mökissä/huvilassa kun PITI olla kaikki. No, kaksi meistä lähti kylältä etsimään kertakäyttölautasia. Kuvitelkaa, silloin, nyt en tiedä, kylällä oli kolme kauppaa, eikä yhdessäkään ollut syviä kertakäyttölautasia!!
Vaan mitä tekee nälkäiset "pelle pelottomat": ostettiin riittävästi pieniä (400g) foliovuokia :D Niistä oli ihan hyvä syödä toisen valmistamaa keittoa - aina kun joku muu tekee ruokaa, se on hyvää, syö sitä mistä kiposta/astiasta tahansa :)

****

Jos viisi vuotta sitten olisin tiennyt sen, mitä tiedän tänään, olisin sanonut kaikille läheisilleni
"olet rakas". Halannut. Soittanut. Laittanut viestin. Mutta eihän sitä - onneksi - tiedä etukäteen.
Seuraavana päivänä en enää pystynyt siihen, enkä tiennyt, kuinka raskasta aikaa läheiseni joutuivat elämään seuraavat kaksi ja puoli viikkoa.
Olen löytänyt "oikeat" ystävät :)
Turhaa riitelyä ja nipotusta olen oppinut välttämään. Ei minun tarvitse aina olla oikeassa. Ja vaikka olisinkin, ei muiden tarvitse olla väärässä :) Jos kyse ei ole hengestä vaan pienistä asioista - kuka oli milloin missäkin ja sanoi mitäkin -  mitä sillä on väliä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
Pidän väittelemisestä, mutta olen myös oppinut antamaan periksi.

Me olemme täällä vain kerran. Ei tuhlata aikaa. Nyt mennään syömään suklaata 😊😊😊😊

❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 7

Tiistaiaamu valkeni aurinkoisena, toiveita oli jo lämpöisemmästä päivästä. Tulisiko pohjoiseen kesä?
Seuralaisemme oli jo reippaana miehenä ehtinyt käydä tarkistamassa hotellin aamupalan ja todennut sen oikein kelvolliseksi.
Koska alkuperäisen suunnitelman mukainen melonta ei vieläkään onnistunut, oli melojille järjestetty vielä iltapäivään asti muuta ohjelmaa: Pieni karhunkierros!  Seuralaisemme lähti sinne myös, mutta omille teilleen, ei seurueen mukana.
Minua ei sinne saa, sillä reitillä on useita riippusiltoja ja juu ei, ei ole mun ne. Olen kaksi kertaa kävellyt Repoveden riippusillan ja siinä on mulle tarpeeksi. Siellä on sentään vettä alla ja osaan kuitenkin uida.
Karhunkierroksen riippusiltojen alla on kiviä ja mitä lie. Ehei, en mene, en sitten millään. Ja muutenkin, olen niin huonokuntoinen. Kuljettaja-Sirkkunenkaan ei halunnut lähtenyt sinne.

Seuralaisemme auttoi kantamaan osan tavaroistamme takaisin autoomme ja huristi omallaan tiehensä. Me siis suunnistimme aamupuurolle. Samassa hotellissa oli yöpynyt tuttuja ja saimme seuraa - istuimme ja söimme kerrankin rauhassa: tällä kertaa meitä ei hätyytelty 😉 Ei ennenkuin kylpylän puolen remonttimiehet aloittivat hommansa ja ruokasalin puolelle levisi joku kummallinen haju ja ajoi meidät pois.

Saimme rauhassa pakata tavarat, kuljettaa meikkipussimme autoon ja lähteä Prismaan. Tai oikeastaan apteekkiin. Tarvitsin niin arkista tavaraa kuin rakkolaastaria varpaaseen! Crocsit ja paljaat varpaat ei ole sopiva yhdistelmä mulle. Olisi pitänyt olla villasukat. Vaan nyt harmittaa, kun en muista, mitä ihmeen voidetta se apteekin naishenkilö mulle suositteli sen rakon parantamiseksi. Pitäisikö soittaa sinne Kuusamon apteekkiin ja kysyä?

