torstai 12. lokakuuta 2017

Käsitöitäkin viimein tehtynä

Käytiin viime lauantaina etsimässä kaupoista SUOLAA. Tiettyä suolaa. Semmoista missä on vähän suolaa. Se oli jotain Herbamaren vähäsuolaista yrttisuolaa. Ei ollut helppo homma, ei sitä ihan niin vaan löytynyt. Joka kaupasta.
Mutta sitten päätettiin mennä kauppakeskukseen jossa on luontaistuotekauppa Life, ja Punnitse ja Säästä. Ja Citymarket. Kai nyt jostain löytyisi.

Ensimmäinen kohde oli Punnitse ja Säästä. Ei ollut. AM jätti mut sinne "hoitoon" siksi aikaa kun sanoi käyvänsä katsomassa Lifesta. Ei ollut. Sanoi käyvänsä vielä äkkiä Cittarissa.

Punnitse ja Säästä:n tyttö sanoi katsovansa mun perään vielä senkin aikaa, kun AM kipaisee Cittarissa. Voi mitä herkkuja siellä oli, siellä Punnitse ja Säästä:ssä: Kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, suklaata, karkkia, teetäkin vaikka kuinka, käsivoiteita, saippuioita - voih, vaikka mitä! Ihana kauppa!
Yhden joululahjan löysin sieltä, hyvän ostoksen tein!

Onneksi AM ei viipynyt kauan, muuten olisin mennyt konkurssiin. Suola oli löytynyt, ja... voi AM:a: hän oli taas ostanut mulle kerän lankaa ❤❤ Perusteluna "kun tää on ihan sun värinen"

Mietin jonkun aikaa, että mitä siitä tekisin, jotain mikä valmistuisi nopeasti. Sukkia ja lapasia on, kaulaliinoja myöskin, mutta...hetkinen.. KAULURI.
Ja tällainen siitä tuli:



Jospa tämä nyt podettu flunssa jäisi tämän ansiosta syksyn ja talven ainoaksi.

Ai niin. Lauantaina sattui myös vähän hmm....harmillisempi tapaus. AM on lopettanut tai lopetellut tupakanpolttoa. Syö tällä hetkellä Nicotinellia. Ne unohtui sieltä Cittarista ostaa ja käytiin hakemassa ne tuosta meidän lähikaupasta. Tai minä hain. Siellä oli vanha täti juttelemassa henkilökuntaan kuuluvan tytön kanssa. Mihinkä siellä korvansa laittaisi ja kuulin keskustelusta pätkän jossa kassatyttö sanoi, että naapurikunnan kaupassa voisi asia onnistua. Täti näytti vähän surkealta ja ajattelin, että kun meillä on auto ja aikaa, voisin tarjota apua. Menin kysymään, voisinko auttaa. Sainkin sitten tietää, että tädillä ei olekaan rahaa eikä hän voi ostaa ruokaa - olisi halunnut velaksi. Se ei onnistunut, valitettavasti. Mietin ihan pienen hetken ja tarjouduin ostamaan hänelle purkin maitoa ja esim. maksalaatikon tms. Tarjous ei hänelle kelvannut :(
Täti otti rollaattorinsa ja lähti niine hyvineen kotiinsa - hänen miehensäkään ei ilmeisesti ollut sillä hetkellä hetkellä kotona, en saanut selvyyttä koska hän oli tulossa kotiin, mutta kai hän sitten oli tulossa jossain vaiheessa. Tädillä ei sanojensa mukaan kuitenkaan ollut kotona lainkaan ruokaa, mutta... hämmentyneenä tein omat ostokseni ja ihmettelin, kun ei tarjoukseni kelvannut. Ilmeisesti hän ei sitten kuitenkaan oikeasti ollut avun tarpeessa? 

torstai 5. lokakuuta 2017

Onko jossain matoja?

Jos blogi kiukuttelee, niin silloinhan täytyy jossain muuallakin on matoja, kuin pihalla. Ainakin meidän roskiksen nurkalla oli iso iso kastemato tänään päivällä. Harmitti, kun oli kädet täynnä tavaraa, enkä voinut nostaa matoa asfaltilta turvaan nurmikolle.

Mutta arvatkaas mikä muu mato meidän pihalle oli yön aikana ilmestynyt? Tai luulen, että se oli ilmestynyt yön aikana, kun naapurikin sitä ihmetteli. Minähän en ole ulkona käynyt sitten eilisen aamupäivän.

Päältäajettava maantiivistin (eikö oo hienoja sanoja?) oli ilmestynyt tuohon talon eteen nurmikolle.  Olihan sillä tietenkin pitänyt ajella pihan saniaiset nurin ja vähän kaikenlaista pahaa tehdä - senkin pahalaiset - mrrrr.  Poliisin nauhat siinä nyt oli ympärillä eli varastettuhan se oli.  Voi vitsit, että ihmisten pitää kaikenlaista ilkivaltaa tehdä. Ei ymmärrä ei.

Lenssu alkaa kai tehdä lähtöä. Hyvä hyvä. Ehkä tästä vielä toetaan. Ensi viikko vielä aikaa, ennen kuin pitäisi lähteä sinne Mikkelin Kyyhkylään. Kyllä tää tästä. Ärsyttävintä on tämä kurkun kutiaminen, siihen kun ei oikein auta mikään. Juominen, vettä ja teetä olen juonut litratolkulla ja sitten juossut vessassa.

Kyll mä tästä. Rääkkään teitä taas ihan tosissani 😉

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Miesflunssa

Minulla kuulemma. Näytin kuulemma eilen siltä, että minulla on miesflunssa.  Pidin sohvaa selässäni koko eilisen päivän, sen jälkeen kun olin tullut työterveyslääkäriltä.  Siellä kävin hoitelemassa taas niitä työkyvyttömyyseläkejuttuja. Josko niitä saatais eteenpäin.

Tänäänkään en ole oikeastaan liikkunut sohvalta mihinkään. Odottanut vain ruokaa. Juonut teetä ja vettä ja teetä ja vettä.

Maanantai-iltana rikoin kuumemittarin. Tipautin sen lääkekaapista lattialle, kun etsin jotain millä saisin puudutettu kurkkua, kops, siihen tipahti kuumemittari lattialle ja siellä se näytti olevan kotelossaan murusina. Ei oltu varmoja, onko se NIIN vanha, että olisi ollut jopa elohopeamittari, joten pikaisesti maalarinteippiä ja teipillä koko kotelo mittareineen tiukasti pakettiin.
Eilen kävin ostamassa uuden, mutta siinä on varmaan joku vika. Ei se mitään kuumetta näytä... 😉

Mutta tämän miesflunssan takia en ole jaksanut kommentoida teidän muiden blogeihin. Olen kyllä lukenut päivityksiänne ja olen täällä kyllä.

Olisi kerrottavaakin ja näytettävää, mutta nytkin sattuu sen verran päähän (miesflunssa!), että en jaksa kiusata teitä enempää.

Koetan toeta lauantaiksi, että pääsisin kylille - illalla on taas kesäkauden päätös, Saidan tulet ja sinne haluaisin. Aamupäivällä ensin tapaamaan ystävää.

Älkää te sairastuko - Repu jo potee lenssua, paranemisia hälle! Ja Reppanainen, toivottavasti sinä olet jo paranemaan päin!


maanantai 2. lokakuuta 2017

Miehet, naiset, tytöt, pojat, henkilöt. Ihmiset. Sekavaa pohdiskelua

Nyt tuli pakottava tarve kirjoittaa. Saatan sohaista muuraihaispesää, syvältä ja pahasti, mutta otan sen riskin. Mutta tämä on minun blogini ja nämä ovat minun mielipiteitäni ja ajatuksiani 😊

Aamutv:ssä oli Ylen vastapalkattu yleisöasiamies, joka siirtyi tehtäväänsä Aamulehdestä, jonka suuri missio on nyt sukupuolineutraalit tittelit. Yleisöasiamieskään ei ilmeisesti haluaisi olla asiamies, mutta kun ei muutakakaan sopivaa titteliä löytynyt, niin siihen on tyydyttävä. Kunnes joku joskus keksii sen paremman.

Voi herran pieksut, jotka on rouvan jalassa.  Tämäkin sanonta muuten on jostain isovanhemien tai heidän aikalaistensa suusta.

Laiskiainen tätä aihetta jo vähän Nukkumatti -keskustelussa sivusikin. Että pitäisikö Nukkumatinkin nimi vaihtaa. Johonkin vähän neutraalimpaan. Kun ei enää kai saa olla miehiä ja naisia, tätejä ja setiä, miehiä ja vaimoja, siskoja ja veljiä, tyttöjä ja poikia, tyttäriä ja poikia. Mummeja ja ukkeja? Tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Saati sitten sitä ammattinimikelistaa. Siihen voisi minusta soveltaa yhtä vanhoista sanonnoista: Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.  Mitä väliä sillä on, millä tittelillä sitä työtä, jos kaikki tietää, mitä työtä teet.
Postimies. Kaikki tietävät mitä postimies tekee. Postimies Pate sen kertoo jo lapsillekin eli ihan pienestä pitäen se on tiedetään.
Tapetilla ollut eduskunnan puhemies. Eiköhän senkin kaikki tiedä, mikä on hänen tehtävänsä? Työ ei muutu miksikään titteliä vaihtamalla.

Minä olen syntynyt Naiseksi. Tai siis Tytöksihän silloin ihan pienenä sanottiin. En sukupuolineutraaliksi.
Minä olen Aviopuoliso. Vaimo. Rooli on ihan sama. Aviopuoliso kuulostaa neutraalimmalta - jota siis nyt joka paikassa halutaan olla. Olen siis mieluummin Vaimo. Se kuulostaa jotenkin kauniimmalta, kunnioittavammalta. Mieheni kunnioittaa minua puhumalla minusta muille joko etunimellä tai Vaimo.

Nyt olen jo siinä iässä, että kun menen esim. lääkäriin tms. kuulostaa hauskalta kun kutsutaan Rouva xxx. En halua olla Henkilö xxx.  Olen ollut Rouva jo 30 vuotta. Ehkä koko termi jää jo kohta pois sanastosta.

