sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 11

Perjantaiaamu ja aurinko paistoi jälleen kun heräsimme Pudasjärvellä. Siellä me olimme käyneet nukkumaankin, ei meitä kukaan ollut yön aikana siirtänyt 😊

Ajattelimme, ettei meillä ole kauhea kiire ja voimme käydä syömässä aamupalan tällä kertaa ABC:llä, ei tarvitse tehdä itse pikapuuroa eikä muuta. Eipä siis muuta kuin pikainen aamupesu yhteisissä suihkutiloissa, meikkilaukkujen pakkaus ja... Taas kerran kaino pyyntö "pihatontulle":
"Ajaisitko meidän auton tuohon tien laitaan, kun..." Auto nimittäin oli peruutettu mäkeen niin alas, että olisimme saaneet tehdä jonkun verran töitä, ennen kuin se olisi siitä noussut 😊

Jostain syystä meidän molemmat miehet oli sen verran nopeampia, että olivat kadonneet näkyvistä kuin rallikuskit, ennen kuin me saatiin mökin avaimet palautettua ja päästiin matkaan, mutta mitäpä tuosta, kyllä me sinne ABC:lle kahdenkin osattiin.

Vaan mitä ihmettä! Kun päästiin perille, näin pihalla Äitirakkaan ja Tunturiruipelon auton ja siinä on selvästi jotain vikaa. Kävin tietysti kysymässä mistä on kyse; jotain nestettä - siis vettä kai - sieltä valui, eli joku putki siellä oli vialla. Tien toisella puolella oli Vianor, jonne he pääsivät, mutta siellä oli ruuhkaa, eivätkä siellä ehtineet korjata vikaa 😞 Voi kökkö. Tunturiruipelo yritti korjata vikaa siinä ABC:n pihalla - taitoa kyllä on, mutta siihen aikaan viikosta alkoi kyllä varmaan jo väsymys painaa ja vian paikka oli vähän hankala ja olisihan se ollut helpompaa, jos olisi ollut joku ammattimies ja korjaamo jossa se olisi voitu korjata. Yritin siis auttaa ja soitin taas 020202 - nyt yritti tyttönen sieltä meitä auttaa. Yksi korjaamo sieltä löytyikin, mutta oli kuitenkin liian kaukana ja vapaata aikaa vasta monen tunnin päästä, että.... Ei meillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin, että minä menen aamupalalle ja he jäävät korjaamaan autoa. Harmitti jättää heidät siihen, mutta minkäs teet. 😞

Me saimme aamupalamme syötyä ja lähdimme seuraavalle vaihtopaikalle, meitä taidettiin jo taas kaivatakin 😊  Paikkana oli tällä kertaa uimaranta ja tilaa oli kerrankin todella ruhtinaallisesti: saimme purettua ihan koko auton - tai siis tarkemmin: tyhjennettyä, ei purettua. Auton tyhjentämisessä oli se hyvä puoli, että saimme tehtyä samalla tietynlaisen väli-inventaarion siitä, että mitä siellä vielä on ja pakattua sen sitten fiksusti. Tai niinhän me luultiin....
Mutta joka tapauksessa me siis tyhjennettiin autosta lähes kaikki mitä siellä oli ja tehtiin kauppaa sen minkä ehdimme.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ei varjoa eikä kummallakaan minkäänlaista päähinettä, tietenkään. Mutta sitten: meillähän on myynnissä puuvillapipoja, mustia ja valkoisia. Pakko saada jotain päähän, muuten kummallakin on pian auringonpistos. Siispä otimme käyttöömme valkoiset puuvillapipot 😊 Pipoissa on ideana se, että niitä voi pitää ns. nuorisopipoina, sellaisina vähän niinkuin "hiippalakkeina" tiedättehän? Ja niissä lukee sivussa "Suomi Meloo". Näin aikuisempaan  makuun pipon reunan voi taittaa n. 5-7 cm ja tsädäm, siinä lukee edelleen "Suomi Meloo". Aika ovelaa, vai mitä?

Normaaliin tapaan melojat taas tulivat rantaan ja uudet melojat lähtivät vesille. Meitä lähellä oli tarjolla ruokaa ja kahvia ja mitä lie, mutta me emme ehtineet syömään, sen verran sutinaa oli meillä. Ja sitten yks kaks: ranta oli tyhjä. Vain yksi nuori mies oli meidän kaupassa. O-ou. Nyt on kuule pistettävä kauppa kiinni ja lähdettävä etsimään ruokaa ja sitten kohti seuraavaa paikkaa.
Ja taas nätisti kysyimme, voisikohan hän mitenkään auttaa meitä painavimpien laatikoiden kanssa, vai onko hänellä kiire. No ei ollut, ja mielellään auttaa. Eipä muuta kuin hommiin 😊
Ja siinä kun pakattiin tavaroita autoon, hän yllättäen huomaa
- "Hei, tuo on muuten minun porrasjakkara, mistä se on teille tullut?"
- " No se tuotiin meille - mistä lie tuotiinkaan -  löytötavarana. Sitä on jo muutamaan kertaan kuulutettukin, mutta ei kukaan ole hakenut sitä"
-  "No se on minun, voinko viedä sen pois?"
-  "Totta kai, hyvä vaan jos viet sen, saadaan lisää tilaa 😊"
Että näin. Me siis toimimme myös löytötavaratoimistona...
Tämän nuoren miehen avustamana saatiin tavarat pian pakattua autoon ja sitten kohti keskustaa etsimään kauppaa, josta saisimme ruokaa..

... Tuossa on hyvä parkkipaikka, ajetaan siihen, tuossa on kauppakin! - Äh, täällä kaupassa mitään ruokaa ole, mennään tohon tien toiselle puolelle S-Marketiin, auto voi jäädä tuohon. Jep, ja ei kun lampsimaan tien yli: tennarit ja caprit jalassa, t-paita päällä ja pipot päässä 😊 Nii-in. Naiset. eihän niitä pipoja enää voinut ottaa päästä pois, koska hiuksissa taisi olla vähän muotovaahdon/hiuslakan jämiä ja se pipo oli ollut monta tunti päässä - tiedätte kyllä millainen se tukka on siellä pipon alla...

Käveltiin S-Marketin parkkipaikan läpi, oven suussa oli joku nainen kännykkäkameran kanssa kuvaamassa "jotain". Olen aivan varma, että vaikka me ei ehkä oltu kovin kuvauksellisia, niin hän kuvasi meitä. Kuka hullu nimittäin kulkee PIPO PÄÄSSÄ n. 28 asteen helteessä. Pakkohan siitä kuva on saada, kun semmoisen näkee.... 😊

Päästiin kauppaan ja keksittiin mitä syödään. Halutaan broilerin koivet ja salaattia. Löydettiin hlökuntaan kuuluva nuori poika, jolta kysyttiin, onko siellä palvelutiskiä. Hän katsoi meitä vähän ihmeissään, "mikähän se on". Eli ei ole...Suunnitelma B.... Ystävällinen asiakas vierestä oli kuullut kysymyksen ja auttoi: siellä ja siellä on K-kauppa, siellä on palvelutiski, sieltä varmasti löytyy. Hyvä ettei hypätty rouvan kaulaan.
Ettei ihan tyhjin käsin lähdettäisi, ostettiin jäätelöt ja käytiin toiletissa. Silloin soi puhelin: missä te olette? *huoks* Voitteko ajaa takaisin sinne rannalle ja hakea veneen avaimet. No voidaanhan me, totta kai 😊
Mutta onneksi meidän ei tarvinnutkaan ajaa rannalle takaisin - meidän auto oli helposti tunnistettavissa ja avaimet oli jo odottamassa tutussa autossa meidän auton vieressä kun käpsyteltiin autolle päin. 👍