Prisman puolelta ostettiin vähän evästäkin, joista kannattaa muistaa PÄÄRYNÄT. Ne tulevat esille vielä myöhemmin....
Sitten olikin kello jo sen verran, että meidän oli aika suunnistaa Maaselänlahteen, josta otettiin ns. "uusi lähtö".
Siellä oli pieni laavu, ja sen eteen levittäydyimme kauppamme kanssa. Sen jälkeen jäi vielä sopiva tila laskea kanootit vesille, autoilla pystyi ajamaan lenkin ympäri.
Laavulle tuli pitämään vaihtopaikkapalveluita oikein mukava... kyläyhdistys/martat tms. en enää muista. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pitkät kalsaritkin pystyi jo riisumaan jalasta :D Kauppa kävi hyvin ja väki oli hyvällä tuulella käveltyään sen Pienen Karhunkierroksen. Vaikka ohjelmaan oli tullut muutos ja melontaosuuksia oli jouduttu jättämään pois, ei kukaan ollut kiukkuinen sen takia.
Päinvastoin; kaikki odottivat innoissaan uutta aloitusta; NYT päästään kunnolla vauhtiin!

Kun melojat klo 15 oli saatu matkaan, pakattiin tavarat taas autoon, juotiin kahvit ihanien korvapuustien kera. Yksi naisista rohkaistui kysymään, olisiko meillä myydä heille edullisesti t-paitoja. Meillä oli mukana jonkun verran kaksi vuotta vanhoja paitoja, joissa ei ollut vuosilukua ja kysyimme, huolisivatko he niitä - niissä kun näkyy kaikki 30 aikaisempaa Suomi Meloo reittiä.  He ilahtuivat niistä niin, että teimme vaihtokaupat: saimme maksuksi ison pussillisen niitä ihania isoja korvapuusteja! Maaseudulla vaihtotalous vielä jyllää!
He olivat aivan mahtava joukko järjestämässä meille palveluita; kahvia, teetä, pullaa, piirakkaa, mitähän kaikkea heillä olikaan. Lisäksi heillä myytävänä kuivattuja yrttejä yms.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Poussu.  Taas tavaroiden purku autosta - kauppa auki 😃.  Siellä ehdittiin kyllä ensin syödä makkarat ja juoda kahvit ja munkit. Niin kuin huomaatte, ruokailut on meillä viikon aikana vähän niin ja näin.
Poussunkoski on upea paikka, erinomainen urheilukalastuskohde, ja mikä parasta, siellä on rakenteet myös liikuntarajoitteisille.
Tavan mukaan kun melojat tulivat rantaan edelliseltä osuudelta, oli säihkettä ja säpinää: viluiset ja väkisinkin vähän kastuneet melojat halusivat äkkiä vaihtamaan vaatteita. Ne jotka olivat lähdössä melomaan, tulivat vielä viime tipassa ostamaan melontatossuja, käsineitä, rannesuojia yms.  Rannasta kannettiin kanootteja autoille ja autoilta kannettiin uusia kanootteja rantaan.  Lähtöhetken lähestyessä mekin pistettiin meidän kaupassa laatikoiden kannet kiinni: nyt on kauppa hetken aikaa kiinni ja myyjät lähtee katsomaan kosken laskua!



Koskessa piti olla kypärä ja vanhan "maskottikisan" tilalle oli tänä vuonna vaihdettu KYPÄRÄN TUUNAUS -kisa. Ja kyllä olikin jos jonkinlaista kypärää, kyllä on ihmisillä mielikuvitusta.
Koskenlaskua oli hieno katsoa ja kyllä taas tuli mieleen, että olisipa mukava olla itsekin mukana...



Kun viimeinenkin oli koskesta laskenut, turvaryhmäkin kadonnut mutkan taakse, Myyntisirkkuset palasivat paikalleen - pakkaamaan autonsa.. Auttavia käsiä oli onneksi taas useampia ja auto oli pian pakattu. Joku ystävällinen vielä käänsi auton nokan oikeaan suuntaan ja niin suunnistettiin taas kohti yöpaikkaa.
Alunperin oli merkitty, että oltaisiin tehty kauppaa sielläkin, mutta kello oli jo niin paljon, aikataulumuutosten tähden, että pistettiin auto vaan parkkiin ja kannettiin taas meikkilaukku ja eväät sisälle, jossa miehet oli jo lämmittäneet saunan.  Kuljettaja-/Kokki-Sirkkunen piti taas huolen munkin syömisestä eli teki taas pienen iltapalan.

Ja Äitirakaskin tuli piipahtamaan meillä kylässä 😊

Tänä yönä meillä oli oma huone, mutta peräti kaksi miesseuralaista samassa kämpässä 😉

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Tapaaminen ja yllätys, siis yllätyksiä

Susanna Maalta jo kertoikin, että tapasimme eilen Susannan, Repun ja Annen kanssa Mäntsälässä ihanassa Runda Munken -kahvilassa. (Suosittelen, jos siellä päin käytte; ihania leivonnaisia, erinomainen kahvi- ja teevalikoima ja vaikka mitä). 

