maanantai 11. joulukuuta 2017

Tonttujen kutsu

Miten viisaita ovatkaan tontut:
"Tontut eivät kiirehdi koskaan silloin kun kiire ei ole tarpeen" ja 
"He elävät niin kauan, että heillä riittää kylliksi aikaa kaikkeen. Ja he elävät niin kauan siksi että he käyttävät kaikkeen niin runsaasti aikaa!"
Posti toi tänään joulunodotuslahjaksi/lapaspalkkio- tai näin sen ymmärsin ja uteliaisuuttani avasin paketin heti kun sain paketin käsiini - kirjan Tonttujen kutsu.

Oikein kiltti jos olisin ollut, olisin tietyst odottanut, että saan lapaset kokonaan valmiiksi ja postiin ja että ne ovat löytäneet perille Su'en pesään, mutta kun olen utelias ja hätäinen, niin enpä vain malttanut 😊 Niin, palkkio on tullut, vaikka lapaset on vieläkin täällä.
Mukana oli myös Aku Ankan Jouluparaati -huippua 
😊

KIITOS SUS' - olen sanaton! Kirja on mitä parhain. Ja sehän on jatkoa mulla jo olevalle Suurelle Tonttukirjalle. 


Jos vanhetessani en ole muuta oppinut, niin sen, että ystäviä voi löytää ihan mistä vaan - vesiltä, metsästä, kampaajalta, kirjastosta, netistä - ihan mistä vaan. Kun vaan pitää silmät ja ennen kaikkea mielen auki.


Tässä muuten kuva siitä, mitä sain postissa perjantaina - 
tämä ei ollut se kohtauksen aiheuttaja, päinvastoin 😊


Mikä päivä eilen oikein olikaan :)

Eilen oli sunnuntai ja nukuin - no oikeastaan hävyttömän pitkään. Mutta toisaalta, kun kerran oli sunnuntai, niin kai sitä sai nukkua. Kävin ottamassa lääkkeet ja menin takaisin nukkumaan. Havahduin kyllä, kun AM nousi ylös, mutta laiskuuttani en noussut ylös.

Sitten kun nousin, mietin, että tässä päivässä on jotain erityistä. No joo, oli se, että oli sopinut meneväni kahden ystäväni kanssa konserttiin. Vuoden 2015 tangokuninkaan Aki Samulin joulukonserttiin. Myönnän, että vähän jännitti, sillä en ole ollut vuosiin MISSÄÄN; en konserteissa, en teatterissa (paitsi kesäteatterissa) en elokuvissa. En ole uskaltanut, sillä pelkään valoja, vaikkei niiden tutkimusten mukaan pitäisi aiheuttaa mulle mitään. Mutta jotain muutakin oli, vaan mitä. En muistanut.
No, nyt siis lähdin, konserttiin. Paikat oli eturivissä. Yksi meistä olisi saanut katsella..krhm.. flyygelin soittajan takamusta 😉

Mutta arvaattekin varmaan miten sitten kävi. Lavan takaseinällä ylhäällä oli valot jotka paistoivat suoraan meidän silmiin ja tsädäm... Mulla alkoi  taas ensin vieruskaverin ääni koventua ja sitten puuroutua. Sanoin siitä ja pistin silmät kiinni. Sanoin, ettei ole hätää, kunhan pidätte huolen, etten kaadu eteenpäin, etten lyö päätäni lavan reunaan.
Se meni nopeasti ohi, kuulin puheen koko ajan eikä tosiaan ollut mitään hätää, pidin silmiä kiinni ja arvelin, että valot varmaan sammuvat, kun konsertti alkaa.
Konsertti oli yhden paikallisen pankin järjestämä ja - voi, pankin henkilökunta oli huomannut tilanteen ja pankinjohtaja tuli kysymään onko kaikki kunnossa. Ystäväni kertoi mistä on kyse ja meille löytyi paikat muutamaa riviä kauempaa, paremmasta paikasta.
Olen tosi kiitollinen, pystyin nauttimaan upeasta konsertista täysillä, valot eivät häirinneet eikä mikään muukaan.
Kuulin lempijoululauluni Tontun, monta muuta kaunista joululaulua iho kananlihalla 😊 Laulamassa oli myös tämän vuoden tangokuningas.
Ja varsin vinkeätä oli kuulla vanha tuttu Rumpalipoika sovitettuna tangoksi! Hieno esitys, mutta olihan se vähän erilainen kuin mihin oli tottunut 😊😊

Konsertti sujui siis ihan loistavasti, ei kaduta että lähdin.

Ja sekin selvisi, että mikä ihme oli tässä päivässä, muukin kuin se konsertti 😊 Se oli näistä ystävistä toisen syntymäpäivä!
Vietimme ennen paljonkin aikaa yhdessä, sitten yhteytemme katkesi moneksi vuodeksi, mutta nyt olemme taas löytäneet toisemme, mikä on aivan mahtavaa.

Vietimme mm. aikanaan näihin aikoihin vuodesta, liki parikymmentä vuotta sitten 30-vuotispäiviä yhdellä leirintäalueella isolla porukalla, meillä oli muutamia mökkejä vuokrattuna sieltä. Istuimme iltaa nuotiolla; betoniseen kaivonrenkaaseen oli tehty tulet ja sen ympärillä tuoleja ja jakkaroita. Minä pidin jalkoja renkaan reunalla, että kengät kuivuisivat, kun oli oikein sohjoinen ja märkä keli. Yhtäkkiä rupesi jalat olemaan jo vähän liiankin lämpimät...ja voi ei! Molempiin kenkiin oli pohjaan sulanut n. 5 cm halkaisijaltaan oleva reikä!!
Ei muuta kuin etsimään/keräämään porukalta puhtaita muovikasseja pitämään sukat kuivana.

Seuraavana päivänä lähdettiin porukalla patikoimaan läheiselle laavulle, paistamaan makkaraa ja lämmittämään lihapiirakoita - minä ne muovikassit kengissä... No, kyllä me sinne laavulle päästiin ja saatiin makkarat paistettua. Ja ne lihapiirakatkin. Tosiaan paistettua - ne nimittäin paloivat... En muista jäikö niistä piirakoista mitään syötävää vai syötiinkö me sitten pelkkää makkaraa. Onneksi sitä makkaraa oli reilusti.

Siihen aikaan ei ollut kaupat sunnuntaisin auki, joten en saanut uusia kenkiä ennen kuin maanantaina töiden jälkeen. Kyllä kiukutti, harmitti - ja nauratti. Miten voi olla ihminen niin pöljä, että polttaa kenkänsä 😊😊

Siinä vähän lisää vanhoja muistelmia - kun ei uusiakaan ole, kun ne uudemmat katoaa muistista melkein saman tien jos en kirjoita muistiin heti.

Tässä on linkki kaikille käsityöntekijöille, mutta erityisesti tämä on Su'elle; ei muuta kuin lankakauppaan lankoja ja puikkoja ostamaan ja käsitöiden tekemistä opettelemaan 😊😊
Ihan ei tarvitse nypläyksestä aloittaa, voit kokeilla jotain helpompaa (vaikka tässä tuo mies sanookin, että nypläys on helppoa 😊)

https://seura.fi/ihmiset/kasitoita-tekevat-miehet-en-mennyt-baariin-vaan-lankakauppaan/

perjantai 8. joulukuuta 2017

Muisti pätkii - ihan tosissaan :(

Nyt tällä "punaisella" minuutilla se taas toimii, mutta hetken päästä se voi taas olla jossain omilla teillään. Siispä yritän kirjoittaa nopeasti. Kuulostaa vähän koomiselta, itsestäkin.

Kävin tänään aamupäivällä hakemassa uuden sairaslomatodistuksen ja kauhaostosten - juu-u - jälkeen menin viemään sen esimiehelleni työpaikalle. Luulin saavani tietoa vallitsevasta tilanteesta eli yt-neuvotteluista, mutta kissan villat. On odotettava ensi viikkoon. No, ihan sama.
Tulin sieltä kotiin, ehdin juuri ja juuri kotisohvalle avaamaan saapuneen postin ja aloittamaan AM:n alkupaloiksi ostaman täytetyn patongin.

Sitten se iski: Riesa. Ei teitä ehkä kiinnosta, millainen se oli ja miten se alkoi, mutta voitte hypätä tämä kohdan yli, jos ette halua tietää. Ensin tuntui, että kuulo häviää/tv:n ääni hiljenee, mutta samalla kuulen jotain ihan muuta puhetta - en vain enää muista mitä ja ketä siinä oli keskustelemassa. Sitten kuulo muka palasi/tv:n/AM:n ääni koveni ja sain sanottua, että on vähän huono olo. Sanoin kai jotain muutakin, en vain muista mitä. Sen muistan vielä, kun AM tuli ottamaan sen patongin pois käsistäni, mutta siihen se sitten "pysähtyikin". Seuraavaksi taas kuulin AM:n puhetta ja tv:n äänen, mutta en ymmärtänyt kummastakaan mitään, oli pakko sanoa, että sanotko uudestaan, en ymmärtänyt mitään. Sitten rupesi äly palaamaan. AM kertoi, että kun oli tullut ottamaan sen patongin multa pois, hänellä oli ollut käsissään pieni pyyhe, jonka olin ottanut häneltä ja jota olin ruvennut viikkailemaan 😊
Näin jälkikäteen nuo tapahtumaan jo vähän hymyilyttää, vaikka toisaalta hirvittää ja pelottaakin.

MUTTA. Tuohon otsikkoon liittyen. Kurjinta tuossa kohtauksessa oli se, että se vei muistin! Heti kohtauksen jälkeen jouduin kysymään, missä olin ollut, mistä olin tullut, mitä olin tehnyt. En muistanyt yhtään. Kun olin saanut vastaukset kysymyksiini, nukuin tunnin verran, vaikka oli kauhea nälkä. Väsymys vei kuitenkin voiton, se on normaalia.
Myöhemmin illalla, kun olin pesemässä käsiä, yhtäkkiä rupesin miettimään, että "mitähän ihmettä olenkaan tänään tehnyt". Kesti n. 30 sekuntia, ennen kuin muistin, mitä oikein olen tehnyt, missä olen ollut!

Että semmoista.

Mutta hain siis sen sairaslomatodistuksen. En saanut sairaslomaa kuin vain ensi vuoden loppuun. Olihan siinä se diagnoosikin. Mutta siinä luki myös, että "sama sairaus jatkuu".  No katsotaan mikä on tilanne vuoden päästä.

Ja sitten ne kauhat. 😊😊 Kyllä. Me käytiin AM:n kanssa ostamassa meillä kauhoja. Löydettiin oikeanlaisia kauhoja. Sellaisia mitkä kestää. Viimeksi ostetut oli liian heppoista muovia ja ne napsahteli pikkuhiljaa poikki. Ihan turhia. Ne liki 30 vuotta sitten kauhat oli hyviä, mutta rajansa kaikella. Olivat kuluneet jo niin paljon, että joutivat vaihtoon. Onneksi laatukauppa Tokmannista löytyi samanlaisia kauhoja 😊

Laittaisin kuva, mutta kun ovat tuolla tiskialtaassa ja otin vähän aikaa sitten sen viimeisen pillerin enkä viitsi/uskalla turhanpäiten kävellä sen jälkeen - se nimittä pistää huippaamaan, niin kun olen tainnut kertoakin.

Oottelen tässä vähän aikaa, tartun taas Su'en (nyt opin oikean kirjoitustavan) lapasiin ja sitten siirryn kirjan pariin.

Mistä muuten tuli mieleen, että minä en saa oikein otetta siitä Miika Nousiaisen Juurihoidosta. Onko teistä kukaan lukenut sitä? Mitä mieltä olitte siitä? Minä oon lukenut sitä iltaisin, ei se huono ole, mutta ei se minusta niin hyvä ole kuin sitä on hehkutettu. Ei vaan ole minun mielestä.  Ei ole minun kirja. (Siinä ei ole tonttuja, johtuisko siitä 😉)

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Haapaveden Hyttikallion koulun (2.-4.-luokan) Evakot-elokuva, jolla juhlistamme 100-vuotiasta Suomea.

Haapaveden Hyttikallion koulun Muumiluokan (2.-4.-luokan) Evakot-elokuva, jolla juhlistamme 100-vuotiasta Suomea:

Varaa nenäliina jo valmiiksi käden ulottuville, tätä ei voi kuivin silmin katsoa.

https://www.youtube.com/watch?v=eS4w2WwVPEU&feature=share



Kiitos, muuta en osaa enää sanoa.