Tasa-arvoon tuo sukupuolineutraalien tittelien etsiminen ja muuttaminen ei varmastikaan tule vaikuttamaan sillä tavalla kuin tasa-arvoa nykyisten naisten ja miesten välillä haluttaisiin. En usko.
Naiset ovat edelleen naisia ja miehet miehiä.

Ja niin minä ainakin haluan olevankin. Haluan edelleenkin tulla kohdeltavan Naisena.

Olin viikonlopun reissussa. Meitä oli matkassa yhteensä 19 henkeä joista naisia 6. Välillä meitä pidettiin kuin kukkasia 😊 ja annoimme olla niin. Välillä meidät varmaan unohdettiin - miehet olivat miehiä ja puhuivat miesten juttuja - niin kuin pitikin.
Minä ainakin myönnän, että ihanaa olla Nainen. On ihanaa olla huomioitu. Kun Mies "nostaa" pienen vesilätäkön yli, ettei kengät kastu 😊 Kun Mies kysyy "otatko kahvin mustana vai maidolla, montako sokeria" - ihan vaan sen takia, ettei minun tarvi nousta ylös 😊
Mutta toisena hetkenä olen se NAINEN, joka selviää mistä vaan: kävelen polvia myöten mudassa, kiipeän korkeimmalle kalliolle, hyppään leveimmän ojan yli. "Ei tartte auttaa" (No minä en enää, mutta silloin joskus)

Ja vielä yksi asia. Kerroin teille jatkokertomuksen Myyntisirkkusten seikkailuista Suomen suvessa. Virallinen "titteli" meille kahdelle on Myyntiryhmä, vaikka meitä on vain kaksi. Kaksi aikuista naista. Joskus aikanaan Myyntiryhmän tehtäviin on kuulunut toimia myös infopisteenä ja, edelleenkin, löytötavaratoimistona. Olemme molemmat iältämme ihan aikuisten oikeasti AIKUISIA naisia. Mutta hyvin usein kuulemme lauseen "Kysy Myyntiryhmän tytöiltä", "Myyntiryhmän tytöt tietää".
Monet kokee tuon tytöttelyn äärettömän loukkaavana. Nyt voin puhua vain omasta puolestani, mutta minä en loukkaannu siitä, jos joku sanoo minua tytöksi. Sehän vain kertoo siitä, etten olekaan vielä niin rupsahtanut kuin itse luulin. En ainakaan koskaan ole kokenut, että kukaan olisi sitä sanonut tarkoituksenaan loukata.
Samoin puhun itse "meidän pojista", vaikka puhun ihan aikuisista miehistä.
Oikeastaan puhun vähän ristiin: Siskorakkaan Pikku-Prinssi ja viime kesän Pikku-Aurinko; heistä puhun "miehinä" 😊😊

Tässähän näitä ajatuksia, sekavaa niin kuin aina 😉😉

perjantai 29. syyskuuta 2017

Merkittävä merkkipäivä

Tänään on merkittävä merkkipäivä.

Ei minulla, mutta täällä meidän "mäellä".  Täällä vietetään 85-vuotias päiviä. En tiedä vietetäänkö juhlia, mutta kaikki, jotka ko. henkilön tuntevat tai tietävät, varmasti juhlivat ja onnittelevat häntä mielessään sydämellisesti ja ajattelevat lämmöllä.

Kukaan ei oikein taida tietää hänen tarinaansa ihan todella, paitsi tietysti he, jotka hänet ihan oikeasti tuntevat. Siksi en minäkään sitä rupea arvuuttelemaan.

Kyse on kuitenkin vanhasta tädistä, Kaija-mummosta. Hän on 20 vuoden ajan ollut tuossa valtatien varressa "ohjaamassa" liikennettä ja tervehtimässä autoilijoita. Kaikki siitä vakituiseen kulkevat tietävät hänet, hän on siinä kesät talvet.

Aina hymy huulilla ❤

En tiedä muista, mutta aina kun hän pidempään poissa paikaltaan ja taas palaa, niin huokaan helpotuksesta: mummo on taas paikallaan, kaikki hyvin 😊

Itse olen asunut tällä mäellä 30 vuotta ja kaikkiin niihin vuosiin Kaija-mummo kuuluu; ei koko ajalta tuolta "vartiopaikaltaan", mutta varmastikin viimeiset 20 vuotta hän on tuolla vartiopaikallaan ollut.

Me AM:n kanssa onnittelemme häntä sydämemme pohjasta ❤

maanantai 25. syyskuuta 2017

Käsitöitä ja käsitöistä

Tänään oli aivan ihan syyspäivä: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän ja lämpmittari kipusi yli kahdenkymmenen asteen. Muuten olisi voinut luulla olevan kesäpäivä, mutta koivut hehkuivat keltaisina, vaahterat punaisina ja Äitirakkaalle ja Tunturiruipelolle menevän tien varressa oli isoja tatteja vieri vieressä.

Äitirakas oli tehnyt sienikeittoa - todella herkullista sienikeittoa 😋😋

Käytiin siellä maalla - melkein kaupungissa, kun neuloin Äitirakkaalle joogasukat yösukiksi: tavalliset villasukat ovat liian kuumat, mutta ajattelin, että kipeä ja hoitoa odottava jalka voisi kuitenkin tykätä lämpöisestä.
Kevään 2016 Salainen Neuleystäväni Sanni lähetti minulle nämä ihanat sukat - jotka jalassani luulin hukanneeni toisen jalan varpaatkin yhtenä yönä... (se on sitten toinen juttu se 😏) ja niistä sain idean neuloa Nallesta vähän ohuemmat sukat. Katsotaan mitä Äitirakkaan jalka tykkää.

Varsissa ON yhtä paljon kerroksia molemmissa, ne vain jostain syystä ovat ja näyttävät eri mittaisilta - en tiedä miksi. Tai sitten laskutaidossani todella on vikaa....

Tuossa samalla kun etsin kuvaa noista Sannin lähettämistä joogasukista, katselin vanhoja kuvia Salaisilta Neuleystävä -kierroksilta ja mitä minä hölmö puusilmä huomasinkaan 😊

Aikaisemmin esittelemäni sukat, vihreän kirjavasta seiskaveikan Aurora -langasta tehdyt. Lanka oli viime kierroksen SNYn, SNY-Peikkosen lähettämää lankaa!


Huomenna tulee TAAS patterimiehet. Alkaa kohta ottaa ihan tosissaan päähän, kun homma vaan venyy ja venyy, vaikuttaa siltä, että sitä ei vieläkään saada valmiiksi. Huonekaluja ja muita tavaroita saa siirrellä ees ja taas. En tykkää yhtään.

Ja takki pitäisi hakea kaupungista vetoketjun ompelusta. Vähän jännittää millainen siitä loppujen lopuksi tuli. Uskon kyllä, että siitä tuli hyvä. Kelpaa varmasti hyvin ulkoiluun ja se on pääasia.

Mutta nyt, nyt on jatkettava Metsäretkeä. Se, tai paremminkin ne, on pahasti jäljessä. On yritettävä saada edes toinen sukka ajantasalle.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Vielä Nukkumatista

On se Nukkumatti vaan vinkeä veikko. Sanoi, että pitää huolta vaan lasten nukkumisesta. Aikuiset saa huolehtia itse itsestään. No, mikäs siinä sitten. Jos ei edes niistä aikuisista huolehdi, jotka uskoo Nukkumattiin. Ja peikkoihin ja menninkäisiin. Ja keijuihin.

Minä esimerkiksi uskon vakaasti, että tässä sienessä asuu joku. Katsokaa nyt. Siinä on selvä ikkuna. Ja siellä on valotkin. Joku on siis kotona.


 

Nyt kun ollaan jo sunnuntain puolella niin kerron, että "eilen".

Mulla hälyyttää puhelin joka aamu klo 9.00. Muistuttaa, että pitää ottaa lääkkeet. Jos ei ole aikaisempaa menoa, niin todennäköisesti nukun siihen asti. Viime aikoina kyllä olen herännyt vähän ennen puhelimen hälyytystä.

Näen paljon unia, mutta en juurikaan herättyäni muista niitä, en koskaan osaa kertoa mitä unta näin. Osaan ehkä sanoa, ketä unissa oli, mutta en sen enempää.

Eilen aamulla heräsin ja katsoin puhelimen kelloa, 8.48. Ette ikinä arvaa mihin tai miten heräsin?
Heräsin siihen, että uneni, mikä lie ollutkaan, loppui ja kun se oli loppunut, alkoi pyöriä LOPPUTEKSTIT! Kuin elokuvassa konsanaan 😄😄😄😄

Totesin, että kun kerran kellokin on jo noin paljon ja kerran lopputeksit olivat menossa, lienee aika nousta ylös....

Että varsin veikeä kaveri se Nukkumatti...

perjantai 22. syyskuuta 2017

Kyllä osaa jotkut miehet olla herkkähipiäisiä :)

Laiskiainen ja Repu yhtenä päivänä kertoivat, kuinka Nukkumatti kiertänyt heidät kaukaa, pitänyt etäisyyttä. No, meillä herra pitää majaa ihan mukavasti, ei ole tavallisesti valittamista.
Lupasinkin, että kun seuraavan kerran tavataan, niin vinkkaan, että kipaisisi Laiskiaisen ja Repunkin luona - tai kai hällä muitakin duunareita on, joita voisi hommiin pistää?

No, herra näköjään on niin herkkähipiäinen, että luuli ettei häntä täällä muka tarvita, päätti siis ottaa ritolat kokonaan! Sitähän minä en missään nimessä tarkoittanut, tarkoitin vaan, että vois heitellä sitä unihiekkaa muillekin.

Että tässä nyt pyydän julkisesti anteeksi herra Nukkumatilta: voitko tulla takaisin, ole kiltti.
Minusta meillä on ihan mukavaa yhdessä, eikö olekin? Eikä AM:kään pahastu siitä, että nukut samassa sängyssä meidän kanssamme. Vai onko meillä liian pieni sänky? Liian pehmeä? Liian kylmä? Liian kuuma?