Tapaamisemme jäi vähän aiottua lyhyemmäksi, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että voimme tavata pian uudestaan 😊😊

Oli ihana tavata pitkästä aika koko joukko ja he onnistuivat vielä tapaamisen lisäksi yllättämään mut täysin:  Sen lisäksi, että he lauloivat mulle, sain aivan ihanan kukkakimpun ja kortin 


Lisäksi Susannalta sain aivan ihanan keraamisen pöllökaulakorun - katselin sitä koko eilisen illan ja ihailin väriä: kuva vääristää väriä vähän, sen oikea vihreä on aivan huikea! Tai oikeastaan tuo ylempi kuva on keltaisempi kuin pitäisi, en huomannut muokata sitä ennen tänne siirtämistä (olen tumpelo)


Kiitos Susanna, Repu ja Anne - olette ihania ❤❤

Tänään postityttö toi Susannan kortin, jonka hän oli lähettänyt mökiltä: ihana orava neulomassa, varmaankin kaulaliina. Se on varmaan se kaulaliina jonka lupasin neuloa Isosiskolle. Valitsimme siihen yhdessä langan 😊 Kiitos!

Possumunkin lähettämästä kisukortistakaan en ole tainnut muistaa kiittää? KIITOS! Kisu on suloinen, muistuttaa vähän Pojalla olevaa Tyttöä. 

Tänään postityttö toi postia myös Sinisen Sohvan Emännältä ja Isännältä: pienen reseptikirjasen, ohjeita kesäisiin ruokiin, sekä ihanan nallekortin.  Kortti oli reseptikirjasen välissä, keskiaukeamalla, varmaankin ihan sattumalta, tai sen sen takia, että keskiaukeama oli luonteva paikka sille.

Meillä käytiin AM:n kanssa jotain ruokakeskustelua eilen, olisiko liittynyt jotenkin Ilta-Sanomien johonkin ruoka-artikkeliin tms. Sen keskustelun yhteydessä menin lupaamaan, että JOS näin käy - en enää muista mitä, mutta se oli tyyliin "viimeinen vaihtoehto, jos ei enää mitään muuta syötävää ole" - niin opettelen syömään KESÄKEITTOA. Kesäkeitto on nimittäin ruoka, jota inhoan yli kaiken ja olen vaikka päivän syömättä, jos ei mitään muuta syötävää ole.
Olen syönyt kesäkeittoa viimeksi 16-vuotiaana, kun mummuni on sitä keittänyt remonttimiehille, enkä kehdannut olla syömättä. Syöminen kävi niin, että lusikallinen keittoa ja puoli lasillista maitoa 😊

Tänään kun avasin Sinisen Sohvan kirjeen ja reseptikirjasen ottaakseni kortin sieltä välistä, katsoin tietenkin samalla, mikähän ruokaohje siinä mahtaa olla: KESÄKEITTO! 
AM katsoi ihmeissään kun purskahdin nauruun, kortti toisessa ja kirjanen toisessa kädessä, enkä saanut sanottua mikä ihme oikein naurattaa 😊 Miten se kesäkeitto osuikin juuri siihen kohtaan, kaikista niistä kirjasen ruuista ja herkuista! Se ainoa ruoka, joka jäänee tekemättä - ja se ruoka, josta oli juuri ollut puhetta 😊 Ja josta AM varmasti muistaa, että olen luvannut, että opettelen syömään sitä, ja keksii jonkun kelmin juonen, että saa mut syömään sitä 😊

Suurkiitos kortista ja reseptikirjasesta Siniselle Sohvalle - siinä on ihania ohjeita, mm. sitruuna-parmesan-kylmäsavulohipasta. Saa veden kielelle, harmi kun kello on jo näin paljon! Onneksi kohta on viikonloppu..

Ja vielä viimeisenä. 
Marjaanalle terveisiä.  Menin ja vähän fiksasin sitä pöllökalenteria... Mulla ei ollut ihan samanlaisia kirjaimia kuin niissä kahdessa muussa palikassa, mutta nyt on kaikki kuukaudet olemassa, meitä ei haittaa vaikka yksi vuodenaika on vähän erilainen kuin muut. Mulla on ruskeaa akryylimaalia, maalasin palikan uudestaan ja sitten liimasin siihen tarrakirjaimet päälle. 
Meiltä löytyi sille oikein loistava käyttötarkoituskin 👍👍 (kun ei - anteeksi vain - kuitenkaan muisteta joka päivä vaihtaa siihen oikeaa päivämäärää....kaksi harvapäätä....)


Nuin.