Joulukalenterit, ruuanlaitto, siivous, hyvät uutiset

Mistähän sitä alkaisi? Siitäkö, että hihittää täällä itsekseen; olisiko syytä jo käydä ottamassa se illan viimeinenkin lääke? Sen jälkeen en kyllä sitten takaa, etteikö kirjoituksessani olisi enemmänkin kirjoitusvirheitä ja kaikkea muutakin höpön höpöä kuin normaalisti.

Aloitan siis siitä lääkkeestä. Kerroin jo siitä yhdestä lääkkeestä. No ei se ihan nyt mene niin kuin strömsöössä..  Pitäisi mennä suoraan nukkumaan sen ottamisen jälkeen. Mutta eihän luupää mitään usko. Muuta kuin sen, että ottaa muut lääkkeet parisen tuntia aikasemmin ja sen yhden "paholaisen" vasta sitten myöhemmin. Olo on paljon parempi vielä alkuillan, mutta sitten myöhemmin alkaa mennä pää sekaisin... Noo, kaikkeen tottuu.  Mutta eihän minkään lääkkeen kanssa mikään homma toimi heti niinkuin pitää, seurailen tilannetta vielä vähän aikaa.
Ja nukkumaankin voi mennä, ei ole pakko valvoa.

Paitsi jos odottaa Repun ja Possu Munkin joulukalentereita.

Joista aasinsiltaa käyttäen päästään siihen ruuanlaittoon, josta Sus' naljaili Repun blogissa. Niin. Pöllö ON kädetön ruuanlaitossa. Vaan meni Pöllö sanomaan, että oli nukkunut onnensa ohi, tai siis laittanut ruokaa. No, se ruuan laitto tarkoitti salaatin tekoa.
Siinäpä olikin mystinen salaatti. Teimme salaatin isoon kulhoon - siihen meidän tavalliseen salaattikulhoon. AM oli käynyt kaupassa ja ostanut valmiin salaattisekoituksen, tiedättehän, sen semmoisen missä on erilaisia salaatteja pilkkottuna, mitähän siinä nyt olikaan. Se pussi oli tosi iso, täytti melkein koko kulhon ja hämmensi meidät 😲😲. No, saatiin siihen kuitenkin mahdutettua vähän kinkkusuikaleita, juustoraastetta, kurkkua ja tomaatteja sekä salaattikastiketta ja jotenkin sain sitä sekoitettuakin. Vaikeata se oli, kun kulho oli TOSI täynnä. Sitten salaatti jääkaappiin vetäytymään ja sitten niille päikkäreille.
Ja päikkäreitten jälkeen "nyt on kyllä nälkä, nyt otetaan salaattia". Ja se salaatti todellakin oli VETÄYTYNYT! 
AM usein naurahtaa, kun sanon jättäväni jonkun asian vetäytymään. Ei ehkä hymähtele enää... Kumpikaan ei tunnusta käyneensä unissaan syömässä, mutta sitä salaattia ei enää ollut kuin PUOLI KULHOLLISTA 😃😃😃
Onneksi herättiin ajoissa, ettei tarvinnut lähteä etsimään salaattia naapureilta....

Hyvät uutiset.
Sanotaanko, että uutiset on huonoja ja hyviä. Eli minähän sitten soitin sinne eläkesäätiöön ja sain kuulla, että päätös on tehty, postia tulee. No tällä viikolla, mutta eihän se tällä viikolla ehdi, kun ei tiistaina posti kulje ja huomenna - siis tänään - on pyhä. Päätös on, että EI myönnetä eläkettä. Kiitos.
MUTTA. Edelleenkin myöntävät, että olen osatyökyvytön, kuten tähänkin asti eli tilanne jatkuu entisellään ja HYVÄÄ asiassa on nyt se, että päätös on PYSYVÄ!!!
Eli tältä osin paperisota loppuu! Periksihän en anna vieläkään, ehei. Mutta se, että kun nyt on monta vuotta aina näin vuoden lopussa ollut tämä pelko, että mistä tuloja vuoden vaihteen jälkeen, minkälaisen päätöksen ne nyt tekee, niin SE ON NYT LOPPU!

Niin ja se siivous 😃 Se ei tosiaankaan ole - varsinkaan nykyään - mun vahvoja puolia. Ja kun en ymmärrä, kuka ja mistä ja miksi tänne meille kuljettaa tota tavaraa. Varsinkin kaikkea käsitöihin liittyvää. En vaan ymmärrä. Ja vaikka kuinka yritän järjestää niitä ja laittaa niitä koreihin ja sen semmoisiin, niin aina niitä vaan on levällään joka paikassa. En vaan ymmärrä. Joka pahalainen menninkäinen niitä käy meillä levittelemässä. Ihan varmasti. En tykkää. En yhtään.

Mutta tänään oli meillä syksyn toiseksi viimeinen neulekerho. Itsenäisyyspäivän kunniaksi pidettiin oikein pidennettynä, KOLME tuntia. Ja hauskaa oli. Päivällä oli kirjastossa käynyt alueen perhepäivähoitajat lasten kanssa, tekemässä oman joulunäyttelynsä. Tästä oli pakko ottaa valokuva ja sain luvan laittaa sen tänne. Tämä on minusta niin hellyttävä. Niiden "jalkapohjista" tehtyjen lumiukkojen lisäksi. Ja piparkakkujen; perinteisten piparkakkujen lisäksi oli norsu ja krokotiili ja.. vaikka mitä 😃😃😃




HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE! 


maanantai 4. joulukuuta 2017

Hyvä sunnuntai

Tämä oli taas hyvä päivä, vaikka yksi asia ei mennytkään niin olisin halunnut. Mutta ei se mitään, sehän onkin oikeasti vaan "leikkiä". Eli Tähdet, tähdet. En tykännyt, kun André Linman putosi finaalista. 😞

Mutta muuten oli hyvä päivä. Aamupäivällä rohkaistuin ja lähdin käymään kaupungissa tapaamassa melontaystävää, hänen vaimoaan ja tytärtä perheineen. Melontaystävä on savosta ja oli vain käymässä täällä, mutta minä kun oon tämmöinen "päiväkahviseuraa tarjolla" -tyyppi, niin kysyin eilen, että ehtisivätkö kahville. No, ehtivät ja niin me sitten tavattiin. Oli ihana tavata, kun muuten tavataan niin harvoin, korkeinta pari-kolme kertaa vuodessa.
Hänen vaimonsa tapasin ensi kertaa ja oltiin kuin vanhoja tuttuja!

Kun tulin kotiin, otin torkut ja AM teki sillä aikaa ruokaa - on ihanaa kun joku tekee ruokaa, kun itse on nykyään suorastaan kädetön ruuanlaitossa.

Illalla kysyin ystävältä tuosta naapurista, että voitaisko sillain ex-tempore ottaa ja lähteä tohon lähikirkkoon - ehkä 300 metrin päähän, jos sitäkään - laulamaan kauneimpia joululauluja. Ja niin me sitten kolmen vartin varoitusajalla otettiin ja lähdettiin. Ihanaa, kun on ystävä, joka lähtee noin ex-tempore kaveriksi tuommoisiin paikkoihin.

Kirkossa ei ollu paljon väkeä, aika vähän itse asiassa. Siellä oli kaksi n. 9-10 vuotiasta tyttöä, jotka huomasivat, että kirkkoon oli pyrkimässä vähän vanhempi mies. Me emme ystäväni kanssa huomanneet, vaikka istuimme ihan suoraan oven kohdalla (noloa). Toinen tytöistä kävi päästämässä miehen sisään. Hetken päästä toinen tytöistä kävi hakemassa miehelle käytössä oleva lauluvihon.

Toisaalta pieniä tekoja, mutta sellaisia kuitenkin, että niistä tuli todella hyvä mieli. Joulumieli.

lauantai 2. joulukuuta 2017

Perjantai, parempi päivä, vaihtui lauantaiksi

Hups, perjantai vaihtui taas huomaamatta lauantaiksi, tarkoittaa siis sitä, että pitäisi mennä nukkumaan. Jo ihan senkin takia, ettei aamu olisi niin vaikea ja että huomenna saisi vihdoinkin jotain aikaiseksi. Jollain saralla.

Ensin kuitenkin kiitän teitä tsemppikommenteista - ihanaa tietää, että olette siellä ja pidätte peukkuja lähetätte lämpimiä ajatuksia, kun ottaa päähän ja tekisi mieli hyppiä tasajalkaa ja hakata päätä seinään ja siinä välissä itkeä ja huutaa kollohuutoa. Vaan mitäpä ne auttaa, itsensä siinä vain satuttaa...
Suututtaa ja keljuttaa ja kaikkea mahdollista vieläkin, mutta minkäs teet - tilanne ei siitä korjaannu, on vain odotettava, että voi taas tehdä seuraavan liikkeen, mikä se sitten onkaan.

Hyviäkin uutisia on, ei kaikki sentään ole mennyt päin seiniä: soitin tänään kysyäkseni hlökohtaisesta avustajasta, mikä mahtaa olla sen tilanne, kun laitoin uuden hakemuksen ensi vuodelle niin myöhään. No, hakemusta ei ole vielä virallisesti käsitelty, mutta koska tilanne ei ole muuttunut miksikään, niin virkailija jonka kanssa puhuin, sanoi että asia on kunnossa ja saan avustajan myös ensi vuodeksi 👍👍
Hän kirjaa puhelimessa käymämme tiedot ylös eikä uutta työsopimustakaan tarvitse tehdä, asia on sillä puhelulla kunnossa. Jossain vaiheessa ensi vuoden puolella joudumme käymään asiaa läpi joka tapauksessa (kuntayhtymä blaa blaa blaa - asia josta tuli kirje jo kesäkuussa 😊), mutta se ei vaikuta asiaan kuin korkeintaan parempaan suuntaan. Hyvä niin. Joululahja sekä minulle että avustajalleni.

Äitirakkaalle käytiin ostamassa tänään joululahja - Siskorakkaan kanssa ostettiin se puoliksi, eli siis ostettiin se meidän molempien perheiltä. Vietiin se sitten saman tien perille, jotta hän saa sitä ruveta kasailemaan ja tekemään joulusiivoa 😊.

Kävin myös siellä Meidän Kirjaston 70-vuotispäivillä. Ne kuvat unohdin ottaa. Tai oikeastaan en ehtinyt, kun tulikin vähän hoppu, aikataulu vähän muuttui sen joululahjan kanssa - sitä kun ei voinut jättää autoon, ettei se kosteutta. Mutta sain sieltä tällaisen:

Ja sitten kun kotimatkalla käytiin kaupassa niin.... olin jo unohtanut koko pöllön olemassaolon 😊 No arvaatte varmaan kuinka siinä sitten kävi... Nii-in, yksikin mies jolta pyysin anteeksi kun tötteröin edessään, katsoi aika pitkään eikä sanonut YHTÄÄN mitään. En edes tajunnut miksei. Autossa vasta tajusin.. Samoin postissa sain vähän kummia katseita kun oli pitkä jono.  No, toisia lapsettaa ja toisia ei 😊😊


Ja sen piponkin sain vihdoin viimein valmiiksi! Vähän jouduin sitä vielä purkamaan ja muutaman kerroksen lisäämään ennen kavennuksia, sitten vielä venytin sitä prässätessä. Ja se venyy vielä käytössä, toivon niin. Edellinen venyi... Ja se vähän harmittaa, että lehdet oikeasti meni "väärään" järjestykseen, ei niin kuin AM olisi halunnut, mutta sanoi sen kelpaavan. Oli se urakka, vaikken olisi uskonut!


Tämmöinen siitä sitten lopulta tuli. Toista en tee 😊

Englannin tuliaiset saatiin tänään samalla kun vietiin Äitirakkaan joululahja. Paljon teetä 😊 Mutta sitä oli pyydettykin. Prinsessan koulukuva ❤ Ja minä sain ihanan pienen...arvaatteko? No pöllörepun 😊 Näette kuvan myöhemmin, nyt en enää jaksa nousta kuvaamaan sitä.
Ja kirjeen Prinsessalta ❤❤ Itse "kirjoitetun" Siinä luki minun nimeni ja selvästi osoite mihin se pitää toimittaa: Suomeen ❤ 


Niin. Siellä työterveyslääkärilläkin kävin. Käynti sujui ihan hyvin. Niin kuin kerroin, hän on hyvä lääkäri. Kerroinkin sen hänelle: siellä on hyvä käydä, on tunne, että tulee kuulluksi ja ymmärretyksi, eikä ole vain yksi potilas jonossa "no paljonko sitä sairaslomaa pitäisi kirjoittaa ja mitäs lääkettä olet vailla".  Tosin sairaslomatodistukseen tuli väärä diagnoosi..onneksi huomasin sen ennen kuin lähdin sieltä, se oli ihan vain näppis- tms. virhe. Hän tottakai korjasi sen heti samantien, koska se on äärimmäisen tärkeä tässä tilanteessa.
Palaamme hänen kanssaan yhteyksiin varmaan taas ensi tai seuraavalla viikolla.