Kuvahaun tulos haulle nukkumatti
Kuva osoitteesta: http://www.imgrum.org/tag/pillerirasia



keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Posetiivinen pöllö

Jep, tahallinen kirjoitusvirhe.

Tästä ei varmaan hyvä seuraa, mutta otan sen riskin. Kun tarkoituksella kiusaan Repua, niin varmasti saan tästä rangaistuksen. Repu ruoski taannoisessa päivityksessään pääasiassa itseään; elämä on kurjaa ja siinä on liian paljon -isi asioita. Sellaista se tietenkin joskus on, on mullakin. Oikeasti, uskokaan pois 😊

Jostain syystä joku on päättänyt, että mua voi välillä käsitellä, jos nyt ei silkkihansikkain, niin ainakin lapaset kädessä. Ei oo aina pakko potkia puukengillä päähän. Se on hyvä ja osaan siitä iloita. Ja kiittää niitä ihmisiä, jotka sen mahdollistavat.

Maanantainen päivitys; jouduin nousemaan aikaisin ja näkemään nälkää (hahah...), mutta joka sitten kääntyikin positiiviseksi asiaksi, sai miettimään, että jokaisessa negatiivisessa asiassa, jokaisessa huonossa tapahtumassa, tilanteessa, niissä täytyy olla sittenkin jotain hyvääkin.  Kun vain osaa etsiä, löytää sieltä "sen jutun".
Esim. siinä maanantaiaamun  aikaisessa lähdössä, ilman sitä tuttua bussikuskiakin, positiivista olisi ollut se tuntematon mies, joka tuli samalle pysäkille ja tervehti meitä jo pysäkillä olevia hyväntuulisesti ja reippaasti, hymyillen kaikille. Minuakin katsoi silmiin samalla kun tervehti.

Viime aikaiset tapahtumat ja eilinen päivä saivat aikaan ajatuksen, että jokaisesta ei-niin-mukavasta asiasta yritän kaikesta huolimatta etsiä jotain hyvää, jotain positiivista. Sen posetiivia soittavan klovnin marakattinsa kanssa. Tai ainakin sen marakatin 😂

Jotta teitä edes vähän naurattaisi, eikä vaan keljuttaisi "taas se siellä kehuu kuinka hyvin sillä menee, no, kyllä se vielä kompastuu..", niin kerronpa miten taas on menneet sanat solmuun ja AM on katsonut sen näköisenä, että no huh huh, mitähän sulle pitäis tehdä.

Maanantai-iltana pohdin ääneen "Vieläkö sitä joisi jupin kahv..." Totesin sitten juovani teetä...

Eilen illalla makoilin tässä sohvalla peiton alla ja mietin ääneen "Jos kaivautuis pois täältä peiton alta, niin vois kohta siirtyä tonne sängyn alle.."  Piti sanoa, että sänkyyn peiton alle. Että semmosta.

Jännityksellä odotan, mitä tänään vielä tulee..

maanantai 18. syyskuuta 2017

Metsäretken alku

Tässä kuva Metsäretken alkupätkästä. Vielä on kuitenkin matkaa...

Plussaa vai miinusta? Plussan puolelle jäätiin

Aamulla piti nousta aikaisin ja lähteä liikkeelle ilman aamupalaa - mutta se kannatti: bussissa oli tuttu kuski, jonka näkeminen oli mukava yllätys ja koska busseja oli liikkeellä kaksi, ei kovin montaa pysähdystä matkalla tarvinnut tehdä ja saimme vaihtaa kuulumisia.

Olin kaupungissa sittenkin liian aikaisin - mutta se oli oikeastaan hyvä asia: ehdin siinä luppoajalla käydä työterveydessä viemässä lääkärille tarkoitetut paperit ja aikaa kului juuri sopivasti. Kun tulin takaisin oikeille "huudeille", olikin jo aika kipaista labraan.
Uudessa paikassa opin uusia asioita: sain tekstiviestin jossa pyydettiin laboratorioon vastaamalla tekstiviestiin.  Tein työtä käskettyä ja sain vahvistusviestin: Ilmottautuminen vastaanotettu, mene paikkaan xxx, osoite xxx.
Kauheata, jos viestissä olisi ollut käsky mennä toiseen kaupunkiin! 😃

Labra -lähetteessä oli ollut vain kaksi koetta, mutta hoitajalla olikin koneellaan pitkä lista asioita mitä testataan. Neljä putkea verta otettiin kaiken kaikkiaan. Hieno juttu, kiitos lääkärin.
Nyt sitten odotetaan.

Verikokeiden jälkeen oli pakko käydä aamupalalla kahvilassa, jota meillä kutsutaan "akvaarioksi". Viereisessä pöydässä istui entinen työkaveri liki 25 vuoden. Hän ei tunnistanut minua, mutta eihän miehet yleensä ;).  Hän luki kaverinsa kanssa Iltalehteä ja kyselivät toisiltaan lehdestä päivän kysymykset. Se viihdytti minua, sillä me AM:n kanssa viihdytämme toisiamme erilaisilla visailuilla, vaikka olenkin niissä nykyään huonompi kuin ennen (omakehu...)
Kahvikupin tyhjennettyä totesin, että nyt kun lähden, ehdin just kotiin lähtevään bussiin ja olen kotona hyvissä ajoin - ehkä jopa ennen kuin AM herää 😃

Autostamme on takaoven lukkorikki. Ei kiva. AM sanoi lähtevänsä kysymään huollon pojilta mitä sen korjaaminen maksaa ja voi samalla viedä mut kirjastoon.
Uusi kirjastoviikko siis alkamassa 👍  Mulla oli ihan varattu aika kirjastoon.  Sain tunnukset ja opastuksen Celia -palveluun. Kirjastossamme on ihan huippuhyvä palvelu ja ihan loistava henkilökunta - jos en ole jo aiemmin kertonut sitä teille 😏

AM kävi autohuollossa. Lukkoa ei voi korjata vaan siihen pitää vaihtaa joku osaa. Ja se maksaa. Mutta maksaahan sen vähemmän kuin uusi auto rikkinäisen oven sijaan. Pojat tilaa osan ja ilmoittaa kun se on tullut ja AM käy sen sitten vaihdattamassa. Harmittaa rahan meno 😩

Metsäretken marjat ei osuneet kohdalleen. En ollut itse sitä huomannut, mutta onneksi ystävä huomasi ja laittoi viestiä ja uuden ohjeen. En ollut ehtinyt tehdä kuin toisen sukan tältä päivältä. Purin sen, tein uudestaan ja siihen perään myös toisen. Nyt on hyvä.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

"Viimeinen ateria" ennen Metsäretkeä

No ei nyt ihan, älkää säikähtäkö. Tältä päivältä vain. Viisitoista minuuttia aikaa syödä.  Kamala, miten ihmisellä onkin nälkä jo etukäteen, kun tietää, että seuraavaan kahteentoista tuntiin ei saa syödä muuta kuin lääkkeet 😃
Tässä viimeisiä voileipiä ja teemukillista vetelen, ennen kuin kello tulee kahdeksan.
Aamulla on nimittäin aika verikokeeseen ja se vaatii 12 tunnin paastoa. Semmoista ei ole moneen vuoteen ollutkaan, mutta nyt tämä uusi, oikein mukava työterveyslääkäri määräsi kilpirauhaskokeeseen ja se vaatii paastoamista. Näin ainakin ymmärsin.

No, paastoamisesta mä kyllä selviän, siitä aamuherätyksestä ja aikaisesta liikkeelle lähdöstä en olisi niinkään varma... 😝 Onneksi viime viikolla tuli harjoiteltua sitä aikaista heräämistä niiden patteripoikien kanssa.

Metsäretkelle kyllä oikeasti ehdin. Eli oikeastaan eväitä tässä syön. Eli menin sitten ja päätin osallistua Niina Laitisen Metsäretket KAL:iin. Kestää 16.-30.9. Siinä ajassa pitäisi saada sukat valmiiksi. Eilinen ensimmäinen osuus, resori kierretyllä palmikolla (vai mikä sen oikea nimi onkaan), otti kyllä tosi koville. Neuloin ja purin ja neuloin ja purin - ja hyvä etten purrut jo AM:kin 😃
No ei vaan. Hän kävi ruokakaupassa, kun tietää etten tykkää kauppareissuista ja hän taas saa siinä samalla olla hetken yksin ja tuulettaa ajatuksiaan. Minä yritin sillä aikaa siivoilla kotona - en siis "tuhlannut" aikaa sohvalla istumiseen 😃

Tämän päivän osuudesta on toisesta sukasta vielä vähän jäljellä, mutta onpa tässä tätä pitkää "nälkäpäivää", siis iltaa vielä jäljelläkin 😃

Niin, uusi lääkäri on tosi mukava. Ainoa vika siinä oli se, että otti mun pituudesta pois 2 senttiä 😩 Edellisen mittauksen mukaan olin 162 cm, nyt oon vaan 160 cm. Siinä se ongelma sen Postin pakettiautomaatin kanssa. Jos olisin ollut ton kaks senttiä pidempi, niin ei olis ollut mitään ongelma... 😃

Nyt pitää jatkaa Metsäretkeä, kohta tulee muuten nälkä....

perjantai 15. syyskuuta 2017

Posti toi tänään jotain ihanaa

Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin ilmoitti eilen, että pakettiautomaatissa on paketti. Olin just muutamaa tuntia sitten sieltä tullut, enkä laiskuuttani (anteeksi Heidi 😏) jaksanut enää lähteä sinne takaisin, vaan laitoin varoilta muistutuksen puhelimeen, että VARMASTI muistan hakea paketin tänään.

Käytiin avustajan kanssa lenkillä, kirjaston kautta. Olikohan muuten neljäs kerta tällä viikolla kun käytiin kirjastossa 😃 Ei ole ainakaan meidän vika, jos meidän kirjastoa ruvetaan jossain välissä taas ajamaan alas.. no, onneksi siitä ei pitäisi ihan heti olla pelkoa, kun juuri saatiin jatkoaikaa ja se vasta remontoitiin.