Ja sitten sinne K-marketiin ostamaan niitä broilerinkoipia ja salaattia - lähes kuolettava nälkä jo siinä vaiheessa! Sitten olikin jo kiire taas seuraavaan vaihto-/myyntipaikkaan, jossa meitä odotettiin. Ja se olikin ehdottomasti viikon paras vaihtopaikka!
Se ystävällisyys, millä meidät otettiin siellä vastaan ja se jo se paikka: pääsimme yksityiseen pihapiiriin viettämään aikaa, odottamaan melojia ja valmistautumaan lähtöön - meidän myyntiauto ja myymälä mahtui sinne loistavasti. He tarjosivat syötävää ja kahvia, järjestivät ohjelmaakin! Ja se mikä saa minut nieleskelemään: HE OLIVAT KUULEMMA KYSYNEET (siis meidän organisaatiolta) LUVAN, SAAVATKO HE NOSTAA LIPUN SALKOON! Siis he, luvan meiltä!



Tässä kuva pihapiiristä Siniristilippuineen, Iijoki siintää tuolla taustalla. Se, miksi väki on kokoontunut tuohon yhteen kasaan, johtuu siitä, että menossa on parkkuunäytös.

Tältä myyntipaikalta järjestettiin taas Kuski-Sirkkuselle mahdollisuus lähteä melomaan eli myyntiautolle piti löytää toinen kuski. Ja löytyihän se. Meidän ihana MacGyver otti tehtävän suorittaakseen ja hoiti sekä auton että minut turvallisesti seuraavaan vaihtopaikkaan, Iihin Kipinän koululle.


Tässä kuva Kuski-Sirkkuselta, johtokajakin etuaukosta kuvattuna. Johtokajakissa on keltainen lippu, jotta se erottuu muista kajakeista. Kannella on myös aurinkopaneeli, jonka avulla saadaan kai tarvittaessa virtaa mm. radiopuhelimiin  johtokajakin ja turvaveneen välillä.



Kipinän koululla meillä oli mukava ilta - iso parkkipaikka, tosin hiekka pölisi, kun oli ollut monta päivää niin kuivaa, mutta mitäpä tuosta. Koululla oli "kalailta" - en vaan muista missä kaikissa muodoissa siellä kalaa oli, mutta kalaa oli 😊
Ja kauppa auki tietenkin. Sain myymäläapulaiseksi viestinjohtajan; joka kyllä aina välillä katosi jonnekin... mutta kauppa kävi silti. Ja illan mittaan pahin hellekin jo helpotti, kun aurinko vähän laski koulun taakse.
Koulun portailla meitä viihdytti trubaduuri: nuori mies kitaran kanssa. Häntä olisi - tai ainakin minä olisin - kuunnellut pidempäänkin, ja sen kävin hänelle sanomassakin. Hän oli kovin mielissään, kun joku kävi erikseen esiintymisestä kiittämässä 😊 - ja tietenkin siitä tuli itselle hyvä mieli.

Jännä juttu muuten: tuolla meilläkin porukka kyllä kiittää ja kehuu esim. meitä Myyntisirkkusia kovastikin, mutta jotenkin tuntuu, että ihmisiltä ylipäätään unohtuu meillä Suomessa pienistä asioista kiittäminen ja kehuminen. Miksiköhän?  Miksi esim. kaupassa käydessä on niin vaikea toivottaa kassalle perjantaina hyvää viikonloppua, kun tietää, ettei häntä enää nää sillä viikolla? Tai jos saat hyvää palvelua, kuten itse saan aina tutussa apteekissa, miksi et voisi sanoa "kiitos hyvästä palvelusta"?   No se siitä, se nyt oli taas semmoinen sivujuonne 😊

Melojat saapuivat rantaan, kauppa pistettiin kiinni, Kuski-Sirkkunen oli taas paikalla ja puikoissa - kun uudet melojat olivat valmiina lähtöön, otimme auton ja ajoimme sen jonon jatkoksi tien poskeen sillan lähelle ja menimme odottamaan melojia, kun he laskevat Kipinän kosken. Se oli hienoa katseltavaa! Muutama kuva koskesta, melojia ei tainnut mun kuviin osua yhtään:



Onpa tuohon ylempään kuvaan muutama melojakin näköjään osunut 😊
Tässä oikealla olevassa kuvassa näkyy vasemmassa reunassa turvaryhmän kumivene odottamassa melojia, valmiina auttamaan jos joku sattuu kaatumaan.

Niin kuin ylemmästä kuvasta näkyy, niin noista pahimmista kuohuista melojat meloivat eikä kukaan kaatunut.

Ylempänä koskessa, lähtöpäässä sen sijaan oli muutama kajakki kaatunut, mutta he olivat päässeet sieltä hyvin ylös ja jatkamaan matkaa ilman ongelmia.




Vielä yksi kuva löytyi tuosta koskesta, jossa on myös muutama meloja, Tämä Kipinän koski taitaa olla hurjin koski Iijoessa.
Hurjia koskia on  muitakin, mutta tämä taitaa olla se hurjin 😊

Vaikka en ole koskaan ollut mikään koskenlaskija, niin kyllä se silti harmittaa, kun en enää pääse vesille lainkaan - enkä hullunrohkeana pääse edes kokeilemaan tällaisia 😊😊😊



Tietä ja siltaa pitkin ajoi melkein koko ajan autoja ja kyllähän ne melkoisesti ihmetteli, että mitä ihmettä täällä on menossa, kun täällä on tämmöiset autokolonnat ja ihmisiä sillalla molemmin puolin 😊

Kun kaikki olivat kosken laskeneet, viimeisetkin päässeet komeasti kuohujen läpi, me Myyntisirkkuset naputeltiin puhelinten (meillähän oli koko viikon ajan kahden puhelimen navigaattorit käytössä, varmuuden vuoksi 😊) navigaattoreihin seuraavan yöpaikan osoite ja lähdettiin matkaan.  Tie oli jo oikeastaan tyhjä. Yhtäkkiä tien toisella puolella seisoo turvaryhmän A  ilman paitaa ja heiluttaa meille kaksin käsin! Heilutettiin ensin takaisin, mutta sitten iski mieleen, että hetkinen, kun hän heilutti kaksin käsin, olikohan hänellä joku hätä. Ei kun auto tien sivuun ja katsomaan - miestä ei näy missään! No, ei varmaankaan siis mitään hätää.  Jatketaan matkaa.
Seuraavana päivänä varmistimme asian: "Ei kun minä vaan halusin heiluttaa teille" ❤❤

Lopulta pääsimme perille mökille, jossa olisi tarkoitus nukkua kaksi seuraavaa yötä! Joku herrasmiehistä pysäköi auton taas niin, että meidän olisi se aamulla helppo ajaa myyntipaikalle. Meikkilaukut sisään, vähän iltapalaa (varmaan nuudelia ja tonnikalaa 😊😊) ja sananvaihtoa muiden yöpyjien kanssa. Ja sitten unta. Vielä viimeisen päivän rutistus edessä!

Nyt hyvää yötä!