Vaan nyt on mentävä nukkumaan. Tai ainakin lukemaan tontuista 😏😏













torstai 30. marraskuuta 2017

Eihän tässä mitään hätää

Mutta rehellisesti sanottuna, kyllä se viesti pisti housunpuntit vähän tutisemaan.
Juuri kun muutenkin asiat elämässä tekivät mutkan ja pitää totutella uusiin asioihin. Niihin jotka ovat tietenkin ihan luonnollisia ja joihin on ollut aikaa ja pitänyt totutella jo vuosia. Mutta kun me äidit ja naiset vaan ollaan tämmöisiä. Hössöttäjiä 😊 Miehet ottaa asiat paljon lunkimmin.

Niin. Siis minähän olen ollut osakuntoutustuella tämän vuoden ja loput tuloista on tullut työttömyyskorvauksena. Äsken vaihtui kuukausi ja kuun viimeisenä päivänä saan hakea ne työttömyyskorvaukset. Menin laittamaan sen ruksin paikalleen ja painamaan lähetä -nappia.
Vaan sivullapa oli tiedote. Ihan asiaa, totta kai, vaan en tietenkään ollut tullut ajatelleeksi, että ne siellä muistuttavat siitä. Ja sanovat, että jos en tee niin kuin sanovat, niin rahan tulo loppu, sori vaan.
Voi kissan villat.
Odotanhan minäkin sitä paperia, vielä kuulkaa kuumeisemmin kun ne siellä työttömyyskassassa 😠
Eli kipeästi kaivataan molemmat sitä, että minkälaisen päätöksen ne nyt sitten tällä kertaa antavat. Joka päivä postiluukun kolahdus saa sydämen pomppimaan "mitähän postia tänään tulee".
Pirkka, Yhteishyvä, Aku Ankka, Luonto -lehti, Tieteen Kuvalehti, Valitut Palat.. Mitähän noista muuten Joulupukki noista tänä vuonna tuo?

Vaan miksikä se murehtimalla muuttuu. Se tulee sitten kun tulee. Voisin tietysti soittaa ja varmistaa, että ehtiihän se tämän vuoden puolella, kun sitä kaivataan. Mutta jos se kertoo kielteisen päätöksen jo puhelimessa? Mitä teen sitten?  No, en mieti sitä nyt, mietin aamulla ja soitan jos soitan. Perjantaina haen ensin lisää sairaslomaa ja sitten...

Sitten menen meidän lähikirjaston 70-vuotissyntymäpäiville! Kahvia ja kakkua, nam.
Niin ja ennen sitä käyn ostamassa Äitirakkaalle joululahjan.

Pipo on pientä vaille valmis: yksi lehti ja vähän fiksausta.
Sormikkaisiin kuvio.
Lapaset on aloitettu, mutta ei valitettavasti ehdi itsenäisyyspäiväksi, vaikka kuinka ahkeroisin - siihen liittyy nääs postin kulkukin 😞

Ai niin. Lääkkeiden kanssakin kikkailin. Mutta ihan lääkärin luvalla, ihan jo silloin kuukausi sitten "antoi" luvan. Kysyi aiheuttaako huimausta tuo yksi lääke. Sanoin, että ei. Nostettiin vahvuutta. Vaan kas, sepä heittää Pöllön pään sekaisin, iltaisin on kuin olis koko illan huppelissa. Ei kiva. Otin pois muiden lääkkeiden seasta ja olen tällä viikolla parina iltana ottanut vasta myöhemmin. Ja tadaa: olo on paljon parempi. "Humala" on tiessään, Pöllö pysyy tolpillaan - siis kävelee suht suoraan ja puhuukin kutakuinkin järkeviä. Kai 😝😜 Ei ihan - päivät on vielä sekaisin, mutta ne nyt on aina.

Äitirakas tuli kotiin maanantaina ja antoi ymmärtää, että matkalaukku on täynnä tuliaisia... tarttis mennä hakemaan.....

Sellaista....




maanantai 27. marraskuuta 2017

Maanantai - marraskuun viimeinen maanantai

Viikon päästä on jo joulukuu ja jouluihmiset aloittaa - jos ei jo ole aloittaneet - jouluvalmistelut.
Onko teillä muuten tonttuovi?

Mun pitäisi alkaa perusteellinen siivous, jotta sitten siinä joulunalusviikolla ei tarvitsisi kuin katsella ympärilleen ja siivous olisi siinä. Ja miksikö perusteellinen? No kun sitä ei ole tehty - en edes sano kuinka pitkään aikaan 😊 Nämä blogikirjoitukset voisi kirjoittaa meidän kirjahyllyyn, näkyisi yhtä hyvin..

...tässä välissä: katsotaan samalla National Geographic -kanavalta Tohtori Polia ja ruvettiin pohtimaan, miten ihmeessä ne tikit oikein tehdään 😊 Onneksi intterneetin ihmeellinen maailma opetti senkin!

Viikonloppu meni laiskotellessa. Vai onko se laiskottelua, kun olen vihdoinkin saanut neulottua valmiiksi ystävälle lupaamani kynsikkäät ja pääteltyä ne sekä hänelle tekemäni sormikkaat?
AM:n pipo alkaa pikkuhiljaa valmistua.
Sus'kin voi kohta ruveta tosissaan odottamaan rasojaan.
(Voi nakki, kynsikkäisiin olen luvannut tehdä "kuvion" :D)

Perjantaina olin ystävien kanssa syömässä ja istumassa iltaa. Neljä tuntia saatiin vilahtamaan tuosta vaan hups. Muisteltiin vanhoja ja ihmeteltiin maailmaa. Syötiin hyvää ruokaa ja jälkiruokaa.
Lauantain satoi vettä, joten pysyttelin sisällä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli satanut lunta ja sunnuntai valkeni valkoisena 😊

Lähetin kuvan valkoisesta kotikaupungista Siskorakkaalle ja sain vaihtarina kuvan aurinkoisesta kotikaupungistaan. Lupasi lähettää meille aurinkoa Äitirakkaan mukana. Myöhemmin tuli kuva Prinsessasta - mun omasta auringosta. Kysyin, tuleeko hän mummon mukana Suomeen 😊 😊
Voi, muuten olisi varmaan voinut tullakin, mutta se koulu, se koulu. Voi että kun jo pieniä lapsia "kiusataan" koululla.. olisihan tuo ehtinyt sinne vuoden parin päästä.
Vaan taitaa kyllä tykätä koulun käynnistä, ei ehkä olis kuitenkaan malttanut lähteä mummon mukaan 😊









Höh, ei nää nyt rumia ole

Ilta-Sanomien mukaan Ranskassa kisailtiin rumimmista villapaidoista. Ei nämä minusta nyt niin rumia ole. Hauskoja ennemminkin.
Tai sitten mielipide johtuu siitä, että kuulokkeista kuuluu Raskasta Joulua ja Pieni Rumpalipoika.
Joulu alkaa olla ovella 🎄🎅🎄

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005465472.html

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Kyllä olin kohderyhmää!

Kun Sus' jo tuolla kommentissa pohti, että kun ihminen kasvaa aikuiseksi, siitä tulee tylsä, vastasin, etten minä varmaan koskaan kasva aikuiseksi. Olette varmaan jo huomanneetkin sen, jutuista päätellen?
Niistä jutuista mitä olen kertonut ja mitä olen tehnyt. Ja mitä enemmän tätä ikää tulee, niin sitä höperömäksi taidan tulla 😊😊

Mutta siis kohderyhmää. Kyllä olin! Simeoni Saunatonttu ❤❤  Voi Simeoni -ressu. Vaan onneksi Simeonin asiatkin järjestyivät, ihan niin kuin saunatonttujen ongelmat siinä Tonttulapset -kirjassa, jonka viikonloppuna kuuntelin.

Mutta totuus näyttää olevan, että saunatonttujen tulevaisuus on vaakalaudalla: mitä enemmän on sähkösaunoja, saunatuoksuja pulloissa, ledvaloja kattoissa ja muuta sellaista, sitä vähemmän on saunatontuilla töitä. Ja se on kyllä surullista.

Esityksen nimi oli Saunatontun lahja ja sen esitti Nukketeatteri Ofelia, Porvoosta. Näyttelijänä oli Anne.
Mukana oli pääosassas oli Saunatonttu Simeoni ja rouva Rottanen. Rouva Rottanen auttoi Simeonia ja niin Simeonin saunassa saunottiin taas jouluaattona 😊😊


Anne ja Saunatonttu Simeoni. Kuva julkaistu Annen luvalla.

http://www.nukketeatteriofelia.fi/

Ja ihan varmasti menen nukketeatteriin menen seuraavallakin kerralla, kun meidän kirjastoon sellainen tulee!

tiistai 21. marraskuuta 2017

Kohderyhmää?

Olenkohan menossa ihan väärään paikkaan?

Meidän kesällä remontoidussa kirjastossa on syksyn aikana ollut paljon kaikenlaisia tapahtumia. Oli niitä ennenkin, jo silloin kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Nyt meidän kirjasto - siis se lähikirjasto tuossa muutaman sadan metrin päässä - täyttää jos 70 vuotta!  Ajatelkaa, 70 vuotta! Minusta se on melkoinen ikä, kun ottaa huomioon, kuinka paljon kaikenlaisia palveluita yms. nykypäivänä lopetetaan. Varsinainen syntymäpäivä on 1.12.2017.
Tarkoitus on mennä kakkukahville.

Tänään oli taas käsityökerho. Sain siitä muistutuksen tekstiviestillä 😊😉 Sen takia, kun viimeksi unohdin, silloin kaksi viikkoa sitten.. Kiva kun tuli muistutus ja kiva kun kaipasivat ❤ 

Mutta huomenna. Huomenna on nukketeatteriesitys. Nukketeatteri Ofelian esitys 
Saunatontun lahja.
Sopii teemaan oikein hyvin, kun juuri luin sen kirjan saunatontuista ja joulutontuista..

Olen menossa katsomaan sitä. Se kestää n. 30 minuuttia. Avustaja-ystäväni lähtee kanssani.
Kysyin tänään käsityökerhossa, onko muita tulossa. Vastaus oli ei. Muutama sanoi, että kun ei ole "kohderyhmää". Kun ei ole enää sen ikäisiä/pieniä lapsia.
Luin ilmoituksen vielä uudestaan. Siinä ei ollut sen kummemmin ylä- kuin alaikärajaakaan. Eikä siinä lukenut, että aikuiset ei saisi mennä sinne ilman lapsia.
Ja olenhan minä lapsi. Äiti vain lähti tänään sinne Englantiin Siskorakkaan luo, eikä voi viedä minua sinne nukketeatteriin. Pitää mennä avustajan kanssa. Eikä se ole ollenkaan vastenmielistä.

Onneksi muutama sanoi kuitenkin uskovansa tonttuihin, etenkin saunatonttuihin. Mutta myös Joulutonttuihin. Muuten olisin ollut tosi pettynyt.

Koetan huomenna ehtiä illalla kertomaan millainen esitys oli. Ja jos vaikka saisin ottaa muutaman kuvan.... 😊









maanantai 20. marraskuuta 2017

Saunatonttuja ja joulutonttuja - onko niitä?

Uskotteko te tonttuihin? Menninkäisiin ja maahisiin?

Täältä blogista löytyy sivu nimeltänsä "Luettua ja kuunneltua" ja siellä on muutama sana kirjasta

MERI SAVONEN: TONTTULAPSET JA KETUILLA RATSASTAVAT VIERAAT 🎅🎅🎅🎅

Ehkä tuon jälkeen uskot 😊😊

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

No nyt se vihdoin liikkuu

Nyt se vihdoin liikkuu, se Länsimetro. Uutisista kuulin eilen aamulla. Kyllä perjantai-iltana täällä Pölllölässäkin vähän jännitti, lähteekö se liikkeelle vai ei, mutta lähti se.. Ja vissiin ihan ilman ämpäreitä 😏😏
Mutta on suomalaiset kyllä jännä kansa. Ensimmäinen juna (onko ne junia?) lähti liikkeelle muistaakseni klo 5.09 ja ensimmäiset oli olleet jonottamassa jo kahden aikaan yöllä, että pääsee varmasti siihen ensimmäiseen junaan! En minä vaan olis viitsinyt.

No hyvä on, tunnustan kyllä, että taisin olla hereillä vielä tuohon aikaan, siis kahden aikaan, kun en malttanut lopettaa sitä kirjan kuuntelemista enkä sitä AM:n pipon väkertämistä (nyt se onnistuu!), mutta en mä enää mitään metroa varten ulos olis viitsinyt lähteä, vaikka olisin lähempänä asunut.