Takaisin tullessa poikettiin kaupassa ja pakettiautomaatilla. Nyt paketti ei ollut ihan siellä ylimmäisessä lokerossa niin kuin eilen. Eilen annoinkin palautetta asiasta, en vain huomannut kysäistä, tai oikeammin antaa vinkkiä, että vastaanottajan puhelinnumeron lisäksi pakettiin voisi laittaa vastaanottajan pituuden.... HPöllö, 160 cm. Just eilen aamulla mitattu lääkärin vastaanotolla.
Ai mitä sillä pituudella? No, että tietäisivät mihin lokeroon sen paketin laittavat, pituuden mukaan 😏

Niin se paketti. Kiusasin teitä taas, uteliaita olette kuitenkin 😏😏
Paketin oli lähettänyt ihana ihana SNY-emo. Paketista löytyi nallekortti, joka toivotti
"Ilon helmiä ja auringonpaistetta päivääsi" - ja sitä paketti kyllä tosiaan toi ❤
Korttiin Heidi oli kirjoittanut mm. näin: "Kun mie nämä jutut näin, niin heti tulit sinä mieleen ja pakko oli ostaa ja päästä lähettämään." 😊😊  Ja kyllä, olivat pysyneet ehjinä! Viestistä jo vähän arvasin, mitä on odotettavissa, mutta kun sain paketin auki, niin....

Katsokaa nyt itse!! 


Aivan ihana muki ja Bergamotti-appelsiini -muumiteetä (testaan ne ihan just kohta), jääkaappimagneetti ja suloisista suloisin SÄÄSTÖPÖLLÖ ❤❤

Säästöpöllö pääsi kaappiin ISOveljen viereen, tuolla ne nyt yhdessä odottavat kolikoita massuunsa, ISO ja pieni 😊😊

Roskia taas jouduin silmistä putsailemaan, vai mikä lienee ollut, kun niin hiirille pesuvettä rupesi valuttamaan...

KIITOS HEIDI - OLET IHANA! ❤❤ Halauksia halauksia halauksia!


Ja halauksia ja mukavaa viikonloppua kaikille muillekin - ihania olette te kaikki ❤
Miten onnekas olenkaan kun olen löytänyt teidät 😊😊

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Sukkia vai sieniä? Sieniä vai sukkia?

Nyt tulikin ongelma. Kummastakos kirjoitan, ettei mene asiat ihan sekaisin. Sukista vai sienistä?
Sieniaika olis nyt, sukka-aikaa kestää koko talven. Mutta sitten taas toisaalta... sieniäkin on pakkasessa talven varalle. Tosin ei näitä sieniä.. hmm...

Jos kuitenkin esittelisin pitkästä aikaa sukkia, kun en muistaakseni ole pitkään aikaan esitellyt omia käsitöitäni. Puikot on olleet pitkällä kesälomalla ja mitään valmista ei ristipistopuolella ole tullut valmiiksi. Ei siis ylipäätään millään käsityön saralla.

Riittäisköhän tuo höpötys esipuheeksi ja voitaisiin mennä itse asiaan? 😉😉

Tässä ensimmäiset sukat. Tai siis ne mitkä aloitin ensimmäisenä. Työkaveri pyysi uudet sukat koiraneidin syömien tilalle. Vaelluskenkiin sopivat eli vähän ohuemmasta langasta - ei siis seiskaveikkaa - ja varsi saisi tulla vaelluskengän varrensuun yli. Hän on lähdössä ensi kuun alussa Islantiin. (Epistä..) Yksi niistä paikoista, joista minäkin olen haaveillut vuosia.

Varret on Nallen Marjaretki Lakkaa ja teräosa Nallen Marjaretki Puolukkaa.  Ja varren mallin tunnistitte varmaankin Olgaksi 😊
Olen tehnyt yhdet ainoat Olgat kerran aikaisemmin ja jostain syystä siitä tulee minusta aina vähän löysä - onkohan se olemassakin sellainen malli?
Siniseltä Sohvalta osataan varmastikin sanoa, teenkö jotain väärin; liian paksut puikot vai muuten vain liian löysää? Vai onko malli olemassaan sellainen, että siitä tulee löysähkö?
No, siinä ne kuitenkin on, katsotaan kelpaako 😊
( Äsken tuli viesti "ihanat" *punastuu*)






Tässä on ne sukat joista pohdin mahtaako lanka riittää molempiin sukkiin. Hyvin riitti. Kuvakulma on taas perin merkillinen ja värikin on vähän sinne päin. Pahus. Eli oikeasti varsi on pidempi, sopusuhtaisempi, kuin mitä kuvassa näyttää ja väri on "raikkaampi".  Ja lanka oli se 7 veljestä..mikähän se nyt sitten olikaan. Aurora?
Enkä osaa vieläkään kirjoittaa tekstiä kuvan viereen, kun kuva on vasemmassa reunassa... koettakaa kestää 😊

Jämälangoista, Puolukasta, tein vielä tulevalle Ballerinalle lapaset, talvi tulee Britteihinkin ja lämmintä tarvitaan sielläkin:



Sienistä ja kirjoista sitten ensi kerralla 😊 Nyt hyvää yötä 💤💤


tiistai 12. syyskuuta 2017

Isoäidin neliö

Tämän viikon Neuletapaaminen on ohi. Parikymmentä iloisesti pulputtavaa ja nauravaa naista on taas viettänyt hauskan parituntisen neuloen ja virkaten, jutellen ja...nauraen yhdessä. Joukkoon uskaltautui taas yksi uusikin - toivottavasti uskaltaa tulla ensi kerrallakin, eikä säikähtänyt sitä kovaa meteliä eikä niitä juttuja.
Minä yritin kyllä "ajaa" häntä sisään: kerroin, että jos meteli tuntuu yltyvän liian kovaksi, niin pitää vain rohkeasti hihkaista, että oltaisko vähän hiljempaa, tai vinkataan asiasta vieruskaverille. Hän kyseli kaikenlaista toimintatavoista ja yritin kertoa niistä parhaani mukaan - meillähän ei oikein ole mitään varsinaisia sääntöjä - kunhan kokoonnumme yhteen tekemään käsitöitä yhdessä.
Voi kun hän tulisi mukaan ensi kerrallakin, eikä säikähtänyt meidän juttujamme, jotka välillä lähtivät ihan omiin sfääreihinsä.

Minun piti neuloa, neuletapaamisesta kun oli kyse, mutta kun kerra oli tarkoitus tällä kertaa opetella isoäidin neliötä, niin päätin sitten tehdä sellaisen minäkin. Kovin isoa ei siitä tullut - minun käsityöt ei noissa neuletapaamisissa hirveästi muutenkaan etene 😋 Mulle ne oikeastaan onkin enemmän ihmisten, ystävien tapaamista.

Sus' kysyi tuolla edellisen päivityksen kommentissa mikä on isoäidin neliö ja siksikin semmoisen tein. Kun lupasin hänelle semmoisen esitellä. Tämmöisen pienen sain tänään aikaiseksi:

Näitä voi tehdä vaikka minkä kokoisia ja minkä värisiä. Ja näitä kun tekee tarpeeksi monta, niin näistä voi tehdä vaikka peiton. Ison tai pienen. Näistä voi tehdä vaikka mitä.


Itse olen tehnyt mm. sellaisen "nenäliinakotelon" tai miksikä sitä nyt sanoisi. Joka tapauksessa sinne kuitenkin mahtuu ihan semmoinen iso nenäliinapaketti. Kuvakin siitä on jossain, mutta nyt on istumalihakset sen verran painavat, etten jaksa lähteä etsimään muistitikkua jolta se löytyisi 😉


Semmoinen se on.








Ei automaattista vaihtoehtoista tekstiä saatavilla.





Ei automaattista vaihtoehtoista tekstiä saatavilla.

Eilen oli merkittävä päivä

Eilen, 11.9.2017, oli merkittävä päivä, monella tapaa ja monelle ihmiselle.

Niin se oli meillekin: minulle, Äitirakkaalle ja Siskorakkaalle, Lankomiehelle ja..Pikkuveljellekin varmaan, vaikkei taisi enemmänkin vaan ihmetellä koko touhotusta 😊
Isosisko, tädin pikku-Prinsessa 👑, on kasvanut jo niin isoksi (vasta nelivuotias, pian viisi), aloitti eilen KOULUN!

Sain sähköpostiini kuvia reippaasta pienestä tytöstä koulupuvussaan, iloinen virnistys kasvoillaan, silmät sikkarallaan - ja kas, tuosta virnistyksestä löysin niin Siskorakkaan kuin..itsenikin 😊 Siitäkin huolimatta, että juuri olin nähnyt kuvan isänsä puolen tädeistä pieninä ja totesin, että kyllä kuvasta löytyy selvästi piirteitä pikku-Prinsessasta. Jännä juttu!

Yhdessä kuvista Prinsessalla oli kyltti
"My first school day 11.9.2017. When I grow up I want to be a... BALLERINA" Prinsessasta ei siis tulekaan oikeaa Prinsessaa vaan ballerina ❤❤


Meillä taas. Meillä kotona soi ovikello pitkin päivää ja oven takana oli milloin minkäkin näköinen mies. "Terve, jos mä taas tulisin", "Onko kuulunut suhinaa?"  (ei muuta kuin mun päässä...) No joo. 
Eli herätys oli meillä eilen klo 6.00!!, kun normaalisti heräillään siinä klo 9.00 maissa, kun kello ilmoittaa lääkkeiden ottamisesta. Niin, se on tämä laiskojen ihmisten elämän rytmi, kyllä mekin ennen. 
Eilen aamulla ensimmäinen työ meillä oli tyhjentää pattereiden edustat, että remonttimiehet pääsee sujuvasti niiden luo. Ja tavarat on edelleenkin poissa paikaltaan, kun jäi epäselväksi, tuleeko he vielä takaisin. 
Iltapäivällä alkoi kuulua lorinaa ja pulputusta. Nyt on kai laskettu vedet takaisin pattereihin, pari kuukautta ne tyhjänä olikin. Kun ne vielä lämmittäisivät sen veden. Muutkin on viluissaan kuin me, villasukista huolimatta. Ja sitten joskus tulevat vielä laittamaan termostaatit, kunhan saavat ne. Ei ole tavarantoimittaja toiminut ihan kuin römsöössä.