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Missä iässä nainen pilaantuu?

En uskalla kysyä tätä kysymystä tuolla naamakirjassa, siellä on useitakin ystäviä, joilla on meneillään pahemmanlaatuinen ikäkriisi, enkä halua lisätä sitä 😉😉

AM ei osannut - tai sitten ei uskaltanut? - vastata tähän kysymykseen. Luulen, ettei osannut, kyse ei varmastikaan ollut uskaltamisesta, sen perusteella, mistä kaikesta olemme viime aikoina käyneet keskusteluja. Siis lähes kaikenlaisista asioista.

Mutta kysymys siis kuuluu: missä iässä nainen pilaantuu?

Ja miksi moinen kysymys? No se tuli mieleeni siitä, kun katseltiin tänään toisella silmällä ja korvalla uinnin MM-kisoja ja vuorossa oli joku naisten uinti, jossa olivat uimassa myös suomen naiset. TV:n selostaja esitteli uimareita ja mainitsi jostain uimarista miten "..hän on vielä parhaassa iässä, vasta 20-vuotias".

Nuori tyttö siis, mutta tuosta kommentista siis rupesin miettimään, että mikä on se ikä, milloin nainen alkaa pilaantumaan? Onko se jo alle 30? Mistä se parasta ennen päiväys löytyy?

Entä miehet? Tai siis pojat? Onko ne pidempään "parhaassa iässä"?  

Olen näitä ikäkriisissä olevia ystäviäni yrittänyt tyynnytellä, että ei tämä nyt niin kauheata ole, tässä on paljon hyviäkin puolia 😉😉😉😉

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 10

Kyllä se vaan niin on, että uni auttaa 👍 Kun hyvin nukkui, niin johan muistui, minkälainen vaihtopaikka olikaan se Loukunsuu.

Ajeltiin kohti osoitteen mukaista paikkaa: missä vesi? Hei, tuolla vilahti, kyllä me varmaan ollaan oikeaan suuntaan menossa.. Niin mutta kun mun mielestä sen pitäisi olla sillä puolella ja se on tällä puolella? No jossain on kai silta jonka ali ne tulee? Ääh, kyllä me löydetään perille, ainahan me on löydetty... Tai ainakin melkein joka kerta 😉😉

Lopulta rupesi näkymään autoja ja kajakkeja niiden katolla, Mutta se vesi... Kun yleensä ollaan rannalla.. Käännytään tuonne, hei. Joo.
Katso, tässä on varmaan ne vaihtopaikkapalvelut. Oho, tästä ei pääsekään eteenpäin! Voi vitsi, ja minä en kyllä peruuta takaisin tällä isolla autolla 😔
Etsitään siis mies. Tuolla! - Ja hirveää heiluttamista ja heilumista: tulisitko tänne.. Ja sitten se ajokoiran ilme: peruuttaisitko tämän auton takaisin tuohon risteykseen tai voisikohan tämän kääntää, jos nuo naiset voisi siirtää noita tuoleja??

Asiahan taas hoitui, auto siirtyi pari sataa metriä takaisin päin. Jäimme risteykseen - emme tien tukoksi, vaikka naisia olemmekin 😉, vaan hyvin näkyville ja saataville, ja teimme vähän kauppaakin. Kun auto on hyvin järjestetty, on helppo tehdä kauppaa: purkaa laatikot tien poskeen ja etsiä tarvittava tavara siinä 😊

Vaihtopaikkapalvelut oli moneen muuhun paikkaan verrattuna..hmm..kooltaan ja määrältään vaatimattomat, mutta maultaan sitäkin herkullisemmat: aivan taivaallista RAPARPERIPIIRAKKAA! Kesän ensimmäinen raparperipiirakka, nam! En muista ketkä sitä vaihtopaikkaa pitivät, kolme oikein mukavaa naista kuitenkin. Istuimme pitkään juttelemassa heidän kanssaan; juomassa kahvia ja syömässä sitä ihanaa raparperipiirakkaa..

Sitten siirryimme omalle paikallemme eli myyntiauton kupeeseen ja minä sain tehtäväkseni etsiä meille yöpaikan: tuleva yö kun oli ainoa yö, jolle ei ollut tietoa nukkumapaikasta. Olin varoilta ottanut meille mukaan teltan ja luvannut, myös Kuski-Sirkkusen puolesta, että voimme tarvittaessa nukkua teltassa, jos ei kerta kaikkiaan muu auta. Tilannehan nimittäin on se, että kaikilla muilla on mahdollisuus nukkua autossa, vain kaksi leidiä tarvitsemme patjan ja tyynyn ja katon päämme päälle 😊. Oikeat kermapyllyt, nääs 😊. No ei, onhan toki kyse siitäkin, että me tarvitsemme sähköä sille maksupäätteelle ja oikeastaan pitää olla "kassakaappi" vieressä lukkojen takana. Vaikka väki on rehellistäkin rehellisempää, en halua jättää sitä autoon yöksi.
Yöpaikan etsiminen ei ollut ihan helppoa, vaikka poika 020202-palvelussa auttoi parhaansa mukaan - hän oli oikein ystävällinen ja avulias. Ongelman aiheutti se, että en oikein osannut kertoa, missä olemme; "tuota, täällä jossain keskellä metsää, Taivalkoskella, osoitteessa...." Ja meidän pitäisi päästä täältä suuntaan x, josta meidän olisi aamulla helppo ja suht lyhyt matka suunta suunta osoitteeseen y". Eikö kuulostakin helpolta? 😊😊  Mutta niin vain avulias poika löysi meille pari-kolme vaihtoehtoa, joista löytyi meille sopiva paikka. Leirintäalue, josta löytyi neljän hengen mökki, joka oli aivan käypänen yhden yön yöpymiseen. Pääasia, että siellä oli sängyt ja sähköä!

Melojat saapuivat alkuillasta, uudet melojat valmistautuivat lähtöön. Osa joukkueista vaihtoi kalustoa, osa vain melojia. Meidän joukkueesta lähti melomaan myös Tunturiruipelo, lähti melomaan vähän toisesta kohtaa kuin muut melojat: laski sellaisen pienen kosken. Pieni-Aurinkomme katseli silmät loistaen Tunturiruipelon koskenlaskua ja oli haltioissaan, miten hienosti se sujuikaan 😊. Hänestä saadaan kyllä vielä hieno meloja - onhan hän jo koko viime ja tämän kesän harjoitellut ja on varmasti jo taitavampi kuin minä, joka olen ollut viisi vuotta melomatta.

Kun melojat oli saatu matkaan, lähdettiin taas mekin etsimään leirintäaluetta, jossa oli tarkoitus yöpyä. En muista oliko se tällä reissulla vai edellisen illan reissulla, kun teimme ylimääräisen koukkauksen, mutta niitä tulee aina välillä, kun puhelimen navigaattori ilmoittaa kääntymisistä välillä vähän turhan myöhään: juuri risteyksen kohdalla eikä aina voi juuri siinä kohtaa painaa jarrua, kun takana tulee toinen auto.  Löydettiin kuitenkin perille, ja löydettiin se oikea mökkikin.
Iltapalaksi taas tonnikalaa ja nuudeleita ja teetä - ihan kelvollista. Niin ja sitä ruisleipää, mitä päivällä  sieltä Melontakeskuksesta saatiin.
Turvaryhmästäkin oli osa majoittunut ihan viereiseen mökkiin ja kokkaili ihan oikeata ruokaa siinä pihalla meidän mökkien välillä.