Mutta on se Länsimetrokin jännä kapine. En olisi uskonut, että se niin ihmeellinen on. Kovin usein en ole ylipäätänsäkään metrolla kulkenut. Kymmenen vuotta sitten taisin matkustaa kerran-pari Roomassa, ja muutaman kerran Isolla kirkolla. Viimeksi vappuna.

Mutta että niin hieno kapine: Se tietää senkin missä pitää jäädä kyydistä pois! Espoon kulttuurijohtaja sanoi uutisissa niin. Hän sanoi, että metro on turvallinen liikkumaväline: ei tarvi miettiä millä pysäkillä pitää jäädä pois.

Toista se on "täällä meillä maalla" eli sen Länsimetron reitin ulkopuolella - tai oikeastaan.. No täällä maalla 😊😊. Meidän pitää itse miettiä semmosetkin asiat. Että millä pysäkillä jäädään pois.
Tai sitten me hiihdetään. Kesät talvet. Ylämäkeen.
Joku saattaa pyöräilläkin.

Koskahan meille tulee tommonen ihmevekotin?







keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Pienistä asioista on opittava iloitsemaan

Eilinen päivä oli hyvä päivä - surullisesta uutisesta huolimatta. Sekin uutinen oli odotettavissa ja loppujen lopuksi toi helpotuksen Ystävälle itselleen ja hänen läheisilleen. Joskus elämä kuljettaa niinkin.

Äitirakkaan kanssa oltiin eilen ostamassa tuliaisia pienille, viikon päästä mummo on jo viettämässä 1-vuotissyntymäpäiviä. Olisinpa minäkin 😊

Illalla kävin vielä kirjastossa lukupiirissä, luettavana oli ollut Pekka Matilaisen kirja nimeltä Kupoli. Kirja sijoittui 1400-luvun Firenzeen, historiallinen dekkari. Tunnustan, en kuunnellut kirjaa kokonaan, en vain saanut kirjaan otetta ja se jäi kesken. Mutta kuunneltuani muiden arvostelut kirjasta, varmaankin kuuntelen kirjan loppuun.

Niin ja serkkupoika soitti eilen. Se ainoa serkuista joka soittelee. Hän kun oli pieni poika, semmoinen 3-vuotias tms, AM oli hänen suuri idolinsa. Hän sanoi, että kun hän kasvaa aikuiseksi, hänestä tulee samanlainen kuin AM:stä ❤

Seuraava kirja on Minna Rytisalon kirja Lempi.
"Lempi on kolmen henkilön todistus Lapin sodan aikaisesta perhetragediasta. Romaani osoittaa, miten emme koskaan näe toisiamme kokonaisina – meidän tarinamme sivuhenkilöt ovat pääosassa omassa elämässään."

Tämä päivä on mennyt taas vähän itte eestään. Nukuttiin pitkään ja sitten klo 13 alkoikin jo Epilepsiayhdistyksen Virtuaalikahvila, joka kesti kaksi tuntia. Oli mukava jutella Skypen kautta uusien ihmisten kautta - toivottavasti niitä vielä ensi vuonna jatketaan.

Posti toi Aku Ankan lisäksi mukavaa postia: perinteiset Partiolaisten adventtikalenterit! Serkkupojan lapsilta ostan aina adventtikalenterit ja ne tulee postitse. Nyt tuli juuri sopivaan aikaan: saan toisen kalenterin Äitirakkaan mukaan Prinsessalle ja Prinssille 😊 - toisen pidän itse!

Toinenkin kirje oli ihan mukava. Sain kirjeen Kuopiosta, kopion lääkärin lausunnosta, siitä jonka neurologi oli laittanut työterveyslääkärin lausunnon tueksi. Siinä sanottiin ihan selvällä suomen kielellä, ettei musta ole työhön, ja että hop hop työkyvyttömyyseläkkeelle koko akka - loppuu tollanen löysässä hirressä roikottaminen. No - ei nyt ihan noilla viimeisillä sanoilla, mutta siis ihan selvästi se siinä luki, ihan niin kuin siinä tt-lääkärin lausunnossakin. Sikäli siis mukava kirje, kun siinä oli selvästi sanottu se asia, että koettakaa nyt jo ymmärtää, tämä nainen ei tästä parane eikä pysty töitä tekemään eikä sitä voi uudelleen kouluttaakaan!





Ikävä jää - hyvää matkaa ystävä

"Antakaa nukkua kipua tunteneen, 
antakaa nukkua rauhan rannalle saapuneen, 
antakaa tuulien laulaa lauluja uurastajasta, 
antakaa aaltojen kertoa menneestä rakkahasta"


Hyvää matkaa rakkaalle ystävälle, ikävä jää, paikkaasi ei voi viedä kukaan. 
Kiitos, että sain oppia tuntemaan Sinut ❤

maanantai 13. marraskuuta 2017

Kasvojen kiristystä ja pöllöpyykkipoikia

Lupasin kertoa teille valohoidosta, kasvorasvasta, ihon kiristyksestä ja pöllöpyykkipojista 😃

Kun eilen ei ollut mitään sen ihmeempää tekemistä, niin lähdettiin autoajelulle. Kotiinpäin tullessa oli jo pimeää ja pari kertaa vastaantuleva auto ei muistanut tai huomannut vaihtaa ajoissa valoja ns. lyhkäsille, vaan ajeli pitkillä valoilla pitkälle vastaan. Ei ollut kivaa se. 

AM tietenkin sitten väläytti meidän autosta pitkiä valoja, huomauttaen asiasta ja tuumasi "annetaanpa vähän valohoitoa sullekin". 
Siitä sitten lähti liikkeelle pöljä ja hulvaton keskustelu: josko vastaantulevassa autossa on tarvetta valohoidolle, jos kuskin tai apukuskin iho jo sitä vaatii.

Vannotin AM:stä ostamaan mulle kunnon kasvorasvaa siinä vaiheessa, kun huomaa, että rupean rupsahtamaan oikein kunnolla - nyt väittää, etten vielä tarvitse 😏😏. 
Mietittiin kyllä, että, että voihan sitä tietysti sitten sen löysän nahan vetää tuonne niskan puolelle ja vaikka pyykkipojilla pistää kiinni. Ja pipon päähän, ettei ne pyykkipojat näy.

Minä lupasin, että jos löytää jostain pöllöpyykkipoikia, niin voin sitten pitää sen kasaan kiristetyn nahan niillä pöllöpyykkipojilla kiinni ja pyykkipojat ihan näkyvilläkin 😊😊😊

Ja nythän mä vasta tajusin: mullahan on jo pöllöpyykkipoikia muutama! Ja niitähän nyt on helppo sitten askarella tarvittaessa itse 👍 Ongelma siis ratkaistu.


Neulojan (käsityön tekijän) periaate

Olen luvannut tehdä AM:lle pipon. Onhan se niin, että kolmas kerta toden sanoo, onhan?

Aloitin sen nimittäin nyt kolmannen kerran. Siitä huolimatta, että AM jo sanoi, että anna olla, kun se kerran ei onnistu. Kun se kerran on noin vaikeaa. "Olisit sanonut, että kolmella värillä/langalla neulominen on vaikeaa".
Kun kerran lupasin, niin lupasin. Ja teen sen. Vaikka mikä olisi.
(Älä Sus' huoli, ei palele tassus tänä talvena, siitä pidän huolen, kun kerran senkin lupasin.)

Niin. Ongelma on se, että nurjalla puolella langanjuoksut kiristää liikaa. Ei onnistu. Ei vaan mahdu päähän 😃😃

Vaan otsikkoon viittaa se, että lankakerästä ilmestyi kesken kaiken vihon viimeinen lankamytty! Tiedättehän, niitä aina silloin tällöin tulee. Ja ne saa ainakin mulla vähän verenpaineen nousemaan. Ei sellaisia kesken kaiken pitäisi tulla.
Kello oli illalla (no hyvä on, yöllä) jo niin paljon, että luovutin, ja menin nukkumaan. Jatkoin tänä iltana. Selvitin ja selvitin ja manasin ja selvitin ja manasin ja puhisin ja tuhisin. Ja katsoin Tähtiä. eikä kelvannut nekään.

AM kysyi jossain vaiheessa, ihan varovasti ja oikeasti ihan viattomasti "Eikö siitä langasta voisi leikata sitä sotkua pois ja solmia sitten ne päät yhteen ja jatkaa neulomista?"
Niin. Voisihan sen, tottakai. Mutta.
Mitäs mieltä te muut neulojat ja käsityön tekijät olette asiasta?

Minä nimittäin vastasin hänelle - ihan nätisti, kun olin ensin nielaissut - että tottakai, mutta kun yksi neulojan periaatteista on, että tämmöiset sotkut vaan KUULUU SELVITTÄÄ. On ne sitten itse tai kehräämössä aiheutettuja.
Oletteko samaa mieltä; sotkut on selvitettävä, lankaa ei katkaista, ei ennen kuin äärimmäisessä hädässä? 😃😃

Ai se pipon kolmas versio? No se, se tehdään nyt sitten sillä..miksikä sitä sanotaan? Kun kuvio tehdään valmiin neuleen päälle? Mulla on taas sanat hukassa.  Silmukoita jäljentäen? Luulen, että sillä tavalla se onnistuu.

Seuraavalla kerralla yritän muistaa kertoa valohoidosta, kasvorasvasta, kasvojen ihon kiristyksestä ja pöllöpyykkipojista 😃😃😃😃 ( tämä ihan vaan "muistilapuksi" itselleni 😃)

lauantai 11. marraskuuta 2017

Juu vai ei, ihanaa vai kamalaa?

Marjaanan blogista nappasin tämmöisen, hän oli löytänyt tämän Helmiltä. On kiva lukea näitä ja samalla pohti omia ajatuksia ja vastauksia. Aina oppii ystävistä lisää näiden kautta :D
Tässä jotain vanhaa ja uutta Pöllöstä :D :D


Kamalin ruoka:
Tähän kategoriaan löytyy kaksi ruokaa. Näitä jos on tarjolla, syön ennemmin pelkkää leipää vatsani niin täyteen, että varmasti pärjään. KESÄKEITTO JA KANAVIILLOKKI.  Ei vaan pysty eikä kykene.

Herkkuruoka: 
Tää on vaikea. Kaikki kanasta tehty on hyvää. Salaatit (ilman paprikaa mieluummin) on hyviä. Mutta varmaan ne lapsuudesta kumpuavat perunavelli, makaronivelli ja ihan ykkösenä imelletty perunalaattikko - mutta kun sitä ei saa enää ihan sitä just oikeena, niin..antaa olla :)

Kahviherkku, jolle sanon ei: Jos siinä ei ole sokeria, niin sanon ei. Sokeria olla pitää.

Kahviherkku, jolle sanon kyllä: Sokerinen, suklainen. Semmoinen mikä hyvää ja makeaa. Nam!

Telkkariohjelma, jota en katso: Mitään "paritusohjelmia", ohjelmia siitä kuinka rikkaat ja etuoikeutetut elävät yms. Kateellinen? Ehkä..

Telkkariohjelma, jonka katson:  Perjantai ja Akuutti (jos aihe kiinnostaa), ajankohtaisohjelmia, Isä Brown ja muita brittiläisiä sarjoja, hyviä elokuvia kuten äsken Mustesydämen, Criminal Mindsia siihen asti kun siinä oli Shemar Moore ;), Kova laki yms rikossarjoja, Top Gear, Autojen Ensiapu, Wheeler Dealers, Amerikan kovimmat keräilijät

Inhokkisää: Kostea ja kylmä, joka menee luihin ja ytimiin, mikä hytisyttää monta tuntia sisälle tulon jälkeenkin, vaikka vaihdat vaatteet ja puet päällesi koko vaatevaraston. Kunnon vesisadekin on parempi.

Lempparisää: Sopivan lämmin aurinkoinen sää. Ei liian kuuma ja paahteinen, mutta sellainen, että tarkenee kevyissä vaatteissa - ilman pipoa ;)

Kamalin musiikki: Räppi ja jazz ei uppoa. Vaikkakin saksofoni vie jalat alta, uuuuh. Muuten olen periaatteessa kaikkiruokainen. Kunhan laulaessa saa sanoissta selvää eikä laulaminen ole mitään "tuskaista huokailua"

Kamalin aika vuorokaudesta: Kun on saanut nukkua tarpeeksi, niin ei mitään väliä.