Niin, ja se lankaa riitti! Jäi vähän ylikin, voin vaikka virkata pannulapun tai yhden isoäidin neliön, joita kai tänään Neulekerhossa opetellaan yhdessä, joillekin kun se on ihan uusi juttu 😊
Minä oon mennyt ja opetellut sen jo etukäteen, että osaan sen sitten kun joskus (toivottavasti) tuun isoäidiksi 😉😉




sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Tarkkaakin tarkempi :)

Ihan pakko tehdä tällainen pikapäivitys tässä "silmukoitten välissä":

Olen neulomassa ihan perussukkaparia 100 g seiskaveikka -kerästä. Toinen sukka on jo valmis ja rupesi mietityttämään, mahtaako lanka riittämään. Luottaen siihen, että kerässä VARMASTI on se luvattu 100 g lankaa, kävin punnitsemassa valmiin sukan.

Sukka painaa TASAN 50 g 😃😃

Kaiken järjen mukaan langan siis pitäisi riittää toiseenkin sukkaan, niin että sukista tulee saman kokoiset.

Eihän siinä muuten mitään, mutta kun lanka on 7 veljestä Aurora, vihreä, eli pätkävärjättyä ja sitä on vain tuo yksi kerä. No, jos ei riitä, kyllähän neuloja ratkaisun keksii, huoli pois!

Ja sitten jatketaan, katsotaan kuinka käy!

lauantai 9. syyskuuta 2017

Jotain oli taas mielessä, mutta muisti teki tepposet...

Eli unohdin tyystin, mikä oli se ajatus millä ajattelin aloittaa.

Pää on ollut taas pyörällä kuin Haminan kaupunki - en tiedä onko sellaista sanontaa muuten oikeasti olemassakaan, mutta muistan serkkuni joskus nelisenkymmentä vuotta sitten kirjoittaneen niin kirjeeseensä 😁

Koko päivän on satanut, on ollut oikein kunnon syyspäivä. Vettä ja keltaisia lehtiä, vesi on ropissut ikkunapeltiin. Mutta ei se haittaa, meidän yläpuolella on vielä neljä kerrosta, joten sadevesi ei ihan heti tule katosta läpi..

Aamupäivästä lähdettiin heti aamupalan jälkeen käymään kaupassa ja apteekissa. Olette varmaan kaikki lukeneet ja kuulleet apteekkien ongelmista tällä viikolla, ongelmista jotka ei johtuneet heistä. Minä en voi kuin taas kiittää omaa apteekkiani: minut on pidetty hyvin ajan tasalla ja tänäänkin vielä.. No kerronpa teille koko tarinan (luette tai ette 😝)
Menin maanantaina hakemaan lääkettä nro 1, joita olisin saanut kolme laatikkoa, mutta heillä oli vain kaksi. Yksi laatikko luvattiin seuraavaksi päiväksi. Kysyin milloin saisin lääkettä nro 2, kun sekin on melkein loppu - Kela on tosi tarkka lääkkeistäni. Sitä saisin seuraavana päivänä, ja sitä heillä on, hinnoitellaan ja varataan se yksi paketti valmiiksi.
Sitten menin vähän niin kuin vahingossa kysymään lääkkeestä nro 3, ennen kuin muistin, että enhän saakaan sitä vasta kuin kolmen viikon päästä. Unohdetaan se.  Asia kunnossa, tulen joku päivä hakemaan ne lääkkeet 1 ja 2. Kiitos hei.
Tiistaina soi puhelin. Apteekista soitetaan ja kerrotaan, että tilattua lääkettä ei olekaan tullut, Oriolan ongelmien vuoksi. No ei se mitään, pärjään kyllä. Mutta siinä puhelun aikana tuli ilmi, että olikin tilattu myös lääkettä nro 3, vaikka se ei ollut tarkoitus. No, tilattu mikä tilattu, tarkistettiin vain, että se nro 2 on siellä varattuna ja nro 1 on tulossa - sitten kun tulee. Soittaja pahoitteli tilannetta. Minä olin kiitollinen, kun hän soitti.
Keskiviikkona tuli tekstiviesti, että lääkettä nro 1 ei ole vieläkään tullut, ongelmat jatkuu yhä.
Torstaina tuli tekstiviesti, että nyt lääke nro 1 on saapunut ja noudettavissa.
Tänään menin apteekkiin, olin varautunut jonoihin, mutta eipä siellä ollut kuin ihan muutama ihminen, pääsin palveltavaksi melkein heti. Lääkkeet nro 1 ja 2 löytyivät, mutta farmaseutti oli säikähtäneen näköinen: "Tämä lääke nro 3 puuttuu edelleen 😓." Kun selvisi mikä lääke on kyseessä, hän huokaisi helpotuksesta ja totesimme yhdessä, että eiköhän se kolmessa viikossa jo tule, he ilmoittavat sitten kun se on tullut.
Voi miten tunsinkaan sympatiaa koko apteekin henkilökuntaa kohtaan, sillä voin kuvitella minkälaisessa höykytyksessä he ovat olleet, vaikka tilanne ei millään muotoa ole ollut heidän ja he ovat varmasti tehneet parhaansa tässä ikävässä tilanteessa.

Mutta tässä apteekkitarinaa kertoessa muistin senkin mistä oli alunperin tarkoitus kirjoittaa:
Äitirakas soitteli tuossa aikasemmin illalla ja kertoi hyvän ystävänsä soittaneen ja kysyneen, neulonko minä muuta kuin sukkia ja lapasia. Olisi kevättalvella kuulemma tarvetta pienelle neuletakille ja villahousuille ❤ Koska aikaa on näin paljon, lupasin yrittää; olen joskus Pojalle neulonut pienen kietaisutakin joten ehkä onnistun 😉

Huomenna olisi ohjelmassa työhuoneen raivausta - TAAS, kyllä! - sillä patterinkorjaajapojat tulee maanantaiaamuna jo seitsemän aikaan hommiin ja heillä pitää olla vapaa pääsy pattereille. No, ison osan tänään jo teinkin.
Pitäisi luoda tunnukset huuto.netiin ja pistää tavaraa myyntiin. Melkein uusi pyöräilykypärä olisi myytävänä - en ehtinyt sitä juuri käyttää. Samoin olisi myytävänä tavaratelineelle kiinnitettäviä vedenpitäviä pyörälaukkuja 2 kpl ja lisäksi sellainen kaksipuoleinen laukku, siis semmoinen jossa laukut ovat yhdessä. Ei teistä kukaan tarvitsisi semmoisia?

Postikin on tällä viikolla taas kulkenut! Reppanainen lähetti yllätyspostia - ihanaa! Kiitos Reppanainen ❤ Kiraffi on jo juotu ja Seepran taidan juoda nyt 😊





Posti toi myös pitkään kadoksissa olleen kirjeen, sieltä pelmahti parvi pöllöjä vuosikymmenten takaiselta ystävältäni

En tiedä missä tämä oikein on ollut; onko tosiaan ollut Postissa piilossa vai - niin kuin yhtenä teoriana AM:n kanssa pohdimme - jaettuna naapurin osoitteeseen, ja he ovat olleet pitkään ulkomailla ja nyt vasta saapuneet kotiin ja toivat kirjeen oikeaan osoitteeseen? Mahdollisesti kukkien kastelija/postin tarkistaja ei ole osannut tuoda postia oikeaan paikkaan vaan jättänyt sen asunnon oikeille omistajille tms.
Mistä tuosta tietää.  Pääasia, että kirje löysi perille.




keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Novellikoukku

Meidän kirjastossa oli tänään ensimmäinen Novellikoukku.

Paikalla meitä ei ollut kuin viisi, kaikki jo Neulekerhosta ennestään tuttuja, mutta eipä sillä ollut mitään merkitystä - muuta kuin että olisi ollut kiva jos meitä olisi ollut enemmänkin. Aina on parempi, mitä enemmän saadaan väkeä mukaan, on varmempaa, että saadaan tapahtumille jatkuvuutta.

Novellikoukun ideana on siis se, että siellä on joku lukemassa - nimen mukaisesti - novelleja, ja muut voivat halunsa mukaisesti joko vain kuunnella tai tehdä samalla käsitöitä. Käsityöt voivat olla omia tai hyväntekeväisyyteen tehtäviä käsitöitä.
Meillä on kerätty Neulekerhon toimesta lankaa ja muita käsityötarvikkeita Novellikoukkua varten eli ei tarvitse olla edes omia välineitä, jos sattuu vain poikkeamaan ohimennen. Ja tosiaan, pakko ei ole tehdä mitään käsitöitä, saa vain istua ja kuunnella ja nauttia olostaan.

Tänään kuulimme Hannu Väisäsen kokoelmasta Piisamiturkki ja muita kertomuksia novellin Itse tehty viili, Jon Skiftesvikin Viltteri ja Mallu yhteiskokoelmasta Katsastuksenn.
Kolmannenkin M luki, mutta.... kerron sen myöhemmin 😉

Katsastuksestahan on tehty myös elokuva ja novellia kuunnellessa elokuva kulki silmien edessä filminauhana 😉

Olen ehkä kertonutkin, että meidän kirjasto on samassa rakennuksessa vanhusten dementiakodin kanssa ja kirjasto remontoitiin kuluneena kesänä. Entisestä lehtilukusalista tehtiin oleskelutila, jossa esim. nuorten usein iltapäivisin kokoontuvat pelaamaan lautapelejä, siellä on pienimuotoisia luentoja ja mm. juuri meidän Neulekerho, joka alkaa kirjaston vielä ollessa auki ja nyt tämä Novellikoukku. Tilasta on ikkunat ulos sekä "sisäkäytävään".