Yksi turvaryhmäläisistä oli hän, joka auttoi silloin lähtöpäivänä meitä sen maksupäätteen kanssa ja jo silloin selvisi, että hänellä on jotain tekemistä ravintoloiden kanssa. Kyselin häneltä sitten asiasta vähän lisää ja sain selville, että hän on useamman ravintolan ketjun toimitusjohtaja. Yksi ravintoloista on täällä "meidän kylällä". Kuski-Sirkkunenhan sitten tietenkin taas nauroi mulle, kun tein treffejä: sanoin, että kun täällä meillä päin käyt, niin soittele ihmeessä, niin käydään kahvilla - nimim. päiväkahviseuraa tarjolla 😊 Naureskeli mökin portailta, että treffejäkö täällä ollaan sopimassa...

Taas me saatiin yövieras - oma turvamies - meidän mökkiin, eli kolmestaan nukuttiin tämäkin yö. Neljättäkin petiä tarjottiin, mutta ei kelvannut. Yöjalassa kyllä kävi toinenkin mies meillä, hetken istui ja vaihtoi päivän kuulumisia, mutta meni sitten autoonsa nukkumaan. Ei kelvannut meidän Myyntisirkkusten vieno kuorsaus unilauluksi 😊

Hyvää yötä - vielä on kaksi päivää, tai oikeastaan kolme, kun on vielä kotimatkakin jäljellä.



perjantai 28. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 9

Torstaiaamu, Melajuhlan jälkeinen aamu. Melojat olivat lähteneet matkaan jo kahdeksalta ja me muut varmaan rapistelimme unihiekkaa silmistämme niihin aikaan. Ja kohti ravintolaa aamupalalle. Aurinko paistoi taas pilvettömältä taivaalta ja sieltä täältä kömpi enemmän tai vähemmän levänneitä ihmisiä; hymyileviä yhtä kaikki 😊

Aamupalapöytä näytti herkulliselta. Vaan noutopöydän päässä törmäsin meidän pikku-Aurinkoon, joka oli vähän surkean näköinen. Äitinsäkin oli vähän murheellisen näköinen. Kysyin mitä kuuluu, onko kaikki kunnossa. No ei ihan ollut: auton ovet oli lukossa ja avaimet sisällä! Auts. Oli jo soitettu huoltoon, mutta sieltä oli luvattu apua vasta parin-kolmen tunnin kuluttua. Voi itkujen itku, ei ihme, että veti surkeaksi molempien ilmeen. Mutta mitä varten on Myyntisirkkuset ja johtomelojien MacGyver? No tietenkin sitä varten, että autetaan, ja MacGyver etenkin nuoria naisia pulassa 😉😉

Olen aina ollut sitä mieltä, että savolaiset on ihan huipputyyppejä - ja taas se tuli todistettua 😊 Pyörähdin ympäri ja katsoin, että näkyykö siellä ravintolassa ketään, kuka voisi auttaa tätä surkeaa paria (ovat ennestäänkin tuttuja, ovat ns. "meidän joukkueesta" eli mun latuyhdistyksen joukkueesta) ja kas, yksi meidän johtomelojista oli paikalla, meidän MacGyver: jos Myyntiryhmästä löytyy mitä vaan, niin hän korjaa mitää vaan 😊 Huikkasin hänet paikalle ja kysyin, olisiko hänellä aikaa käydä katsomassa ko. autoa, josko ovet saisi auki. Ja olihan hänellä - aamupalakin kun oli jo syöty.

Me kerättiin aamupala lautaselle ja etsiydyttiin pöytään muiden seuraan, mutta ei ehditty edes puuroa syödä, kun pikku-Aurinko tuli taas loistaen koputtamaan mua olkapäälle "MacGyver sai ovet auki!"  Ette voi kuin yrittää kuvitella sitä ihalun loistetta sen pienen miehen silmissä, kun hän selitti, miten ovet oli avattu 😊😊  
Ravintolassa oli myynnissä postikortteja, joista tämä pikku-Aurinko oli valinnut yhden lähetettäväksi enolleen. Kysyin, laittaisiko hän siihen terveiset myös minulta. "Nooh, katsotaan nyt." 😊

Kun herkullinen ja täyttävä aamupala oli syöty, palasimme mökille, pakkasimme reippaasti meikkilaukkumme ja automme, turvaryhmä siivosi mökin - hieno turvaryhmä; hoiti siivouksen koko porukan puolesta. Lopulta karavaani lähti taas matkaan; me ei päästy liikkeelle ennen kuin turvaryhmä lähti ison kumiveneen kanssa edestä pois.

Suuntana oli Taivalkosken Melontakeskus. Siellä meillä oli hyvä paikka levittää taas koko kauppa. Vieressä oli koski, jossa olisi koskimelontanäytös, kunhan melojat saapuisivat rantaan.
Ja Myyntisirkkusilla taas vähän jännitystä 👍

En tainnut muistaa kertoa sitä, että saimme pankkipäätteeseemme uuden telakan, jolla oli tarkoitus saada ladattua päätettä. Siinäkin oli pientä kommellusta. Toimittajalta tuli mulle puhelinsoitto, että he lähettää sen matkahuollon kautta, mihin puhelinnumeroon sen saapumisesta sitten ilmoitetaan. Annoin oman puhelinnumeroni. Sen piti olla perillä tiistaina. Odotimme sitä koko tiistain, mutta ilmoitusta ei kuulunut. No ei kuulunut, ei. Kun siitä ilmoitettiin ihan toiselle henkilölle! No ei siinä mitään, onneksi hän pystyi sen hakemaan ja toimittamaan meille.

Vaan sitten kävikin niin, että siellä Melontakeskuksessa rupesin katsomaan, että nyt on virtaa taas liian vähän, pitäisi saada lisää virtaa. Kas, tuossahan on tuollainen esiintymislava ja siellä on pistorasioita. Ja siellä istuu joku kaveri läppärin kanssa, johto pistorasiassa. 1+1 = sieltä saa virtaa. Sain vielä käsiini kaverin jolta saatoin varmistaa, että voidaan käyttää sitä. Vein päätteen sinne latautumaan. Aikansa se siellä oli....vaan ei ollut yhtään sen enempää virtaa kuin sinne viedessäni!
Voi nakki ja makkara! Se ei taaskaan lataa. Jostain on saatava mies ja laturi - meillä Myyntisirkkusilla on nimittäin vääränmerkkiset puhelimet. Onneksi saatiin nopeasti oikeanlainen puhelimenlaturi ja saatiin pääte autoon latautumaan. Helpotuksen huokaus. Nopea päätelmä: vika on siis päätteessä, ei niissä telakoissa.

Kauppa kävi siitä huolimatta loistavasti, varsinkin kun saatiin vielä apua meidän johtomelojilta 😊 Koskinäytös meiltä jäi valitettavasti näkemättä, vaikka koski oli melkein edessä. Sen verran kaukana kuitenkin, ettei uskallettu jättää tavaroita vahtimatta.