Paras aika vuorokaudesta: Iltamyöhä oikeastaan, siinä klo 22 jälkeen, kun telkasta joko tulee hyvä leffa tai sitten ei tule mitään ja saan kuunnella kuullokkeilla sitä "omaa" musiikkia - siis sen hetken musiikkia. Just nyt Peter Jöback ja Phantom of the Opera :)

Tästä menetän hermot: Hmm... on ryhmä ihmisiä joiden pitäisi yhdessä tehdä asioita, ottaa vastuu siitä, että asiat tulee tehtyä. Lopputulos on se, vain kaksi-kolme ihmistä huolehtivat siitä ja muut kyllä arvostelevat muiden tekemisiä ja sitten kun työ on tehty, ottavat kyllä kiitokset vastaan siinä missä nekin, jotka oikeasti ovat työn tehneet. Se saa mut näkemään punaista.

Tästä rauhoitun: Käsityöt, lukeminen, kirjoittaminen.

Huonoin mieliala: Levoton, saamaton, turhaan kiukkuinen, ärtynyt. Lisäksi haluaisin mielessäni "päästä eroon" muutamasta ihmisestä, koska he ovat selvästi "ottaneet eron" minusta.

Paras mieliala:  Se tunne, kun tunnet oikeasti omistavasi ystäviä <3
Juuri menneellä viikolla tunsin taas omistavani oikeita ystäviä: monien ystävällisten sanojen lisäksi sanojen lisäksi  minusta sanottiin todella kauniisti tuntemattomalle ihmiselle. Syvälle silmiin katsoen sain lahjan ystävältä 30 vuoden takaa. Minulle tuntematon ihminen lupasi auttaa Poikaa jouluna, jotta Poikaa pääsee katsomaan rakasta tyttöystäväänsä.

Kodin turhake: Lasketaanko kodin turhakkeikkeiksi mun käsityötarvikkeet? Niistä nimittäin löytyy paljon turhakkeita :) Ilmankin pärjäisin.
Ja sitten nuo liki 400 pöllöä. Ja erilaiset vanhat esineet, joilla ei ole käyttöä, ovat vaan koristeena :)

Paras tavara: Sohva. Läppäri, jossa spotify ja äänikirjoja, joita voin kuunnella samalla kun teen käsitöitä.  Ja yksi ihan ehdottomasti paras tavara talven tullessa: kuumavesipullo! Ihanasti lämmittää sängyn valmiiksi ennen nukkumaan menoa<3


Vaatteet jota en suostu laittamaan päälleni: Jakkupuku ei oikein ole mua varten. Eikä liian tiukat tietenkään. Voin pukeutua hameeseen ja pikkumustaankin, mutta varsinaista jakkupukua - juuei.

Vaatteet, joissa viihdyn: Kotona on tällä hetkellä ihan parasta flanellihousut :D Ihanan pehmeät ja lämpöiset. Ihmisten ilmoille lähden yleensä farkuissa ja t-paidassa tms. Jos ei "Pikelle" kelpaa, niin voi voi. Onneks ei kuljeta samoissa kaupoissa.

Haju, jota en kestä: Liikaa hajusteita.

Paras tuoksu: Luonto sateen jälkeen. Märkä asfaltti.

Kamalin luonteenpiirre ihmisellä: Toisen hyväksikäyttö, tavalla tai toisella. Epärehellisyys.

Mukavin luonteenpiirre: Aitous: ystävällinen, huomaavainen, rehellinen, empaattinen.


Ota mukaan, olisi kiva tietää lisää sinusta :D

perjantai 10. marraskuuta 2017

NYT valitan.

Nyt ottaa nimittäin päähän ja niin rankasti, että eilinen päivitys unohduksineen, sehän oli suorastaan koominen.

Kiroasin, jos kehtaisin täällä julkisesti rumaa kieltä käyttää. Mummolta ja äidiltä kyllä senkin taidon olen oppinut. Tai ylipäätään: sukuni naiset sen osaavat, vain pikku-Prinsessa on vielä onnellisen tietämätön näistä suomalaisista rumista sanoista.

Vakuutusoikeudesta tuli tänään kirje, vastaus valitukseeni. "Tästä päätöksestä ei voi valittaa". Haistakaa huilu.
Tämä vuosi menköön näin, sanovat. Eivät peri rahoja takaisin. Se nyt vielä puuttuis.
Mutta siihen se sitten jäikin. En ole tarpeeksi sairas. Muuten vain olen lääkäreidenin mukaan työkyvytyön! 

Tällä kertaa ei oikeastaan muuta. Ottaa niin paljon päähän ja on niin paha mieli.  Nyt taas odotetaan seuraavaa päätöstä. Mitä sitten ensi vuodeksi.

torstai 9. marraskuuta 2017

Mihin päivät hukkuu?

Marraskuukin on kohta puolivälissä - mihin on tämäkin vuosi kadonnut? Saati sitten tämä kuukausi. Lokakuusta puhumattakaan.

Blogin päivittäminen on ollut jotenkin takkuista. Olen aloittanut monta kertaa, mutta ei siitä vain ole tullut mitään. Tuntuu, että olisin vain valittanut ja kitissyt ja sitten kun olen lukenut kirjoittamani tekstin, niin valitus ja kitinä on ollut ihan turhaa. Pyh. Olisihan niitä oikeitakin asioita, mitä murehtia.
Kuten vaikka se, että Repun tekemä pöllösukka meinasi mennä rikki 😢 Meillä on olo- ja makuuhuoneen lattian välissä sellaiset tylsät metallilistat ja siihen kulmaan tahtoo aina sukat tarttua, jos ei ole varovainen. Ja nyt kävi pöllösukkien kanssa niin. Meinasin vielä kaatuakin, mutta onneksi sain kaapin seinästä kiinni. Ja onneksi sukka ei mennyt rikki.
Hätä olisi tullut. Minä kun en osaa parsia! Täytyisi mennä Äitirakkaan oppiin, hän osaa.

Eilen illalla kun tein nukkumaanmenoa, oli otettava esille yksi niistä monista muistikirjoista ja kirjoitettava käsin muistiin, että mitähän tänne blogiin teille oikein höpöttelisi, kun unohdan ajatukset aamuun mennessä kuitenkin. Ai miten niin unohdan?

Noh. Jos vaikka kerron teille, mitä kaikkea olen unohtanut - tai muistanut, ihan miten päin vaan - viime aikoina.

Unohdin, että tällä viikolla olisi ollut neulekerho. Se sinänsä ei olisi ollut iso juttu, tietävät kyllä siellä, etten aina jaksa, ja nyt on taas semmoinen ajanjakso, että olen välillä väsyneempi. Pitäis saada lääkitys kohdilleen - se Riesan lääkitys, sitä "syntymälääkitystähän" ei koskaan kohdalle saadakaan 😝 Mutta kun unohdin lisäksi senkin, että olin luvannut viedä sinne mukanani, jos mahdollista, jotain pientä, mitä voisi laittaa bingoarvontaan palkinnoiksi! Arvatkaa miten nolotti!
No, onneksi ne palkinnot ehtii vielä seuraavallakin kerralla.

Lisäksi olin unohtanut, että päätös avustajasta oli tehty vain vuoden loppuun. Päätökset tehdään kai yleisestikin vain kalenterivuodeksi. Onneksi ajatus tuli mieleeni viikonloppuna ja sain asian hoitoon heti maanantaina. Ja onneksi asioita voi hoitaa interneeetin ihmeellisen maailman kautta. Eli kun oli soittanut ja kysynyt neuvoa, tein hakemuksen samantien, soitin taas työterveyteen ja pyysin taas kopiota lääkärinlausunnosta. Nyt lääkärin allekirjoituksella. Edellinen kun kelpasi ilmankin 😊 Lääkäri oli vapaalla, tulisi tiistaina. Lupasivat laittaa tekstiviestin, kun todistus olisi haettavissa. Hienoa palvelua. Paitsi, että tekstiviestin sijaan SOITTIVAT. Puoli tuntia ennen kuin herätyskelloni olisi herättänyt. Olisin saanut nukkua vielä puoli tuntia 😊😊 No ei se mitään, pääasia että homma toimi tosi nopeasti. Olen hyvin hyvin tyytyväinen uuteen lääkärini.

Kela oli taas reipas ja nopea. Sain matkakorvaukset viikossa. Hain matkakorvaukset siitä Mikkelin reissusta ja Kuopion reissusta. Mutta kun kävin katsomassa, mitä ovat maksaneet, niin... no eihän se ollut "oikein". Olin jo tekemässä valitusta. Mutta sitten huomasinkin, että virhe oli oma. Olin unohtanut hakemuksesta kaksi matkaa. Ei muuta kuin uusi hakemus. Onneksi en ehtinyt valittaa. Turhasta. Omasta mokasta.

Että unohdettu on 😊😊😊

Mutta on muistettukin. Muistin käydä ottamassa influenssarokotuksen. Kävin ottamassa sen taas varmaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Viimeksi kun kävin ottamassa, niin olin koko talven pienessä kuumeessa. Päätin, että olen ennemmin kerralla kunnolla kipeä, kuin koko talven vähän kipeä. Silloin ei ollut Riesa.
Nyt on Riesa ja Riesa ei tykkää korkeasta kuumeesta. Kuulun siis riskiryhmään. Kai. Joten otin piikin, kun vielä työnantaja sen tarjoaa. Olisin siin saanut sen kai muutenkin. Mitenkäs te muut, onko teillä rokotus otettu/annettu?

Niin ja käsitöitä. Te muut, ainakin Sinisellä Sohvalla on tehty käsitöitä ahkerasti, olette ahkeroineet. Minä en saa yhtää mitään aikaiseksi. En niin mitään. Sen pipon AM:lle. Muka tein. Mutta eihän se sille mahtunu. Ei puhettakaan. En laita kuvaa, vaikka muutenhan se olisi ollut sellainen kuin oli malli. Siis sen mukainen kuin AM piirusti ne lehdet. Mutta kun ei se mahdu päähän. Ihan pieleen meni.
Nyt sitten pitäisi tehdä uusi. Vaan kun ei ole kirjoneule mun juttu. Ei kolme värillä. Voi huokausten huokaus. Mutta ei auta itku markkinoilla, nyt on ruvettava hommiin ja päästettävä teidät piinasta. Pipo on saatava valmiiksi, että pääsee sitten tekemään muita juttuja, mitkä on luvannut tehdä 😊

Mitähän tämä merkki mahtaa tarkoittaa? Ja missä näitä näkee?




PS. Kuumat aallot on viilentyneet 😊😊

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Yhdellä sanalla

Marjaana oli poiminut tämän Birgitan blogista ja Sus' oli tehnyt tämän myös, joten olihan tämä minunkin tehtävä. Ehkä opit jotain uutta minusta :)

1. Missä kännykkäsi on? Ompelupöydällä
2. Puolisosi? Sohvalla
3. Hiuksesi? Lyhyet
4. Äitisi? Nojatuolissa
5. Isäsi? Humalassa :(
6. Suosikkisi? Perhe
7. Unesi viime yöltä? Torvisoittokunta
8. Mielijuomasi? Vesi
9. Unelmasi? Omakotitalo
10. Missä huoneessa olet? Olohuoneessa
11. Harrastuksesi? Käsityöt
12. Pelkosi? Kohtaus
13. Missä haluat olla kuuden vuoden päästä? Kotona
14. Missä olit viime yönä? Nukkumassa
15. Jotain, mitä sinä et ole? Töissä
16. Muffinsit? Kinuski
17. Toivelistalla? Häät
18. Paikka, jossa kasvoit? Maaseudulla
19. Mitä teit viimeksi? Maistoin ;)
20. Mitä sinulla on ylläsi? Pöllöfleeceviltti
21. Televisiosi? Auki
22. Lemmikkisi? Pöllöjä
23. Ystävät? Tärkeitä
24. Elämäsi? Odottamista
25. Mielialasi? Juueivaarinhousut
26. Ikävöitkö jotakuta? Mummua
27. Auto? Autotallissa
28. Jotain, mitäs sinulla ei ole ylläsi? Lapaset
29. Lempikauppasi? Kylähullu
30. Lempivärisi? Punainen
31. Milloin nauroit viimeksi? Päivällä
32. Milloin viimeksi itkit? Mainoskatkolla
33. Kuka on tärkein läheisesi? Puoliso
34. Paikka, jonne menet uudelleen ja uudelleen? Sänky
35. Henkilö, joka s-postittaa säännöllisesti? Minä
36. Lempiruokapaikkasi? Sohvannurkka

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Lisää kuvia Kyyhkylästä

Yleisön pyynnöstä tai jopa siitä huolimatta tässä vielä muuta kuva Kyyhkylästä, Navettagalleriasta. 