Meillä oli nytkin, niin kuin aina Neulekerhossakin, tarjolla teetä ja pullaa (ja suklaakeksejä..) ja pöytä on käytävän puolella ikkunan edessä. Yksi n. 9-vuotias poika näki kahvipöydän kirjastoon tullessaan ja tuli huoneen ovelle kysymään, saisiko hän pullaa 😊 Joo-o, jos jäät meidän kanssa istumaan ja kuuntelemaan..Ei jäänyt, mutta kysyi vielä toisen kerran, jos sittenkin saisi pullaa tai edes yhden keksin 😊

M luki viimeisenä Katsastuksen ja siinähän on paikoin aika roisia kieltä eikä muutenkaan mielestäni oikein lapsille sopivaa tekstiä.
Näin kun kahvipöytää katseli kaksi 8-9 -vuotiasta tyttöä ja pinkaisivat sitten juoksuun ja kipaisivat sinne oleskelutilan ovelle, joka on lasia. Jäivät sinne oven taakse "kytikseen". Pyörittelin heille päätäni: "ei, ei tänne pääse nyt", mutta eivät hoksanneet, että pitäisi lähteä pois, vaan jäivät siihen seinän taakse istumaan. Seinät eivät äänieristettyjä joten oli pakko keskeyttää lukeminen ja kysyä muiden mielipidettä, että pitäisikö pyytää tyttöjä siirtymään vähän kauemmas 😊  - Katsastus kun ei tosiaan ole oikein heidän ikäisilleen sopivaa.
Oltiin kaikki samaa mieltä ja M hätisteli tytöt hus hus pois 😊

Jos kirjastoonne tulee mahdollisuus osallistua vastaavanlaiseen tilaisuuteen, niin suosittelen ilman muuta menemään - jos ei muuta niin, pullakahvien/-teen takia 😉 No eikä, kun hyvän seuran ja minusta ainakin oli mukava kun joku luki mulle ääneen!

maanantai 4. syyskuuta 2017

Terveiset Igorilta!

Pitääpä nyt kirjoittaa tämä päivitys kun Marjaanalle lupasin - on vähän niin kuin terveisiäkin toimitettavana heille 😉

Vietin taas mukavan aurinkoisen sunnuntaipäivän avustajani ja anoppinsa kanssa, tällä kertaa Vuolenkoskella Kilkkilän Strutsifarmilla.
Vuolenkoski on tuttu kylä, valittu vuonna 2014  Valtakunnan vuoden kyläksi - pysähtyipä Suomi Melookin Vuolenkoskella sinä vuonna 😊 Olimme lähteneet Joensuusta ja tuolta jatkoimme matkaa vielä päätöspaikalle Heinolaan.

Ihan ensimmäisenä kierroksella pysähdyimme Pupulaan - sieltä terveiset Marjaanalle ja Kuopukselle, ja pupulle tietysti:




Strutseja oli paljon, mutta herra Igor, iso musta strutsi erottui joukosta väkisinkin. Igor vaan ei oikein perustanut minusta 😂😂 Aina kun yritin ottaa siitä edustavan kuvan, se käänsi mulle selkänsä - tai siis ahterinsa... . No sain siitä sentään jonkinlaisen kuvan: 


Strutsien vieressä majaili alpakoita. Ne oli myöskin vähän arkoja, eikä mielellään tulleet kovin lähelle. Olisiko syynä ollut se, että kun meitä oli matkassa käsityön tekijöitä, niin pelkäsivät, että kohta lähtee villat, tekevät pahikset meistä vielä lankaa jos pääsevät käsiksi.



Hevosia siellä oli monenkokosia, mutta suloisimpia appaloosa -hevoset ja niistäkin vasta keväällä ja kesällä syntyneet varsat.




Appaloosa -hevosten jälkeen oli porojen vuoro. Niitäkin oli paljon, mutta minusta tämä valkoinen poro oli komea. Siltä oli edellisenä yönä lähtenyt sarvista se ns. verinahka, mikä poroilta tähän aikaan vuodesta lähtee, siksi sarvet olivat vähän punoittavat. Mutta komeat sarvet ne olivat.



Riikinkukot olivat jo pudottaneet pyrstönsä, mutta niitähän me nähtiinkin siellä Heinolassa. Tuolla
oli myös valkoisia riikinkukkoja, mutta ne eivät antaneet kuvata itseään, olivat tosi arkoja. Sitten oli myös kultafasaani, hienon värinen, mutta sillä oli niin kiire - ilmeisesti päivälenkin aika - ettei sitä saanut ainakaan kännykkäkameran etsimeen. Juoksi ja juoksi ja juoksi ja juoksi...melkein hengästyi jo katsomisestakin 😊

Vieläkään ei ole kierros loppu.. Possujakin farmilta löytyy; onnellisena kolme iso possua  pötköttelivät puhtailla oljilla:



(Kuvaaja on nyt ollut taas tosi onneton - tosin kaikkien eläinten asumukset oli jos jonkinlaista verkkoa, joten kuvaaminenkin oli vähän hankalaa. Koeta siinä nyt saada kuvaa niin, ettei olisi sitä verkkoaitaa ja noita tolppia just siinä eläimen kohdalla 😊 )

Possujen jälkeen käytiin vielä täällä



Täällä oli jos jonkinmoista asukasta, mutta niistä ei oikein saanut kunnon kuvia - valo oli vähän huono ja olivat myös varsin vikkeliä jaloistaan.

Yhdessä kopissa oli varoituskyltti

Se oli kyllä ihan aiheellinen 😊  Heti kun se kuuli ihmisääniä, se tuli katsomaan, että mitäs mitäs, ketäs täällä on, ja oli kyllä aika kiukkuisen näköinen. Kun jatkoimme matkaa muutaman askeleen ja olimme rouviensa kohdalla, se saapui tuulispäänä rouviensa luo pitäen sen moista meteliä "mitäs täällä tapahtuu, ketäs te oikein olette, mitä te luulette täällä tekevänne, hus pois, nämä on MINUN kanojani!"

Tämän yhden kanan kuvan laitan vielä, tämä oli minusta niin hauska - siis muistakin oli, mutta kuvista ei saa oikein selvää. Tämä on ainoa mistä saa edes jotain selvää. Näytti ihan pehmoeläimeltä 😊.


Tämä on nimeltään JÄTTIKOCH ja se tulee Kiinasta. Siellä niitä pidetään koriste-eläiminä.

Ja tässä viimeisessä kuvassa pari strutsinmunaa käytöstä poistetussa hautomakoneessa. Munat ovat melkoisen isoja - juuri mietin, että yhdestä tuollaisesta aamiaisen paistaisi, niin saisi vielä lounaan ja päivällisenkin 😊😊



Tämmöinen kuvapläjäys tällä kertaa - oli oikein mukava sunnuntaipäivä.

Ai niin. Luulitteko, ettei siellä ollut yhtään pöllöä? Siis mun lisäkseni? Oli kaksikin, toinen kahviterassilla, siitä ei ole kuvaa, mutta sitten oli tämä:

 


sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Mutismi - tiedätkö mitä se on?

Minä en tiennyt, en ennen kuin törmäsin tämän nuoren tytön blogiin. Hänen sisarensa oli kanssani samassa paikassa töissä viime syksynä. Nyt hänestä on juttu Kodin Kuvalehdestä.
En voinut lukea sitä kuivin silmin.

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/saara-20-en-ole-puhunut-vieraille-viiteen-vuoteen-en-vain-voi

Linkki blogiin https://elamahiljaisuudessa.blogspot.fi/?m=0

Tuolta Kodin Kuvalehdestä luin myös vanhat  tarinat  8-vuotiaasta Oskusta, yksinäisestä Aleksista jonka molemmat jalat on amputoitu. Lehden mukaan he - ja muut joiden tarinoita siellä oli - ovat saaneet ystäviä.

Miten surullisia tarinoita kaikki olivatkaan. Saivat TAAS miettimään, miten onnekas olen.


perjantai 1. syyskuuta 2017

Nyt jäi suu auki - ihan apposen ammolleen

Ja nyt jos Sus' ja Timo - ja jos on muitakin miehiä nimettöminä varjoina täällä, niin varoitus, tää on ihan naisten juttuja. Saatte lukea ja kommentoidakin, minua ei ainakaan häiritse 😊

Menin taas aamulla lukemaan Ilta-Sanomien Kamalan Luonnon ja erehdyin sitten ihan lehden uutistenkin puolelle. Ei olisi pitänyt. Joudun nyt etsimään alaleukaani jostain tuolta sohvien alta voidakseni syödä aamupalaa.

Ja ennen kuin kukaan pahoittaa mieltään, niin kyllä, ymmärrän toki, että jokainen kokee kaikki asiat eri tavalla, toiset voimakkaammin kuin toiset, mutta lukemani uutinen tosiaan sai aikaan niin suuren hämmennyksen, että... huh huh..!

Otsikkona oli:

Raakel Lignell, 50, järkyttyi saamastaan pysäyttävästä diagnoosista lääkärissä – ”Tieto jysähti kuin pommi”


Ensimmäinen ajatukseni oli tietysti, että kamala, mitähän hänelle oikein on tapahtunut, jotain todella kamalaa varmaan, hän on varmaan sairastunut todella vakavasti. Ja heillä kun on niitä lapsiakin niin paljon, iso perhe. Tai ainakin julkisuuteen on annettu sellainen tieto. 
Luin jutun useampaan kertaan. Hänhän on pudottanut paljon painoa, muuttanut elämäntapojaan terveelliseksi jne. Hän on käynyt lonkkaleikkauksessa.  Mutta se kamalain asia mitä hänelle oli tapahtunut. 
HÄNELLÄ OLI ALKANUT VAIHDEVUODET! VIISKYMPPISENÄ. Vaihdevuodet. Hän oli luullut elämän loppuvan siihen. Vaihdevuosiin, eli nyt. 
Voi hyvänen aika sentään! 

" Tieto vaihdevuosista jysähti kuin pommi. Tuli paniikki. Tässäkö tämä nyt oli? Nytkö olen vanha, kulahtanut, käyttökelvoton?"

Eikö 50 lähestyvä nainen tiedä, että ne vaihdevuodetkin lähestyvät vääjäämättä - huolimatta siitä, minkäikäsenä oma äiti tai naapurin täti on omat vaihdevuotensa "kärsinyt"? Kun vaihdevuodethan ei ole sairaus, vaan ihan normaali naisen elimistön ajanjakso. Joillakin aikaisemmin, joillakin myöhemmin. Eikä siihen kuole. 