Ruokaakaan ei saatu. Tai no saatiin, en voi valehdella. Paikalla oli se sama vaihtopaikan pitäjä kun oli edellisenä päivänä siellä rannalla, jossa oli ne kolme pientä rannalla. Eli oltiin taas sen saman ison kodan vieressä. Kun melojat ja maajoukot olivat taas lähteneet matkoihinsa, ranta tyhjentynyt ja me jäimme pakkaamaan autoa, tuli kodan pitäjä kantaen kertakäyttölautasta täynnä keittoa: "Saatte tästä lautasellisen lohikeittoa, ilmaiseksi. Tässä ei kyllä ole enää lohta. Nuo punaiset pilkut, niissä on ollut lohta." Se oli kyllä ihan hyvää, oli siinä perunaa ja porkkanaa ja purjoa yms. Ja sitten saimme ostaa häneltä loput leivät, mitä leipää se nyt olikaan. Jotain ruisleipää kuitenkin 😊

Me saimme taas auton pakattua, hän kodan purettua, toivotimme hyvää kesää ja lähdimme jatkamaan matkaa. Seuraava paikamme oli nimeltään Loukunsuu, mutta nyt täytyy sanoa, että... Pöllön muistissa on pakettiauton mentävä aukko, enkä muista yhtään, minkälainen paikka se oli.

Siksipä pidämme tässä kohta tauon ja kokeilemme huomenna uudestaan. Venytetään seikkailua tällä konstilla vähäsen 😊

torstai 27. heinäkuuta 2017

Taas kerran: kukas se kissan hännän ja silleen....

Poika kävi tänään kotona, tai AM kävi sen hakemassa, toi samalla 50 - kyllä 50 kiloa!!! Aku Ankkoja tullessa ja neljä hyllyä. Vielä on tulossa n. 400 kpl Aku Ankan taskukirjoja.
Niitä varten piti tehdä tilaa häkkikellariin. Ja sitä varten piti taas käydä läpi muutama laatikko, johon oli tallennettu vanhoja leluja, jotta saatiin kellariin tilaa niille taskareille 😊

Leluista löytyi yksi iso laatikkollinen sellaisia tavaroita ja kirjoja, joista Poika sanoi, että ne saa antaa eteenpäin. Osa niistä varmaan lähtee Isosiskolle ja Pikkuveljelle; kirjat ja Aku Ankat ainakin, jotta oppivat suomen kieltä.
Kun tultiin kotiin viemästä Poikaa junalle, oli naapurin rouvat pihalla keinussa istumassa. Menin juttelemaan heille, kun tiesin, että toisella on pieni poika. Kysyin, haluaisiko hän tulla katsomaan, löytyisikö laatikosta mitään, mistä pieni mies ilahtuisi 😊 Vanhempi naisista kysyi, saako hänkin tulla katsomaan, lapsenlapselle. No tietenkin!

Pyysin heidät saman tien käymään; ja vanhemman naapurin pieni koira viihdytti meitä 😊 Hänellä on semmoinen pienen pieni koira, ihan kuin lelukoira. He asuvat 1. kerroksessa, me 3. kerroksessa. Koiraressu oli ihan ihmeissään kun hissi ei pysähtynytkään oikealla kohdalla - selvästi tiesi kuinka pitkä matka on omaan kerrokseen 😊. Oli ressu ihan ihmeissään kun pysähdyttiin meidän kerroksessa ja jäätiin hissistä pois. Selvisi siitä kuitenkin ja suunnisti "omalle" ovelle, mutta lisää hämmennystä: mentiinkin vastapäisestä ovesta sisään! Ja mitä ihmettä: asuntohan on ihan erilainen kuin oma koti! Mutta keittiöön löysi kuitenkin heti 😊😊

Mutta mikä tärkeintä; leluista osalle löytyi uudet omistajat - siitä tuli hyvä mieli 😊 Isosiskolle ja Pikkuveljelle jäi siitä huolimatta vielä leluja, ja luettavaa 👍👍❤

Ennen Pojan junalle viemistä käytiin Pojan kanssa pikaisesti kaupassa; juustoa, Oivariinia ja maitoa. Maitokaapin edessä oli englantia puhuva vanhempi pariskunta, heillä oli hakusessa "cottage cheese". En tiedä, mistä tuo cottage cheese on mulle tuttu, mutta se vain on. Ja miten sen sattuikin osumaan silmiini siinä kaapissa juuri samalla hetkellä kun sen kuulin. Ajattelin, että jos he vielä kävelevät siinä edestakaisin etsivän näköisinä, kun olen oman maitoni löytäni, niin kysyn, voinko auttaa.
Ja siinähän he kävelivät.

Olen tosi arka puhumaan englantia, mutta jostain syystä olen siinäkin rohkaistunut - ikäkö lie? Kysyin heiltä, voinko auttaa, otin kaapista raejuustopurkin ja kysyin, sitäkö he etsivät. Kannessa oli vähän epäselvä kuva, mutta siitä kuitenkin sai selvän, että kyse oli raejuustosta - cottage cheese. Kun en kuitenkaan ollut ihan 100 % varma, olinko ymmärtänyt oikein 😊
Nainen katsoi vielä purkkia ja jotain siinä oli vielä epäselvää, olisivatko halunneet vähän rasvattomampaa - kun kysyin/sanoin "no lactose?", hän vastasi siihen, että se on ihan ok, ja kiitteli kovasti avusta 😊😊

Tuli tosi hyvä mieli, kun pystyi noinkin pienessä asiassa auttaa vieraita ihmisiä 😊
Joku tietysti voi kokea asian niinkin, että "mitä tuo meitä oikein kuuntelee ja tuijottaa", mutta mihinkä sitä toisaalta kaupassa korvansa pistääkään, väkisinhän sitä toisten puheen kuulee, ellei sitten ole ihan ajatuksissaan ja törmäile muihin. Tai ole kuulokkeet korvilla.

Olisiko nyt tullut kesä?

Ainakin jo iltapäivällä tuntui siltä, kun istuin Ystävän kanssa satamassa tekemässä ristipistoja ja höpöttelemässä. Tai siis minä höpötin ja hän kuunteli sujuvasti. Niinhän se meillä aina. Olenkohan liian suulas, siitäkin huolimatta, että olen ujo ja hiljainen? Kukaan ei enää usko sitä...

Mukavaa meillä joka tapauksessa oli ja sehän oli pääasia. Sain lankani solmuun ja lopulta se solmukasa selvisi kun yhteistuumin selvitettiin - yhteistyössä on voimaa, asiassa kuin asiassa.

Siskorakas laittoi viestin, että maanantaina postiin laitettu paketti oli mennyt perille - nopeaa toimintaa niin Suomen kuin Iso-Britanniankin postilta. Paketissa oli parin kirjan lisäksi seuraavat herkut. Jokaiseen pakettiin laitoin lapun kenelle ne ovat:

Ruisleivät Isosiskolle, Pikkuveljelle ja Äidille.   Muumikeksit Isosiskolle ja Pikkuveljelle. Marianne -keksit Isille ja Salmiakit Äidille.  Kysyin oli  Isosisko osannut lukea, kenelle mikäkin paketti kuului - oli kuulemma osannut 😊😊  Ja arvatkaa onko täti iloinen ja ylpeä. Mutta enpä osannut arvata, mikä olisi parasta paketissa, arvaatteko te?  KUPLAMUOVI 😊😊😊😊

Sain ihanan videon kiitokseksi paketista ❤❤ - taas on sydän pakahtua.