Tätä rouvaa en muista, mikä hän oli nimeltään, mutta siinä pihalla hän päivysti:

Tämä puu puolestaan oli koristeltu viinitölkkien sisällä 
olevilla muovipusseilla:


Navetasta puolestaan löytyi kaikenlaista mielenkiintoista. Ihan kaikesta en tosiaan ehtinyt kuvia ottamaan, mutta vielä jokunen kuva löytyy. Katsotaanpa....








Tämä riikinkukon näköinen lintu on Pahkiainen 😊





Ja Saimaan rannalla kun oltiin, niin sieltä tietysti löytyy Saimaan seireenit 😊
Tuossa seireenin takana on taulu, joka oli tehty kolikoista, en vain muista mistä kolikoista se oli tehty. Jonkinlainen joki siinä taisi olla. 

Viimeisestä kuvasta on jäänyt nimilappu kuvaamatta, mutta kovasti siinä haudotaan, joku lintuhan se näyttää olevan. 😊









Nyt on kaikki Kyyhkylästä otetut kuvat otettu - enemmänkin kuvattavaa olisi ollut, mutta kun ei vaan tullut otettua. 

Pöllötkin lisääntyivät matkalla - yllätys yllätys 😊. Yhtään pöllöä en ole itse ostanut, mutta viikossa ne ovat taas lisääntynee ❤❤ Niistä lisää toisen kerran. 

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kuvia Kyyhkylästä

Tässä postauksessa muutamia Kyyhkylässä ottamiani kuvia, suurin osa Navettagalleriasta.

Ja tulipa mieleen... Perjantaina olin luovuttamassa huonettani pois, että pääsevät siivoamaan sitä seuraavalle. Ystävällinen respan tyttö kysyi
- Onko puhelimen laturi mukana?
- Juu on. Mutta tarkistetaan nyt vielä. On se täällä.
- Onko pistoke?
- Eipä muuten olekaan... käynpä katsomassa.
Ja siellähän se oli, seinässä, olin ottanut vain johdon mukaani... Kiitos respan tytön, nyt on myös pistoke kotona. Kiitin häntä huomaavaisuudesta, johon hän totesi, että niin monta puhelimen laturia on lähetetty perässä, että on oppinut kysymään, onko se varmasti mukana 😃

Tässä kuitenkin lupaamiani kuvia Kyyhkylästä.

Auringonnousu Suur-Saimaalla. Tällaista auringonnousua saatiin katsella parina aamuna. Miten nopeasti ja upeana aurinko nousikaan. Yhtenä aamuna melkein ehdimme ihailemaan auringonnousua ulos - vähän korkeammalle oli aurinko ehtinyt jo nousta ennen meitä 😃



 Nämä upeat vaahtera ja pihlaja vaihtoivat asuaan viikon aikana - nopeasti se tapahtui 😊

Mainitsemastani Navettagalleriasta löytyi vaikka mitä: CD-levyistä tehty joki, jonka varrelle oli kasvanut kylä/kaupunki kirkkoineen yms. Joessa oli veneitä - vaan yhtään kajakkia eikä kanoottia siellä ollut..




En edelleenkään osaa minkäänlaista kuvankäsittelyä saati sitten järjestellä niitä tänne blogiin, joten koettakaa kestää tätä sekamelskaa :)
Ja iföynillä kuvaaminen on ihan sieltä pimeimmästä paikasta ja kameraahan ei tietenkään kannata kuljettaa mukana, koska se vie ihan liikaa tilaa. Se semmoinen pieni pokkari. Ja varsinkin kun ei sitäkään osaa käyttää.







Ulkoa löytyi myös kumisaapaspuu ja peikonpesä:

     

Sisältä puolestaan löytyi mm. Salainen agentti ja Tanssiva Marilyn
 Kaikki teokset on siis tehty kierrätysmateriaaleista, kuten näkyy.  Galleriassa oli myös joitakin maalauksia, jotka oli tehty esim. tuohelle tms.

Kyyhkylän kartanosta löytyy vanha kirjasto, jossa olisi mukava istua, neuloa sukkaa ja kuunnella, kun joku lukisi vanhoja tarinoita:

     

Kirjastosta löytyy myös tämä koskettava veistos. Sai hiljaiseksi.


  

 
Torstaiaamuna paikalle saapui myös neljän ryhmäläisen omaiset ja minä kävin yhden pariskunnan kanssa iltalenkillä tutustumassa Porrassalmen taistelun muistomerkkiin:

  

Tämmöinen kuvakavalkadi. Paljon enemmänkin kuvattavaa olisi ollut, mutta kuvaamatta jäi. Kun se kamera. Oli kotona. Se on aina. Mutta sentään jotain tuli kuvattua.
Josko tässä tulisi taas opeteltua kuvaamaankin, kun kuvatkin on näin kurjia, mutta jospa näistä jotain saatte irti 😃😃

lauantai 21. lokakuuta 2017

Terveiset Mikkelin Kyyhkylästä

Viikko Kyyhkylässä on takana.
Samalla rentouttava, mutta myös uuvuttava.
Paljon naurua, mutta vähän myös itkua.
Vertaistukea. Ymmärrystä jopa puolesta sanasta.
Vanhan tiedon kertausta (itselle), mutta paljon uuttakin tietoa, miten elää tämän Riesan kanssa.
UPEA RYHMÄ - kotiintuomisina uusia ystäviä, paljon hyviä muistoja.

Kyyhkylä paikkana on hieno. Vanha kartano, jonka historiasta voi käydä lukemassa Wikipediasta
(https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyyhkyl%C3%A4). Hotelli Rustholli mukavine huoneineen ja respan tyttöineen ja viihtyisänä aulana, jossa mekin vietimme aikaamme iltaisin jutellen: välillä jatkaen päivän vakavammista aiheista tai niistä jotka saivat vatsalihakset kipeiksi. Kyllä, uskokaa tai älkää, vatsalihaksetkin löytyivät, ja paljon muita lihaksia 😊😊

Kuntoutuskeskus on erikseen ja sieltä löytyy vaikka mitä: erilaisia luentosaleja, jumppasaleja, kuntosali, terapia-allas vesijumppaa varten (siellä en käynyt), rentoutushuone tähtitaivaineen - tähdet vain oli tällä kertaa sammuneet, mikä toisaalta oli meidän ryhmän kannalta ihan hyvä.

Siellä asuu vakituisesti sotainvalideja, mutta siellä on jatkuvasti erilaisia kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja; kuten nyt tämä meidänkin kurssi.
Nälkää siellä ei tarvitse nähdä 😊: aamiainen, lounas ja päivällinen, ja iltapalan saa itse koota ja ottaa mukaan hotellihuoneeseen. Useimmissa huoneissa on mahdollisuus keittää teetä ja lämmittää jotain mikrossa.

Yhtenä iltapäivänä istuttiin rantasaunalla juttelemassa tästä meitä yhdistävästä sairaudesta, torstaiaamupäivän ihanassa auringonpaisteessa kävimme fysioterapeutin kanssa ulkona raikkaassa ilmassa kävelyllä. Saimaa liplatteli ihan siinä katseen ulottuvilla.

Liikunnanohjaajaopiskelijat peluuttivat meillä mölkkyä ja boccia, sitten jumppasimme, venyttelimme ja kokeilimme myös faskiaa - se oli mulle ihan uutta. Mielenkiintoista ja ehkä sellainen kova pallo sitä varten tarvitsee hankkia 😊

Alueelta löytyy myös päiväkoti ja Navettagalleria; vanhaan navettaan tehty kierrätystaiteen näyttely - se kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, jos Kyyhkylään menee 😊😊

Henkilökunta on ystävällistä. Me tapasimme siellä sairaanhoitajan, psykologin, useampikin fysioterapeutti sekä Mikkelin keskussairaalasta vieraileva neurologi. Meillä oli oma sairaanhoitaja, joka piti meistä huolta ja piti meille jokaiselle oman "puhuttelun" 😊
Tehtiin tavoite viikolle ja viikon lopussa katsottiin kuinka oltiin tavoitteisiin päästy.

Suosittelen ehdottomasti lähtemään sinne, jos vain mahdollisuus tarjoutuu - itse olen valmis lähtemään sinne uudestaan milloin vain.

Eilen (perjantaina) iski sellainen "viimeisen päivän syndrooma": väsynyt, haikea, uupunut, kiire kotiin. Toisaalta ei olisi halunnut erota uusista ystävistä, toisaalta halusi pian kotiin. Toisaalta olisi vielä halunnut jatkaa niitä keskusteluita ja kokemusten jakamisia, toisaalta tuntui, että oli oli jo sanonut kaiken. Mutta oli myös jo uupunut. Yllättävän uuvuttavaa on istua - vaikka liikuttiinkin - ja kuunnella, vähän niin kuin "opiskella", vaikka nukkui hyvin ja pitkät yöunet.

Tästä päivityksestä tuli pelkkää tekstiä - teen toisen päivityksen, johon laitan ne muutamat kuvat joita itse otin paikan päältä. Muutenhan kuvia tuosta hienosta paikasta löytyy tuolta Kyyhkylän sivuilta 😊


torstai 12. lokakuuta 2017

Käsitöitäkin viimein tehtynä

Käytiin viime lauantaina etsimässä kaupoista SUOLAA. Tiettyä suolaa. Semmoista missä on vähän suolaa. Se oli jotain Herbamaren vähäsuolaista yrttisuolaa. Ei ollut helppo homma, ei sitä ihan niin vaan löytynyt. Joka kaupasta.
Mutta sitten päätettiin mennä kauppakeskukseen jossa on luontaistuotekauppa Life, ja Punnitse ja Säästä. Ja Citymarket. Kai nyt jostain löytyisi.

Ensimmäinen kohde oli Punnitse ja Säästä. Ei ollut. AM jätti mut sinne "hoitoon" siksi aikaa kun sanoi käyvänsä katsomassa Lifesta. Ei ollut. Sanoi käyvänsä vielä äkkiä Cittarissa.

Punnitse ja Säästä:n tyttö sanoi katsovansa mun perään vielä senkin aikaa, kun AM kipaisee Cittarissa. Voi mitä herkkuja siellä oli, siellä Punnitse ja Säästä:ssä: Kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, suklaata, karkkia, teetäkin vaikka kuinka, käsivoiteita, saippuioita - voih, vaikka mitä! Ihana kauppa!
Yhden joululahjan löysin sieltä, hyvän ostoksen tein!

Onneksi AM ei viipynyt kauan, muuten olisin mennyt konkurssiin. Suola oli löytynyt, ja... voi AM:a: hän oli taas ostanut mulle kerän lankaa ❤❤ Perusteluna "kun tää on ihan sun värinen"

Mietin jonkun aikaa, että mitä siitä tekisin, jotain mikä valmistuisi nopeasti. Sukkia ja lapasia on, kaulaliinoja myöskin, mutta...hetkinen.. KAULURI.
Ja tällainen siitä tuli:



Jospa tämä nyt podettu flunssa jäisi tämän ansiosta syksyn ja talven ainoaksi.

Ai niin. Lauantaina sattui myös vähän hmm....harmillisempi tapaus. AM on lopettanut tai lopetellut tupakanpolttoa. Syö tällä hetkellä Nicotinellia. Ne unohtui sieltä Cittarista ostaa ja käytiin hakemassa ne tuosta meidän lähikaupasta. Tai minä hain. Siellä oli vanha täti juttelemassa henkilökuntaan kuuluvan tytön kanssa. Mihinkä siellä korvansa laittaisi ja kuulin keskustelusta pätkän jossa kassatyttö sanoi, että naapurikunnan kaupassa voisi asia onnistua. Täti näytti vähän surkealta ja ajattelin, että kun meillä on auto ja aikaa, voisin tarjota apua. Menin kysymään, voisinko auttaa. Sainkin sitten tietää, että tädillä ei olekaan rahaa eikä hän voi ostaa ruokaa - olisi halunnut velaksi. Se ei onnistunut, valitettavasti. Mietin ihan pienen hetken ja tarjouduin ostamaan hänelle purkin maitoa ja esim. maksalaatikon tms. Tarjous ei hänelle kelvannut :(
Täti otti rollaattorinsa ja lähti niine hyvineen kotiinsa - hänen miehensäkään ei ilmeisesti ollut sillä hetkellä hetkellä kotona, en saanut selvyyttä koska hän oli tulossa kotiin, mutta kai hän sitten oli tulossa jossain vaiheessa. Tädillä ei sanojensa mukaan kuitenkaan ollut kotona lainkaan ruokaa, mutta... hämmentyneenä tein omat ostokseni ja ihmettelin, kun ei tarjoukseni kelvannut. Ilmeisesti hän ei sitten kuitenkaan oikeasti ollut avun tarpeessa? 

torstai 5. lokakuuta 2017

Onko jossain matoja?