Että tämmöinen herätys tänä aamuna mulle - ja teillekin 😁😁😁

Mukavaa päivää - kyllä tässä hengissä pysytään, vaihdevuosista huolimatta 😎😉😉

Edit: 
Tarkoitukseni ei siis ollut pahoittaa kenenkään mieltä; vaihdevuodet ovat kaikille henkilökohtainen asia ja jokainen kokee ne omalla tavallaan. Yhdelle ne varmasti ovat rankemmat kuin toiselle.

Tämä päivitys vaan juuri siksi, että lehdistöllä ei tosiaankaan ole mitään muuta uutisoitavaa tänä päivänä ja millä tavalla se tehdään! Kävin äsken kaupassa ja näin kyseisen lehden lööpin; sen mukaan hänellä on hyvin, hyvin vakava sairaus. Voihan näin toki ollakin, mutta nettiversio ei sitä kertonut.
Ja se, että tuollaisen haastattelun ylipäätään on antanut... No, se on hänen henk. koht. asiansa, mikäpä minä olen sitä arvostelemaan.

Elellään viikonloppu rauhassa  ❤❤

torstai 31. elokuuta 2017

Pikaisesti vain ilmoitan - pidemmästi kirjoitan myöhemmin

Kelalle lähetän nimittäin paljon kiitoksia, sitä niin kovasti parjataan:

Sain vasta tänään vietyä sen hakemuksen siitä kuntoutuspaikasta. Vein sen ihan henkilökohtaisesti ja pyysin, että se käsiteltäisiin kiireellisenä. Kello oli n. 12.
Virkailija lupasi, että voisin katsella vastausta netistä alkuviikosta.

Tänään klo 16.50 sain puhelinsoiton Kelasta; kun olet tämmöisen hakemuksen meille jättänyt. Tämä Maskun paikka on jo täynnä (harmi), mutta lokakuussa olisi vastaavanlainen kurssi Kyyhkylässä; Mikkelissä, kävisikö se.

Kyllä käy, kiitos. No sitten me clousataan se, päätös tulee vielä kirjeitse postissa.

En oikeasti tiedä miten päin olisin ja pyörisin. Vaikken sinne päässytkään mihin halusin, niin taas yksi kivi vierähti harteilta: pääsen kuntoutukseen, olen tehnyt niin kuin lääkärini on suositellut ja asiat on kunnossa.

Mutta ajatelkaa: SE HAKEMUS KÄSITELTIIN VIIDESSÄ TUNNISSA!


maanantai 28. elokuuta 2017

Kyllä se vaan on :)

Ei ne ole höpöjä puhuneet, vaan kyllä se tuntuu paikkansa pitävän:

Vaasa on Suomen aurinkoisin kaupunki 😊

Tämä aurinko paistoi yhtenä päivänä meidän talon
edessä kulkevalla kävelytiellä 


Poika soitti sieltä tänään puoli kuuden aikaan "No niin, täällä me nyt ollaan, huoltomies tuo kohta avaimen". Olivat tehneet matkaa kuutisen tuntia. Kysyin paistaako siellä aurinko. KYLLÄ.
Meillä oli koko päivän ihan harmaata. Ja palelinkin koko päivän - niin kuin eilen valittelin.
Tunti sen jälkeen soitti AM: pakettiauto oli tyhjennetty, kotimatka alkamassa ja tadaa - meilläkin pilkahtelee aurinko puiden lomasta 😊

Ja muakaan ei enää palele niin paljoa. Sillä voi kyllä jonkinlainen yhteys noiden kynttilöiden kanssa, joita sytyttelin tuossa ruokaa tehdessä. Nimensä mukaisesti lämpökynttilöitä.

Olen ollut koko päivän yksin kotona. Tuntuu ihan hullulta olla yksin koko päivän. Ja olen koko viikon, kun AM menee TE-keskuksen työnhaku- tms. koulutukseen. En nimittäin ole toviin ollut kokonaista päivää yksin. Aina on ollut joku seuralainen.

Tein hakemuksen Maskun Neurologiseen Kuntoutuskeskukseen, epilepsiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssille. Nyt pitää vain pikaisesti saada siihen Kelan hyväksyntä, että pääsisin sinne. Pitäkää peukkuja, jooko?



sunnuntai 27. elokuuta 2017

Miten ihmeessä tarkenen talvella?

Ulkona on 12 astetta lämmintä, meillä sisällä 20 astetta. Olen sulkenut kaikki muut ikkunat, vain olo-makuuhuoneen ikkuna on rakosellaan tuuletusta varten ja kylpyhuoneen ikkuna on vielä rakosellaan - se on aina kesät auki rakosellaan.

Olen palellut jo monta päivää, siitä huolimatta, että jalassa on villasukat ja pitkät verkkarit ja päällä fleecetakki. Nyt laitoin takin alle jo ohuen pitkähihaisen paidan. Silti on viileää.
Miten ihmeessä tarkenen talvella? Lämpökynttilöitä olohuone täyteen?

No, lämpeneehän meillä, kun patterit saadaan kuntoon, nyt ne on tyhjänä vedestä, kun niiden ne on korjauksen alla, ihmettelen vaan kuinka kauan se kestää. Ilmeisesti termostaatit on tilattu jostain... Maailman laidalta ja niitä vasta tehdään *huokaus*

Kohta on laitettava kämmekkäät käteen, kun kädet on jatkuvasti kylmät. Käsitöiden tekeminenkään ei oikein suju, kun kädet on kylmät. 😩

Poika soitti äsken ja kyseli neuvoja pakastimen sulatukseen, uunin pesuun ja ikkunan pesuun. Huomenna on edessä muuttokuorman ajaminen isän kanssa Vaasaan. Kauhean kauas.

Onneksi on puhelimet.

lauantai 26. elokuuta 2017

Lisää eläimellisiä juttuja

Lupasin kertoa vielä loputkin keskiviikon retkestä Heinolan lintutalosta ja laittaa loput kuvat sieltä. Siellä on erikseen vielä ns. näyttelytalo, jossa on paljon täytettyjä eläimiä, niin lintuja kuin muitakin eläimiä.

Tässä nurkassa oli useita erilaisia lintuja; pöllöjä ja paljon muitakin.

Jo sisään tullessa oli komeita pöllöjä ja haukkoja.

Toisessa huonessa oli pari mäyrää ja hieno ilves. Olemme AM:n kerran nähneet ihan elävänkin ilveksen: emme ensin edes tajunneet mikä auton nokan edessä iltahämärissä oli, mutta hetken päästä se meni jakeluun: ilmielävä ilves! Komea kissaeläin se kyllä oli!

Tästä ilveksestä emme saaneet selville, oliko se uros vai naaras. Näin kerran aikaa, aikaa sitten unta, jossa olin selittänyt, että urosilveksellä on ihan oma nimensä... Urosilves on nimeltää yrväs. 😖😏


 
Nämä kaksi mäyrää sieltä löytyivät.

 
Korppi ja pieni siili. Pikkunisäkkäistä jäi kuva ottamatta, en tiedä miksi. Yllättävin niistä pienistä nisäkkäistä oli lumikko, joka oli niin kovin pieni. Se ei ollut paljoakaan miehen keskisormea paksumpi eikä varmaankaan 15 cm pidempi. Kovin, kovin pieni oli se. Olen kyllä nähnyt ihan elävänkin lumikon kerran Kymijoen rannassa, meidän venepaikalla, siellä se maalle vedetyn laiturin pätkän raoista kurkisteli, mutta en muistanut, että se oli niin onnettoman pieni 😊😊


Mutta tämä se oli varsin "veikeä" ilmestys". Henkarissa hienosti roikkunut miesten juhlapuku; housut ja takki. Siinä on ollut yllätystä kerrakseen kun on pukua tarvittu ja mitä onkaan löytynyt povitaskusta: AMPIAISPESÄ!




Lopuksi kävimme vielä tervehtimässä loppuja papukaijoja ja kakaduja. Olisin laittanut teille tähän terveisit Tanelilta, mutta se ei onnistunut. Tanelilla on kovin kovan ääni, korvissa soi vielä pitkän aikaa senkin jälkeen, kun Taneli oli terveisensä huikannut.

Ennen kotiin lähtöä käytiin juomassa kahvit ja syöttämässä sorsia, puluja ja lokkeja. Joutsenet eivät malttaneet tulla syömään, sulkien sukiminen oli tärkeämpää.











keskiviikko 23. elokuuta 2017

Pöllöilemässä

Kävin tänään tervehtimässä kavereita. Ja siinä samalla muitakin siivekkäitä. Tuli samalla paikattua aukko oman alueen "kulttuuririennoissa".

Enpä nimittäin ole koskaan aikaisemmin käynyt Heinolan lintutalossa, en vaikka Heinolassa asuu sukulaisia ja vaikka siellä tulee käytyä useamman kerran kesässä. Ei vaan ole tullut käytyä. Nyt pääsin käymään siellä kun avustajani ja hänen anoppinsa (ystäväni) pyysivät mukaan. No tottakai lähdin, kun ei tälle päivälle ollut muutakaan tekemistä.
Sääkin osui tälle päivälle just sopivaksi: ei hellettä, mutta ei sadetta eikä kylmää.

Heinolan lintutaloon viedään pääasiassa loukkaantuneita lintuja, jotka eivät enää pärjää itsekseen luonnossa, mutta jotka eivät kuitenkaan ole niin huonossa kunnossa, että niitä tarvitsisi lopettaa. Siellä on myös aika paljon erilaisia papukaijoja - ilmeisesti karanneita sekä sellaisia joista ihmiset ovat joutuneet luopumaan pitovaikeuksien vuoksi eikä niille ole löytynyt paikkaa asustella.

Harmi kyllä, lintutuntemukseni, niin pöllö- kuin muukin, on TOSI huono, enkä voi varmaksi teille kertoa mikä lintu on mikäkin. Luulen, että Repu tuntee näitä lintuja paremmin kuin minä 😃 Tai Äitirakas. Tai kuka tahansa teistä.
Tämän ensimmäisen epäilisin olevan... Lehtopöllö?