Eilen puolestani olin Ystävien kanssa satamassa, entisen työkaverin, ja kahden vielä nykyisen työkaverin (vaikken siellä työpaikalla olekaan) kanssa. Nostettiin maljat hienoille naisille ja syötiin ja höpötettiin, sen jälkeen siirryttiin jälkiruualle 😊😊

Tällaisen ihanan runon kera lahjoivat mua:
"Ihmiset ovat kuin viinit:
huonot tulevat vanhoina happamiksi,
hyvät käyvät vanhentuessaan
yhä paremmiksi!"

Pöllöt lisääntyivät taas 😊😊 Ihanaa valoa ja lämpöä tuleviksi syksyilloiksi makuuhuoneen ikkunaan.
Ja kun menin lupaamaan, että maistan AM:n tekemään kesäkeittoa, jos hän sitä tekee ja laittaa siihen vähän sinihomejuustoa, niin tuolla leikkuulaudalla saan kuulemma auttaa pilkkomaan kasviksia 😊😊
Kesäkeittohan siis oli se.... No, katsotaan kuinka HPöllön käy!

Olen muuten unohtanut kertoa, että toissa viikolla oli Astrid Lindgren viikko! Se oli oikeastaan aika hauska sattuma, mukava sellainen.

Possumunkilta posti toi kirjasen: Astrid Lindgrenin Viisauskirja. Kiitos Possumunkki - kirjassa on paljon mielenkiintoisia pätkiä ja ajatuksia Astrid Lindgreniltä.
Mukana oli kortti Buckinghamin palatsista, valtaistuinsalista. Aika hulppea sali mutta kovin oli pienet tuolit 😊. Kortissa oli myös tarra, jossa oli minusta oikein  hyvä ajatelma:

"Olet jo matkalla onneen,
kun huomaat,
että epäonni on
ainoastaan sen
yksi mutka."

Tuon Viisauskirjan lisäksi sain vanhalta Ystävältä - sanon vanhalta siksi, että olemme olleet ystäviä jo... ainakin 35 vuotta! Olimme aluksi vain kirjeenvaihtokavereita, sitten sain äidiltä luvan lähteä tapaamaan häntä 300 kilometrin päähän, 11-12 vuotiaana, yksin bussilla 😊. (Eli siitä täytyy olla jo kohta 40 vuotta!!!!) ja sen jälkeen ollaan pidetty yhteyttä kirjeitse, puhelimitse ja tapailemalla.

Niin, siis tapasimme samalla viikolla kun Possumunkin kirje tuli, ja sain häneltä lahjaksi Astrid Lindgrenin kirjat Veljeni, Leijonamieli ja Ronja Ryövärintytär. Tuon Veljeni, Leijonmieli, sen luin jo parissa illassa ja se on oikeastaan yhtä ihastuttava kirja kuin Pikku Prinssi. Ihastuin siihen kovin.

Tänään puolestaan posti toi kortin Susannalta maalta tai siis kortti oli Tuurista 😊. Kiitos Susanna!

Ihana saada postia, kaikki kortit ja kaikki on ihania - oli niin monta monta vuotta, kun postiluukusta ei tullut kuin laskuja laskuja laskuja. Nyt kun on peruttu kaikki lehdet yms. niin on ihanaa kun joka päivä kun postiluukku kolahtaa, saa jännityksellä odottaa, mitä sieltä nyt tulee 😊😊😊😊.





maanantai 24. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, Melajuhla

Olemme edenneet Suomi Meloossa jo perinteiseen Melajuhla -päivään/iltaan. Koko tapahtumaahan tietenkin odotetaan koko vuosi ja kun lopulta on päästy matkaan, seuraavaksi odotetaan Melajuhlaa 😊😊
Melajuhlan tarkoitus on pysäyttää kanoottiviesti, joka muuten etenee tavallisesti yötä päivää, yhdeksi yöksi, koota kaikki osallistujat yhteen paikkaan viettämään iltaa ja nauttimaan yhdessäolosta. Muutoinhan viikko on yhtä huisketta ja hulinaa ja joskus saattaa käydä niinkin, että tapaat jonkun nopeasti lähtötohinassa ja ilman Melajuhlaa tapaisit hänet seuraavan kerran vasta, kun on kotiinlähdön aika. Aikataulut ei vaan osu yksiin: ollaan eri paikoissa, toiset nukkuu ja toiset meloo, toiset käy tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin jne.
Ja toki Melajuhlan tarkoitus on, että jokainen lepäisi edes yhden yön kunnolla. Sen lepäämisen kanssa on vaan on vähän niin ja näin, mutta sehän on jokaisen oma asia 😊

Tänä vuonna Melajuhla järjestettiin upeassa Saijan Lomakartanossa - puitteet eivät olisi voineet olleet hienommat! Ja vielä hetkiseksi pistettiin kauppakin pystyyn; siitä huolimatta, että suurin osa oli joko melomassa tai valmistautumassa illan juhlaan.
Väliin jääneen melontaosuuden sijaan Saijasta tehtiin ns. melontasafari, muutaman tunnin melontalenkki mikä-lie-järvellä 😊. Kuski-Sirkkunen lähti myös melomaan ja minä sain kaverikseni hetkiseksi Äitirakkaan sekä yhden tytön turvaryhmästä.
Auringon helliessä meillä oli ihan mukavaa istuskella siinä Lomakartanon pihalla, jutella ohikulkevien ihmisten kanssa ja odotella melojia palaavaksi - kovasti kauppaa ei enää siinä tehty. Kaikki olivat jo niin juhlatunnelmissa ja aloittelivat juhlimista joka saunomalla tai juhlimalla omassa porukassa, ettei kauppa juuri kannattanut. Mutta mikäpä meidän oli siinä istuksiessa.

Kun melojat palasivat, pistettiin kauppa pikaisesti pienellä porukalla kiinni ja ajettiin auto käytössämme olevalle mökille. Kuski-Sirkkusella oli nimittäin pikkuisen kiire: ennen "varsinaista" Melajuhlaa on kaikilla vähintään 20 kertaa tapahtumaan osallistuneilla oma kokouksensa ja sen alkuun ei tainnut olla puoltakaan tuntia! Hop hop suihkuun ja vaatteiden vaihtoon ja väriä ripsiin - onneksi oli jätetty ne huulipunat kotiin, niin ei kulunut aikaa sen huulipunan laittoon.
Siispä "kassakaappi", meikkilaukut, eväskassi ja muut tärkeät tavarat mökkiin meidän huoneeseen - jonka meidän miehet ystävällisesti olivat meille varanneet alakerrasta.
Pakettiauton hytistä Kuski-Sirkkusen pikkureppu ja mun käsilaukku ja molempien virkatakki.
- Nuusk, nuusk..mikä haju täällä on?
- No on vähän outo haju, mutta en tiiä. Olkoon, ei se oo niin paha. Lattialle varmaan kaatunut jotain.

Kuski-Sirkkunen kävi pikaisesti saunassa ja suihkussa, minä olin sängyssä pitueltani ja puhisin. Kunhan puhisin. Turvaryhmä istui terassilla nauttimassa auringosta 😊  Turvaryhmässä oli kaksi naispuolista turvaajaa ja loput miehiä, joista yksi venäläinen A. Puhui vähän suomea vähän huonosti murtaen, mutta tultiin kyllä toimeen.