Jos blogi kiukuttelee, niin silloinhan täytyy jossain muuallakin on matoja, kuin pihalla. Ainakin meidän roskiksen nurkalla oli iso iso kastemato tänään päivällä. Harmitti, kun oli kädet täynnä tavaraa, enkä voinut nostaa matoa asfaltilta turvaan nurmikolle.

Mutta arvatkaas mikä muu mato meidän pihalle oli yön aikana ilmestynyt? Tai luulen, että se oli ilmestynyt yön aikana, kun naapurikin sitä ihmetteli. Minähän en ole ulkona käynyt sitten eilisen aamupäivän.

Päältäajettava maantiivistin (eikö oo hienoja sanoja?) oli ilmestynyt tuohon talon eteen nurmikolle.  Olihan sillä tietenkin pitänyt ajella pihan saniaiset nurin ja vähän kaikenlaista pahaa tehdä - senkin pahalaiset - mrrrr.  Poliisin nauhat siinä nyt oli ympärillä eli varastettuhan se oli.  Voi vitsit, että ihmisten pitää kaikenlaista ilkivaltaa tehdä. Ei ymmärrä ei.

Lenssu alkaa kai tehdä lähtöä. Hyvä hyvä. Ehkä tästä vielä toetaan. Ensi viikko vielä aikaa, ennen kuin pitäisi lähteä sinne Mikkelin Kyyhkylään. Kyllä tää tästä. Ärsyttävintä on tämä kurkun kutiaminen, siihen kun ei oikein auta mikään. Juominen, vettä ja teetä olen juonut litratolkulla ja sitten juossut vessassa.

Kyll mä tästä. Rääkkään teitä taas ihan tosissani 😉

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Miesflunssa

Minulla kuulemma. Näytin kuulemma eilen siltä, että minulla on miesflunssa.  Pidin sohvaa selässäni koko eilisen päivän, sen jälkeen kun olin tullut työterveyslääkäriltä.  Siellä kävin hoitelemassa taas niitä työkyvyttömyyseläkejuttuja. Josko niitä saatais eteenpäin.

Tänäänkään en ole oikeastaan liikkunut sohvalta mihinkään. Odottanut vain ruokaa. Juonut teetä ja vettä ja teetä ja vettä.

Maanantai-iltana rikoin kuumemittarin. Tipautin sen lääkekaapista lattialle, kun etsin jotain millä saisin puudutettu kurkkua, kops, siihen tipahti kuumemittari lattialle ja siellä se näytti olevan kotelossaan murusina. Ei oltu varmoja, onko se NIIN vanha, että olisi ollut jopa elohopeamittari, joten pikaisesti maalarinteippiä ja teipillä koko kotelo mittareineen tiukasti pakettiin.
Eilen kävin ostamassa uuden, mutta siinä on varmaan joku vika. Ei se mitään kuumetta näytä... 😉

Mutta tämän miesflunssan takia en ole jaksanut kommentoida teidän muiden blogeihin. Olen kyllä lukenut päivityksiänne ja olen täällä kyllä.

Olisi kerrottavaakin ja näytettävää, mutta nytkin sattuu sen verran päähän (miesflunssa!), että en jaksa kiusata teitä enempää.

Koetan toeta lauantaiksi, että pääsisin kylille - illalla on taas kesäkauden päätös, Saidan tulet ja sinne haluaisin. Aamupäivällä ensin tapaamaan ystävää.

Älkää te sairastuko - Repu jo potee lenssua, paranemisia hälle! Ja Reppanainen, toivottavasti sinä olet jo paranemaan päin!


maanantai 2. lokakuuta 2017

Miehet, naiset, tytöt, pojat, henkilöt. Ihmiset. Sekavaa pohdiskelua

Nyt tuli pakottava tarve kirjoittaa. Saatan sohaista muuraihaispesää, syvältä ja pahasti, mutta otan sen riskin. Mutta tämä on minun blogini ja nämä ovat minun mielipiteitäni ja ajatuksiani 😊

Aamutv:ssä oli Ylen vastapalkattu yleisöasiamies, joka siirtyi tehtäväänsä Aamulehdestä, jonka suuri missio on nyt sukupuolineutraalit tittelit. Yleisöasiamieskään ei ilmeisesti haluaisi olla asiamies, mutta kun ei muutakakaan sopivaa titteliä löytynyt, niin siihen on tyydyttävä. Kunnes joku joskus keksii sen paremman.

Voi herran pieksut, jotka on rouvan jalassa.  Tämäkin sanonta muuten on jostain isovanhemien tai heidän aikalaistensa suusta.

Laiskiainen tätä aihetta jo vähän Nukkumatti -keskustelussa sivusikin. Että pitäisikö Nukkumatinkin nimi vaihtaa. Johonkin vähän neutraalimpaan. Kun ei enää kai saa olla miehiä ja naisia, tätejä ja setiä, miehiä ja vaimoja, siskoja ja veljiä, tyttöjä ja poikia, tyttäriä ja poikia. Mummeja ja ukkeja? Tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Saati sitten sitä ammattinimikelistaa. Siihen voisi minusta soveltaa yhtä vanhoista sanonnoista: Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.  Mitä väliä sillä on, millä tittelillä sitä työtä, jos kaikki tietää, mitä työtä teet.
Postimies. Kaikki tietävät mitä postimies tekee. Postimies Pate sen kertoo jo lapsillekin eli ihan pienestä pitäen se on tiedetään.
Tapetilla ollut eduskunnan puhemies. Eiköhän senkin kaikki tiedä, mikä on hänen tehtävänsä? Työ ei muutu miksikään titteliä vaihtamalla.

Minä olen syntynyt Naiseksi. Tai siis Tytöksihän silloin ihan pienenä sanottiin. En sukupuolineutraaliksi.
Minä olen Aviopuoliso. Vaimo. Rooli on ihan sama. Aviopuoliso kuulostaa neutraalimmalta - jota siis nyt joka paikassa halutaan olla. Olen siis mieluummin Vaimo. Se kuulostaa jotenkin kauniimmalta, kunnioittavammalta. Mieheni kunnioittaa minua puhumalla minusta muille joko etunimellä tai Vaimo.

Nyt olen jo siinä iässä, että kun menen esim. lääkäriin tms. kuulostaa hauskalta kun kutsutaan Rouva xxx. En halua olla Henkilö xxx.  Olen ollut Rouva jo 30 vuotta. Ehkä koko termi jää jo kohta pois sanastosta.

Tasa-arvoon tuo sukupuolineutraalien tittelien etsiminen ja muuttaminen ei varmastikaan tule vaikuttamaan sillä tavalla kuin tasa-arvoa nykyisten naisten ja miesten välillä haluttaisiin. En usko.
Naiset ovat edelleen naisia ja miehet miehiä.

Ja niin minä ainakin haluan olevankin. Haluan edelleenkin tulla kohdeltavan Naisena.

Olin viikonlopun reissussa. Meitä oli matkassa yhteensä 19 henkeä joista naisia 6. Välillä meitä pidettiin kuin kukkasia 😊 ja annoimme olla niin. Välillä meidät varmaan unohdettiin - miehet olivat miehiä ja puhuivat miesten juttuja - niin kuin pitikin.
Minä ainakin myönnän, että ihanaa olla Nainen. On ihanaa olla huomioitu. Kun Mies "nostaa" pienen vesilätäkön yli, ettei kengät kastu 😊 Kun Mies kysyy "otatko kahvin mustana vai maidolla, montako sokeria" - ihan vaan sen takia, ettei minun tarvi nousta ylös 😊
Mutta toisena hetkenä olen se NAINEN, joka selviää mistä vaan: kävelen polvia myöten mudassa, kiipeän korkeimmalle kalliolle, hyppään leveimmän ojan yli. "Ei tartte auttaa" (No minä en enää, mutta silloin joskus)

Ja vielä yksi asia. Kerroin teille jatkokertomuksen Myyntisirkkusten seikkailuista Suomen suvessa. Virallinen "titteli" meille kahdelle on Myyntiryhmä, vaikka meitä on vain kaksi. Kaksi aikuista naista. Joskus aikanaan Myyntiryhmän tehtäviin on kuulunut toimia myös infopisteenä ja, edelleenkin, löytötavaratoimistona. Olemme molemmat iältämme ihan aikuisten oikeasti AIKUISIA naisia. Mutta hyvin usein kuulemme lauseen "Kysy Myyntiryhmän tytöiltä", "Myyntiryhmän tytöt tietää".
Monet kokee tuon tytöttelyn äärettömän loukkaavana. Nyt voin puhua vain omasta puolestani, mutta minä en loukkaannu siitä, jos joku sanoo minua tytöksi. Sehän vain kertoo siitä, etten olekaan vielä niin rupsahtanut kuin itse luulin. En ainakaan koskaan ole kokenut, että kukaan olisi sitä sanonut tarkoituksenaan loukata.
Samoin puhun itse "meidän pojista", vaikka puhun ihan aikuisista miehistä.
Oikeastaan puhun vähän ristiin: Siskorakkaan Pikku-Prinssi ja viime kesän Pikku-Aurinko; heistä puhun "miehinä" 😊😊

Tässähän näitä ajatuksia, sekavaa niin kuin aina 😉😉

perjantai 29. syyskuuta 2017

Merkittävä merkkipäivä

Tänään on merkittävä merkkipäivä.

Ei minulla, mutta täällä meidän "mäellä".  Täällä vietetään 85-vuotias päiviä. En tiedä vietetäänkö juhlia, mutta kaikki, jotka ko. henkilön tuntevat tai tietävät, varmasti juhlivat ja onnittelevat häntä mielessään sydämellisesti ja ajattelevat lämmöllä.

Kukaan ei oikein taida tietää hänen tarinaansa ihan todella, paitsi tietysti he, jotka hänet ihan oikeasti tuntevat. Siksi en minäkään sitä rupea arvuuttelemaan.

Kyse on kuitenkin vanhasta tädistä, Kaija-mummosta. Hän on 20 vuoden ajan ollut tuossa valtatien varressa "ohjaamassa" liikennettä ja tervehtimässä autoilijoita. Kaikki siitä vakituiseen kulkevat tietävät hänet, hän on siinä kesät talvet.

Aina hymy huulilla ❤

En tiedä muista, mutta aina kun hän pidempään poissa paikaltaan ja taas palaa, niin huokaan helpotuksesta: mummo on taas paikallaan, kaikki hyvin 😊

Itse olen asunut tällä mäellä 30 vuotta ja kaikkiin niihin vuosiin Kaija-mummo kuuluu; ei koko ajalta tuolta "vartiopaikaltaan", mutta varmastikin viimeiset 20 vuotta hän on tuolla vartiopaikallaan ollut.

Me AM:n kanssa onnittelemme häntä sydämemme pohjasta ❤

maanantai 25. syyskuuta 2017

Käsitöitä ja käsitöistä

Tänään oli aivan ihan syyspäivä: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän ja lämpmittari kipusi yli kahdenkymmenen asteen. Muuten olisi voinut luulla olevan kesäpäivä, mutta koivut hehkuivat keltaisina, vaahterat punaisina ja Äitirakkaalle ja Tunturiruipelolle menevän tien varressa oli isoja tatteja vieri vieressä.

Äitirakas oli tehnyt sienikeittoa - todella herkullista sienikeittoa 😋😋

Käytiin siellä maalla - melkein kaupungissa, kun neuloin Äitirakkaalle joogasukat yösukiksi: tavalliset villasukat ovat liian kuumat, mutta ajattelin, että kipeä ja hoitoa odottava jalka voisi kuitenkin tykätä lämpöisestä.
Kevään 2016 Salainen Neuleystäväni Sanni lähetti minulle nämä ihanat sukat - jotka jalassani luulin hukanneeni toisen jalan varpaatkin yhtenä yönä... (se on sitten toinen juttu se 😏) ja niistä sain idean neuloa Nallesta vähän ohuemmat sukat. Katsotaan mitä Äitirakkaan jalka tykkää.

Varsissa ON yhtä paljon kerroksia molemmissa, ne vain jostain syystä ovat ja näyttävät eri mittaisilta - en tiedä miksi. Tai sitten laskutaidossani todella on vikaa....

Tuossa samalla kun etsin kuvaa noista Sannin lähettämistä joogasukista, katselin vanhoja kuvia Salaisilta Neuleystävä -kierroksilta ja mitä minä hölmö puusilmä huomasinkaan 😊

Aikaisemmin esittelemäni sukat, vihreän kirjavasta seiskaveikan Aurora -langasta tehdyt. Lanka oli viime kierroksen SNYn, SNY-Peikkosen lähettämää lankaa!


Huomenna tulee TAAS patterimiehet. Alkaa kohta ottaa ihan tosissaan päähän, kun homma vaan venyy ja venyy, vaikuttaa siltä, että sitä ei vieläkään saada valmiiksi. Huonekaluja ja muita tavaroita saa siirrellä ees ja taas. En tykkää yhtään.