Tämä on minusta huuhkaja, ja sen tiedän tarkistamattakin, että huuhkajan latinankielinen nimi on Bubo bubo.

Kuvat on vähän epäselviä, kun linnut oli häkeissään aika kaukana, ja kuten tästäkin näkyy, aika ylpeänä istuu oksallaan "mitäs asiaa sulla oikein on? Ai kuvata meinasit. No, jos sieltä kuvan saat, niin ota pois, minä en tästä yhden kuvan takia liiku mihinkään."

Ja hankala oli saada kännykän kameraa osumaan noiden häkkien "reikiin" niin, ettei rautalangat tulisi kuvaan.



Huuhkajan vieressä oli papukaija. Kaija nimeltään. Kaija oli melkoinen diiva. Osasi kyllä kyltin mukaan sanoa nimensä, mutta ei viitsinyt meille esittäytyä: "osasittehan tuota lukea itsekin". Esittelykyltissä luki, että Kaija tykkää tanssia.
Musiikin pitää olla menevää tanssimusiikkia. Minäpä päätin kokeilla. Ensimmäinen valinta oli Jari Sillanpäätä, en muista enää kappaletta, mutta ei kelvannut. Kaija otti ja käänsi selkänsä ja lähti pois päin. Katsoi ensin vähän halveksuen. Seuraavaksi osui LASTENLAULU, Vaahteramäen Eemeli.
Olisitte nähneet sen katseen! "Oletsä jostain maalta vai??" Ja Kaija pakeni omaan koppiinsa, kurkisteli sieltä sen näköisenä, että eikö noi tollot jo lähde.
Yritin vielä kerran. Tällä kertaa Ricky Martinilla, vähän menevämpää musiikkia. Ja Kaija kurkisti kopistaan: mitäs mitäs, onhan näistä johonkin 😄😄
Ja niin se tuli taas takaisin siihen häkin eteen keekoilemaan, mutta minä pöljäke kun en taas osannut käyttää puhelimen kameraa, niin en saanut yhtään kuvaa Kaijasta! Mutta paljon iloa me siitä saatiin, hauska leidi oli tuo Kaija 😄😄

Sitten oli sellainen iso alue, jossa oli monta eri lajia lintuja: kalasääski eli sääksi, hanhia, variksia, harmaahaikara, laulujoutsen (pienikokoinen, pesueen pahnanpohjimmainen). En muista mitä kaikkia siellä oli, enkä tullut ottaneeksi kuvaa siitä taulusta. Joutsenesta sain jonkinlaisen kuvan:




Aika huono kuva, mutta mä olen todella huono kuvaaja. Ja kännykkäkamerat nyt on mitä on. Ja tuo joutsen ei tosiaankaan ollut mikään linssilude.

Vastapäätä oli tarha ja koppi jossa oli kaksi riikinkukkoa. Olivat kovin ujoja, eivätkä millään tahtoneet tulla ulos esittelemään upeita pyrstöjään. Samassa tarhassa oli jotain valkoisia kyyhkyjä tms. (HelvetinPöllö, lintuasiantuntija....)

Pari niistä pienistä linnuista pyöri siellä kopissa pyrstö levällään, ihan kuin olisivat näyttäneet niille riikinkukoille mallia: "Katsokaas nyt, näin. Menette tuonne ulos ja levitätte sen pyrstönne näin levälleen niin nuo ihmiset, jotka tuolla toljottaa tänne ja höpöttää ja lässyttää teille - ihan kuin te olisitte jotain vähä-älyisiä - ovat tyytyväisiä ja saavat teistä kuvia. Sitten se on taas ohi. Ei se ole sen vaikeampaa"

Jonkun aikaa kun niitä riikinkukkoja sieltä ulos houkuteltiin, niin tulihan ne, mutta ei ne oikein kunnolla niitä pyrstöjään meille näyttäneet.




















Näiden jälkeen oli vielä jokunen mehiläishaukka (jos oikein muistan). Lintutalon pitkäaikainen asukas ja vieraiden ja hoitajien ystävä, Julli-korppi oli menehtynyt heinäkuun alussa. Se oli asustanut tuossa melkein mehiläishaukkojen vieressä.





Sitten oli vielä tämä kaveri, joka oli vähän ujonpuoleinen, niin kuin näkyy. Ja nyt täytyy taas tunnustaa, että asiantuntijuuteni ei yllä siihen, että mikä mahtaa olla laji - lintuhan se on, mutta mikä lintu.... 😖


Näiden lintujen lisäksi oli vielä erikseen näyttely täytetyistä eläimistä; sieltäkin on joitakin kuvia sekä kuvia kakaduista.
Kamerassa on vielä muutama kuva papukaijoista, taitaa olla kuva Kaijastakin. Nyt kun kamerassa on ladattu akku, saan siitäkin purettua kuvat koneelle, niin voin tehdä uuden päivityksen kera Kaijan kuvan 😄


Kotiin päin kun tultiin, pysähdytiin syömään oikein kunnon hampurilaisateriat, niillä jaksaa varmaan koko loppuviikon.
Ravintola on erittäin suosittu, eikä pelkästään hyvän ruokansa takia 😄😄


Ateriointi koulubusseissa on ihan hauska kokemus 😄😄

lauantai 19. elokuuta 2017

Kuva-arvoitus

Ei oikein saa ajatuksia tänään kasaan - monenmoista ajatusta pyörii päässä. Ja kaiken kukkuraksi Riesa päätti tulla sekoittamaan pään vielä lopullisesti. Kiitos vaan. 

Poika kävi tuomassa (AM siis kävi hakemassa) muutaman sata kappaletta Aku Ankan taskukirjoja 😊  Ja sitten lähti kotiin... josta muuttaa parin viikon päästä yli 300 km:n päähän. Koska nähdään seuraavan kerran - ei tietoakaan 😢 

Pojan käynnin lisäksi plussaa tässä päivässä oli se, että ensimmäisen kerran viiteen vuoteen - ihan totta! - tein ruokaa, ihan tavallista makaronilaatikkoa, ihan itse ja yksin. Onnistuneesti.
Jep. Riesan takia en ole tehnyt ruokaa viiteen vuoteen, AM on hoitanut meillä sen homman, tai sitten on tehty yhdessä. 
Hyvin onnistui. 

Mutta se kuva-arvoitus. Tiedättekö mikä tämä on? 



torstai 17. elokuuta 2017

Älä ota kesäkissaa!

Ihan tosissani kirjoitan aiheesta, vaikka tänään lenkillä vähän leikkimielellä ajatus liikkeelle lähtikin.

Mutta siis siitähän on nyt ollut jo puhetta, että kesä lähenee loppuaan ja sitä myötä taas valitettavasti alkaa mm. facebook täyttyä kuvista ja ilmoituksista miten on löytynyt nälkiintyneitä kissoja sieltä ja täältä maalta kesämökkien läheisyydestä. Surullista, äärettömän surullista. Eli

ÄLÄ OTA KESÄKISSAA - OTA ELÄMÄNIKÄINEN KAVERI.

Tai etsi kissalle uusi koti, jos et voi viedä sitä kaupunkikotiin. Maatalot varmaankin huolivat hiirikissoja, jos ei muuten. Luulisin ainakin.

Ja mistäkö tämä aihe sai alkunsa? Olin tänään taas ystäväni kanssa lenkillä ja hän on hyvin eläinrakas ihminen. Kissat erityisesti ovat lähellä hänen sydäntään. Ja eräs pieni siili tuolla koulun kentän viereisessä pensaikossa 😊 Tuossa meidän talon edessä on puinen penkki, jossa oli jo eilen pieni raidallinen kissa. Jonkun pienen ihmisen lelukissa pudonnut kävelytielle ja joku on nostanut sen siihen. Kisu oli siinä vielä tänäänkin. Siitä meille tuli mieleen, että jospa se onkin jonkun kesäkissa 😢😢.

Kuva on vähän epäselvä, kun jäi taas käsittelemättä, mutta siinä se on: pieni raidallinen kissa vailla kotia.

Tai vastaavasti joku pieni ihminen vailla kissakaveriaan, joka odottaa kaveriaan tuossa penkillä. Tänään vielä satoi, joten kisuressu on nyt märkä.





Eihän siis oteta kesäkissaa, vaan annetaan kissalle koti koko sen elämän ajaksi ❤






Mutta ettei nyt surkeaksi menisi, niin... Repu kertoi ostaneensa uuden imurin. Ja hieno imuri onkin, väri just kohillaan! Imurista tuli mieleen meidän imurit ja tarinat niistä:

Meillä kävi aikanaan niin, että kun Poika muutti pois kotoa ja imuroidessa ruvettiin etsimään jotain kapeampaa suulaketta, niin eipä löytynyt mistään. Etsittiin ja etsittiin, ei löydy. Nolona soitto Pojalle; mistä löytyy suulakkeet. No löytyihän ne sitten... Johtui siitä, että imurointi oli ollut useamman vuoden ajan Pojan hommia ja meidän imuri oli vähän...no vieras kapine meille 😊

Sitten kävi mökillä varkaita ja varasti sielä pölynimurin! Vietiin kotoa se vanha imuri mökille ja ostettiin kotiin uusi. Punainen meillekin. Toosi kätevä. Sitten kävi niin kuin kävi, viisi kesää sitten; olin pitkään sairaalassa eikä senkään jälkeen ihan ekana ollut kellään imurointi mielessä. Ja meillä on lisäksi tuo varsi-imuri, jolla otetaan nopeasti pahimmat ja näkyvimmät roskat pois.
Mutta sitten kerran päätettiin siivota. Ja olisi taas tarvittu niitä pikkusuulakkeita. Missäs ne on...Imurissa on lokero vain pölypussille..Ei ole muita lokeroita, vaikka kuinka etsit, ei vaan ole. No, ei me sitten tarvita niitä suulakkeita. Olkoot. Vaan sitten yhtenä päivänä etsin siivouskaapista jotain...Ne suulakkeet kuuluisi olla omassa telineessään imurin varressa eli kulkea aina mukana...