Kun kokoukseen osallistuvat olivat lähteneet, minä ja turvaryhmän tytöt päätettiin mennä saunaan/pesulle. Tai turvan tytöt oli jo saunomassa kun minä menin pesulle. Olivat suihkussa. Kaikki hyvin...Toinen tytöistä meni saunaan ja jätti suihkun mulle. Vesi oli vähän viileätä, olisin halunnut lämpöisempää.
- Hei, miten tää suihku toimii, mä en osaa käyttää tätä. Mä en saa lämmintä vettä.
- Käännät vaan siitä, se on ihan tavallinen suihku. Täältäkin tulee kyllä aika viileetä vettä...
- EI HEMMETTI! KUUMA VESI ON LOPPU!!!!
Jep! Kuuma vesi OLI loppu. Slut. Finito. Fine. Final. Einde. Lõpp. Koniec. Ukuphela. Hopena. LOPPU. Ja jäljellä oleva vesi oli JÄÄKYLMÄÄ! Luulen, että järvessä oleva vesikin olisi ollut lämpöisempää, mutta kun se järvi oli sillä hetkellä liian kaukana - eikä ollut kuin tavallista saippuaa ja sampoota mukana. Periaatteesta en niitä lotraa järviveteen.
No, eipähän tullut turhan kauan viipyiltyä suihkussa. Ihan vaan semmoinen pikainen suihku vaan. Vähän vaan mua jänskätti, ton Riesan takia, se kun välillä riehaantuu, kun "on jännää".

Meillä muilla oli siinä aikaa valmistautua juhlaan: illalliseen ja sen jälkeiseen juhlaan. Ripsiväriä laitellessa oveen koputettiin: turvan ulkomaalaisvahvistus A tuli kysymään neulaa ja lankaa 😊 Ja niin kuin taisin jo aikaisemmin mainita: sitä mitä ei myyntiryhmä ole, sitä ei tarvita. Joten tottahan multa neula ja lankaa löytyi. A oli iloinen ja häipyi niine hyvineen korjaamaan makuupussiaan 😊.

Lopulta kokous oli ohi - ei se kestänytkään kuin puolisen tuntia - ja sen jälkeen kasasimme koko joukon ja lähdimme porukalla Lomakartanon päärakennukseen syömään. Melajuhla on juhla, ilta jolloin meidänkin porukka, organisaatio (olenko muuten kertonut keistä se koostuu? Neljä johtomelojaa, joista kukin vuorollaan vetää tietyn osuuden, viestinjohtaja, tiedottaja sekä myyntiryhmän 2 hlöä) ja turvaryhmä ollaan yhtä aikaa koolla. Turvaryhmä siis nimensä mukaisesti vastaa melojien turvallisuudesta vesillä, he kulkevat joko kumiveneellä tai kanootilla/kanooteilla, osuudesta riippuen.

Ruoka oli loistavaa, onhan tuolla Saijan Lomakartanossa kokkina Markus Maulavirta! Kuvia ei ravintolasta eikä ruokailusta ole, sillä periaatteeni on, että puhelin on äänettömänä ja laukussa tai taskussa ravintolassa ruokailun ajan. Toki nyt tilaisuus oli sellainen, että kuvia olisi voinut ottaa, mutta eipä tullut otettua. Paikkaan voi kuitenkin käydä tutustumassa osoitteessa http://www.saija.fi/

Ruokailun päätyttyä siirryimme Lasipalatsiin jatkamaan juhlallisuuksia. Melajuhlan juhlallisuuksiin kuuluu palkita diplomilla kaikki he jotka ovat olleet mukana 10 v, 15 v ja 30 v. He jotka ovat olleet mukana 20 vuotta, saivat diplominsa jo aikaisemmin siellä kokouksessa.

 Jokainen sai oman diplominsa aplodien ja organisaation halausten kera. Minäkin sain oman diplomini 😊😊😊

Diplomien jaon lisäksi kutsuimme esille kaikki ensimmäistä kertaa tapahtumassa mukana olevat. Tarkkaa lukua en muista, mutta jos oikein muistan, heitä oli noin kolmisenkymmentä. Kaikki ensi kertalaiset toivotettiin sydämelliset tervetulleiksi Suomi Meloolaiseen tapaan - halaten 😊😊

Ja nyt jos joku ajattelee, että ei tuohon tapahtumaan uskalla osallistua, siellä halataan ihminen hengiltä, niin ei, ei sentään 😊 - ei siellä ketään väkisin halata 😊😊.

Diplomien jaon jälkeen orkesteri aloitti soitannon ja illan ehkä kuitenkin odotetuin "ohjelmanumero" alkoi: tanssit. Tätä varten oli laittauduttu ja valmistauduttu, tätä oli odotettu koko alkuviikko.

Myyntisirkkuset jättivät tanssit väliin ja lähtivät suunnistamaan kohti majapaikkaa - matka ei ollut pitkä, mutta "tie oli kivinen": matkan varrella kun oli paljon väkeä ja lähes kaikki halusivat vaihtaa sanasen ja halata.

Kun päästiin mökille, oli siellä jo turvaryhmä turvanamme ja istahdimme hetkeksi seuraksensa. Taisi käydä niin, että Kuski-Sirkkunen otti ja lähti joukosta ensimmäisenä, mutta eipä tämä toinenkaan Sirkkunenkaan kovin kauan jaksanut valvoa - toisin kuin nuoret 😊 Onneksi on hyvät unenlahjat: ei tarvitse kuin korvan koskettaa tyynyä, niin on jo unessa ja saa purkaa vaikka talon ympäriltä, niin mua ei herätä mikään ennen kuin on saanut tarpeeksi unta. Ei siis aavistustakaan kuinka pitkään oli "turva turvanamme untamme valvomassa" 😊😊.

Niin että hyvää yötä - pari päivää on vielä jäljellä oikein totista touhua. Tai niin totista kuin meillä nyt voi olla.

Tällaisen laulun olivat talven aikana eräät melojat tehneet ja laulattivat sen meillä Lasipalatsissa ennen tanssien alkua:






sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 8

Keskiviikkoaamu valkeni aurinkoisena. Kesä oli todellakin tullut pohjoiseen. Kylmät kelit olivat kadonneet - kuulopuheiden ja tekstiviestien mukaan ne olivat paenneet etelään. Me emme panneet lainkaan pahaksemme. Pitkät kalsarit ja mustat ulkoiluhousut sai pakata meikkilaukkuun, ja vetää jalkaan caprit.
Edes aamulla ei ollut kovin kylmä, riitti kun t-paidan päälle veti hupparin. Meillä oli jo viime kesänä koko organisaatiolle hankitut oranssit hupparit, joissa rintapielessä on meidän logo; melova norppa ja teksti Suomi Meloo ja selässä isolla teksti CREW. Tarkoitus siis on, että me erotumme joukosta, jotta meiltä voi tarvittaessa tulla pyytämään apua. Kylmiä kelejä ja yömelontoja varten meillä on myös hienot oranssinväriset pipot - niin myös turvaryhmällä. Oman piponi olin antanut tiistai-iltana lainaksi yhdelle turvaryhmän tytölle, kun ei kenellekään tullut mieleen, että uusille turvaryhmäläisille olisi pitänyt myös tilata pipot 😊 Ajattelin, etten tarvitse välttämättä pipoa ja jos tarvitsen, meillä on myynnissä mustia ja valkoisia, sieltä riittää uusia pipoja jos ihan pakon pakon pakko tulee.