Ja takki pitäisi hakea kaupungista vetoketjun ompelusta. Vähän jännittää millainen siitä loppujen lopuksi tuli. Uskon kyllä, että siitä tuli hyvä. Kelpaa varmasti hyvin ulkoiluun ja se on pääasia.

Mutta nyt, nyt on jatkettava Metsäretkeä. Se, tai paremminkin ne, on pahasti jäljessä. On yritettävä saada edes toinen sukka ajantasalle.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Vielä Nukkumatista

On se Nukkumatti vaan vinkeä veikko. Sanoi, että pitää huolta vaan lasten nukkumisesta. Aikuiset saa huolehtia itse itsestään. No, mikäs siinä sitten. Jos ei edes niistä aikuisista huolehdi, jotka uskoo Nukkumattiin. Ja peikkoihin ja menninkäisiin. Ja keijuihin.

Minä esimerkiksi uskon vakaasti, että tässä sienessä asuu joku. Katsokaa nyt. Siinä on selvä ikkuna. Ja siellä on valotkin. Joku on siis kotona.


 

Nyt kun ollaan jo sunnuntain puolella niin kerron, että "eilen".

Mulla hälyyttää puhelin joka aamu klo 9.00. Muistuttaa, että pitää ottaa lääkkeet. Jos ei ole aikaisempaa menoa, niin todennäköisesti nukun siihen asti. Viime aikoina kyllä olen herännyt vähän ennen puhelimen hälyytystä.

Näen paljon unia, mutta en juurikaan herättyäni muista niitä, en koskaan osaa kertoa mitä unta näin. Osaan ehkä sanoa, ketä unissa oli, mutta en sen enempää.

Eilen aamulla heräsin ja katsoin puhelimen kelloa, 8.48. Ette ikinä arvaa mihin tai miten heräsin?
Heräsin siihen, että uneni, mikä lie ollutkaan, loppui ja kun se oli loppunut, alkoi pyöriä LOPPUTEKSTIT! Kuin elokuvassa konsanaan 😄😄😄😄

Totesin, että kun kerran kellokin on jo noin paljon ja kerran lopputeksit olivat menossa, lienee aika nousta ylös....

Että varsin veikeä kaveri se Nukkumatti...

perjantai 22. syyskuuta 2017

Kyllä osaa jotkut miehet olla herkkähipiäisiä :)

Laiskiainen ja Repu yhtenä päivänä kertoivat, kuinka Nukkumatti kiertänyt heidät kaukaa, pitänyt etäisyyttä. No, meillä herra pitää majaa ihan mukavasti, ei ole tavallisesti valittamista.
Lupasinkin, että kun seuraavan kerran tavataan, niin vinkkaan, että kipaisisi Laiskiaisen ja Repunkin luona - tai kai hällä muitakin duunareita on, joita voisi hommiin pistää?

No, herra näköjään on niin herkkähipiäinen, että luuli ettei häntä täällä muka tarvita, päätti siis ottaa ritolat kokonaan! Sitähän minä en missään nimessä tarkoittanut, tarkoitin vaan, että vois heitellä sitä unihiekkaa muillekin.

Että tässä nyt pyydän julkisesti anteeksi herra Nukkumatilta: voitko tulla takaisin, ole kiltti.
Minusta meillä on ihan mukavaa yhdessä, eikö olekin? Eikä AM:kään pahastu siitä, että nukut samassa sängyssä meidän kanssamme. Vai onko meillä liian pieni sänky? Liian pehmeä? Liian kylmä? Liian kuuma?


Kuvahaun tulos haulle nukkumatti
Kuva osoitteesta: http://www.imgrum.org/tag/pillerirasia



keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Posetiivinen pöllö

Jep, tahallinen kirjoitusvirhe.

Tästä ei varmaan hyvä seuraa, mutta otan sen riskin. Kun tarkoituksella kiusaan Repua, niin varmasti saan tästä rangaistuksen. Repu ruoski taannoisessa päivityksessään pääasiassa itseään; elämä on kurjaa ja siinä on liian paljon -isi asioita. Sellaista se tietenkin joskus on, on mullakin. Oikeasti, uskokaan pois 😊

Jostain syystä joku on päättänyt, että mua voi välillä käsitellä, jos nyt ei silkkihansikkain, niin ainakin lapaset kädessä. Ei oo aina pakko potkia puukengillä päähän. Se on hyvä ja osaan siitä iloita. Ja kiittää niitä ihmisiä, jotka sen mahdollistavat.

Maanantainen päivitys; jouduin nousemaan aikaisin ja näkemään nälkää (hahah...), mutta joka sitten kääntyikin positiiviseksi asiaksi, sai miettimään, että jokaisessa negatiivisessa asiassa, jokaisessa huonossa tapahtumassa, tilanteessa, niissä täytyy olla sittenkin jotain hyvääkin.  Kun vain osaa etsiä, löytää sieltä "sen jutun".
Esim. siinä maanantaiaamun  aikaisessa lähdössä, ilman sitä tuttua bussikuskiakin, positiivista olisi ollut se tuntematon mies, joka tuli samalle pysäkille ja tervehti meitä jo pysäkillä olevia hyväntuulisesti ja reippaasti, hymyillen kaikille. Minuakin katsoi silmiin samalla kun tervehti.

Viime aikaiset tapahtumat ja eilinen päivä saivat aikaan ajatuksen, että jokaisesta ei-niin-mukavasta asiasta yritän kaikesta huolimatta etsiä jotain hyvää, jotain positiivista. Sen posetiivia soittavan klovnin marakattinsa kanssa. Tai ainakin sen marakatin 😂

Jotta teitä edes vähän naurattaisi, eikä vaan keljuttaisi "taas se siellä kehuu kuinka hyvin sillä menee, no, kyllä se vielä kompastuu..", niin kerronpa miten taas on menneet sanat solmuun ja AM on katsonut sen näköisenä, että no huh huh, mitähän sulle pitäis tehdä.

Maanantai-iltana pohdin ääneen "Vieläkö sitä joisi jupin kahv..." Totesin sitten juovani teetä...

Eilen illalla makoilin tässä sohvalla peiton alla ja mietin ääneen "Jos kaivautuis pois täältä peiton alta, niin vois kohta siirtyä tonne sängyn alle.."  Piti sanoa, että sänkyyn peiton alle. Että semmosta.

Jännityksellä odotan, mitä tänään vielä tulee..

maanantai 18. syyskuuta 2017

Metsäretken alku

Tässä kuva Metsäretken alkupätkästä. Vielä on kuitenkin matkaa...

Plussaa vai miinusta? Plussan puolelle jäätiin

Aamulla piti nousta aikaisin ja lähteä liikkeelle ilman aamupalaa - mutta se kannatti: bussissa oli tuttu kuski, jonka näkeminen oli mukava yllätys ja koska busseja oli liikkeellä kaksi, ei kovin montaa pysähdystä matkalla tarvinnut tehdä ja saimme vaihtaa kuulumisia.

Olin kaupungissa sittenkin liian aikaisin - mutta se oli oikeastaan hyvä asia: ehdin siinä luppoajalla käydä työterveydessä viemässä lääkärille tarkoitetut paperit ja aikaa kului juuri sopivasti. Kun tulin takaisin oikeille "huudeille", olikin jo aika kipaista labraan.
Uudessa paikassa opin uusia asioita: sain tekstiviestin jossa pyydettiin laboratorioon vastaamalla tekstiviestiin.  Tein työtä käskettyä ja sain vahvistusviestin: Ilmottautuminen vastaanotettu, mene paikkaan xxx, osoite xxx.
Kauheata, jos viestissä olisi ollut käsky mennä toiseen kaupunkiin! 😃

Labra -lähetteessä oli ollut vain kaksi koetta, mutta hoitajalla olikin koneellaan pitkä lista asioita mitä testataan. Neljä putkea verta otettiin kaiken kaikkiaan. Hieno juttu, kiitos lääkärin.
Nyt sitten odotetaan.

Verikokeiden jälkeen oli pakko käydä aamupalalla kahvilassa, jota meillä kutsutaan "akvaarioksi". Viereisessä pöydässä istui entinen työkaveri liki 25 vuoden. Hän ei tunnistanut minua, mutta eihän miehet yleensä ;).  Hän luki kaverinsa kanssa Iltalehteä ja kyselivät toisiltaan lehdestä päivän kysymykset. Se viihdytti minua, sillä me AM:n kanssa viihdytämme toisiamme erilaisilla visailuilla, vaikka olenkin niissä nykyään huonompi kuin ennen (omakehu...)
Kahvikupin tyhjennettyä totesin, että nyt kun lähden, ehdin just kotiin lähtevään bussiin ja olen kotona hyvissä ajoin - ehkä jopa ennen kuin AM herää 😃

Autostamme on takaoven lukkorikki. Ei kiva. AM sanoi lähtevänsä kysymään huollon pojilta mitä sen korjaaminen maksaa ja voi samalla viedä mut kirjastoon.
Uusi kirjastoviikko siis alkamassa 👍  Mulla oli ihan varattu aika kirjastoon.  Sain tunnukset ja opastuksen Celia -palveluun. Kirjastossamme on ihan huippuhyvä palvelu ja ihan loistava henkilökunta - jos en ole jo aiemmin kertonut sitä teille 😏

AM kävi autohuollossa. Lukkoa ei voi korjata vaan siihen pitää vaihtaa joku osaa. Ja se maksaa. Mutta maksaahan sen vähemmän kuin uusi auto rikkinäisen oven sijaan. Pojat tilaa osan ja ilmoittaa kun se on tullut ja AM käy sen sitten vaihdattamassa. Harmittaa rahan meno 😩

Metsäretken marjat ei osuneet kohdalleen. En ollut itse sitä huomannut, mutta onneksi ystävä huomasi ja laittoi viestiä ja uuden ohjeen. En ollut ehtinyt tehdä kuin toisen sukan tältä päivältä. Purin sen, tein uudestaan ja siihen perään myös toisen. Nyt on hyvä.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

"Viimeinen ateria" ennen Metsäretkeä

No ei nyt ihan, älkää säikähtäkö. Tältä päivältä vain. Viisitoista minuuttia aikaa syödä.  Kamala, miten ihmisellä onkin nälkä jo etukäteen, kun tietää, että seuraavaan kahteentoista tuntiin ei saa syödä muuta kuin lääkkeet 😃
Tässä viimeisiä voileipiä ja teemukillista vetelen, ennen kuin kello tulee kahdeksan.
Aamulla on nimittäin aika verikokeeseen ja se vaatii 12 tunnin paastoa. Semmoista ei ole moneen vuoteen ollutkaan, mutta nyt tämä uusi, oikein mukava työterveyslääkäri määräsi kilpirauhaskokeeseen ja se vaatii paastoamista. Näin ainakin ymmärsin.

No, paastoamisesta mä kyllä selviän, siitä aamuherätyksestä ja aikaisesta liikkeelle lähdöstä en olisi niinkään varma... 😝 Onneksi viime viikolla tuli harjoiteltua sitä aikaista heräämistä niiden patteripoikien kanssa.

Metsäretkelle kyllä oikeasti ehdin. Eli oikeastaan eväitä tässä syön. Eli menin sitten ja päätin osallistua Niina Laitisen Metsäretket KAL:iin. Kestää 16.-30.9. Siinä ajassa pitäisi saada sukat valmiiksi. Eilinen ensimmäinen osuus, resori kierretyllä palmikolla (vai mikä sen oikea nimi onkaan), otti kyllä tosi koville. Neuloin ja purin ja neuloin ja purin - ja hyvä etten purrut jo AM:kin 😃
No ei vaan. Hän kävi ruokakaupassa, kun tietää etten tykkää kauppareissuista ja hän taas saa siinä samalla olla hetken yksin ja tuulettaa ajatuksiaan. Minä yritin sillä aikaa siivoilla kotona - en siis "tuhlannut" aikaa sohvalla istumiseen 😃

Tämän päivän osuudesta on toisesta sukasta vielä vähän jäljellä, mutta onpa tässä tätä pitkää "nälkäpäivää", siis iltaa vielä jäljelläkin 😃

Niin, uusi lääkäri on tosi mukava. Ainoa vika siinä oli se, että otti mun pituudesta pois 2 senttiä 😩 Edellisen mittauksen mukaan olin 162 cm, nyt oon vaan 160 cm. Siinä se ongelma sen Postin pakettiautomaatin kanssa. Jos olisin ollut ton kaks senttiä pidempi, niin ei olis ollut mitään ongelma... 😃

Nyt pitää jatkaa Metsäretkeä, kohta tulee muuten nälkä....