Kokki-Sirkkunen valmisti meille aamupuurot (kyllä muuten pikapuurot on näppärä keksintö!) ja teetä. Niiden voimalla taas liikkeelle.
Äitirakas kävi hakemassa yön lataantumassa ollen powerbankinsa, jotta sai puhelimeensa ja tablettiinsa virtaa - vaihdettiin muutama sana ja todettiin vain, että nähdään taas jollain vaihtopaikalla, "soitellaan" 😊
Herrasmiehet nostivat meidän "kassakaapin" autoon, samoin kuin minun meikkilaukun, Kokki-/Kuski-Sirkkunen jäi vielä pakkailemaan omia tavaroitaan, kun minä siirryin ulos odottelemaan lähtöä ja juttelemaan vieressä kajakkiaan asunto-auton katolle pakkaavan melojan kanssa.
Tuolla pätee sanonta "apinan tuntee kaikki, mutta apina ei tunne ketään" eli kasvot oli mulle tutut, mutta muuten ei aavistustakaan kuka oli kyseessä. Hän kyllä tiesi kuka minä olin. Juttua riitti kyllä. Selvisi se, mistä hän on ja se tietenkin johti siihen, että ystäväni täällä kotikaupungissa, on sieltä samalta pienehköltä paikkakunnalta kotoisin. Mutta kun en muistanut ystäväni entistä enkä tyttönimeä... Vaan kas sitten muistin, että hänen tyttäriensä setä oli männä vuosina tangokilpailuissa. "Jaa niin no kyllähän mä xxx:n tunnen!" - ja sitten sitä kautta sen ja sen ja sen ja sittenhän "me oltiinkin jo melkein sukua" 😊😊😊

Lopulta meidänkin auto oli pakattu, yöpymispaikkamme, joka illalla oli tupaten täynnä autoja, asuntoautoja, asuntovaunuja ja ihmisiä, oli lähes tyhjä. Mekin lähdettiin matkaan ja vaikka olisimme mielellämme pistäytyneet katsomassa Juuso -karhua Kuusamon Suurpetokeskuksessa, emme kuitenkaan ehtineet sinne. Harmi.

Sen sijaan jätimme Kuusamon taaksemme ja siirryimme Taivalkosken puolelle.  Menimme paikkaan nimeltä Koskela; joen rannalle. Sinne oli pystytte iso kota, jossa oli tarjolla keittoa, taisi olla lohikeittoa, sekä kahvia ja mitähän kaikkea siellä oikein olikaan 😊. Me pystytimme kauppamme kodan viereen - samalla kun me houkuttelimme asiakkaita meille, kehotimme käymään kodassa syömässä ja samalla kun nälkäiset söivät herkullista keittoa ja joivat kahvia, he katselivat meidän tarjontaamme ja pohtivat mitä voisivat ostaa. Meistä oli siis hyötyä toinen toisillemme 👍

Siellä olimme aika kauan - aurinko paistoi koko ajan pilvettömältä taivaalta, kesä tosiaan oli tullut ja siitä olimme iloisia. Pohdimme tietysti, oliko meidän myyntituotteet oikeanlaisia, mutta onneksi suurimmalta olivat. Ja ne vanhat tutut tietenkin tekivät kauppansa.
Ja siellä ollessamme soitti mun "tutorini" - Anu, jonka kanssa tein tuota ensimmäisen kesän 13 vuotta sitten, kun Suomi Meloo lähti Ilomantsista. Hän opetti mulle kaiken sen mitä tarvitsisi tietää, loput opeteltiin sitten pitkäaikaisen työparini kanssa ja nyt sitten on tämä Myyntisirkkunen, jonka kanssa tehdään hommaa toista kesää.

Me😊idän auto on aika paljon suurentunut tästä ja tavaramäärä JONKUN verran lisääntynyt 12 vuodessa 😊 
Siellä oli paikalla myös kolme pientä koiraa, jotka...hiukan olivat meidän kaikkien jaloissa 😔 Se oli sinänsä ikävää, koska koko ajan oli vaara, että joku kompastuu ja kaatuu tai sitten astuu niiden pienten karvaturrien tassuille. Siinä olisi sattunut kumpiakin. Tai jonkun kuuma keitto tai kahvi olisi voinut kaatua niiden päälle, sekin olisi ollut ikävää. Mutta saatiin me kyllä nauraakin niiden kustannuksella - vaikka... noh... elämässä sattuu 😊😊😊 Meidän Myyntisirkkusten meikkilaukut oli aina kaupan auki ollessa jossain pihalla, ne kun oli niin suuret - ja aina tiellä 😊 Kuski-Sirkkusella oli rinkka ja se oli tällä kertaa auton apukuskin puoleista rengasta vasten. Yksi pienistä koirista kävi sitä nuuskimasta ja ennen kuin ehdin hätiin, niin...sehän ehti merkata sen rinkan yhden remmin 😊😊😊
Auts...No, onneksi naisilla on aina ja kaikkea mukana - niin nytkin kosteuspyyhkeitä, joilla äkkiä pyyhittiin se remmi puhtaaksi, niin siihen ei jäänyt mitään hajua eikä muuta semmoista. Eikä muita koiria kiinnostanut se sama remmi 😊😊😊 Eihän sille muuta voinut kuin nauraa!

Kun melojat lopulta tulivat rantaan, tuli ohjelmaan taas muutos: joessa oli liian vähän vettä melottavaksi ja kaikki kanootit piti nostaa autojen kyytiin. Osa autoista oli kauempana, eli lastaamisessa meni jonkun aikaa. Sinä aikana me ehdittiin tehdä kauppaa ja samalla pakata autoa. Ja järjestää Kuski-Sirkkuselle mahdollisuus lähteä melomaan seuraavalla osuudella.


Kuvituskuva, jostain aikaisemmasta tapahtumasta, ei tältä vuodelta.

Minä saisin apua kaupan purkamisessa ja myyntihommissa, ei tarvitsisi yksin hoidella hommia siitä huolimatta. Hieno juttu 👍

Lopulta kaikki alkoi olla valmista, kotakin purettu ja mekin päästiin matkaan - suuntana Saijan Lomakartano, joka tulisi olemaan myös meidän Melajuhlapaikka sinä iltana!

Koko tapahtuma pysähtyy yhdeksi yöksi - illalla juhlitaan ja aamulla taas jatketaan matkaa!












lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kaunis kotimaamme - Susannan "vinkistä" vanha tarina Punkaharjulta

Susanna Maalta kertoi, että CNN:n tekemässä listauksessa on yhteensä50 luonnonihmettä ympäri maailmaa ja Savonlinnan kupeessa oleva Punkaharju on listalla sijalla 44.  Ei todellakaan turhaan! En ole käynyt katsomassa listaa, mutta veikkaan, että vähän korkeammallekin olisi voinut päästä 😊😊

Minullakin on muistoja Punkaharjulta - arvaatte varmaan minkä puitteissa. Nii-in, se Suomi Meloo. Se on oiva tapa tutustua upeaan maahamme, pitkin ja poikin ja ympäri ja ämpäri, vaikkei aina ihan kaikkiin nähtävyyksiin ehdikään tutustua. Mutta voipahan sanoa, että tuolla olen käynyt ja tuolla meillä kävi muuten niin, että...
Punkaharjulla olen kerran syönyt yhtä parhaimmista makkarakeitoista; valitettavasti mökissä vaan ei ollut mitään mistä syödä sitä eikä sillä kertaa ollut mukana varsinaisia retkeilytarvikkeita, mökissä/huvilassa kun PITI olla kaikki. No, kaksi meistä lähti kylältä etsimään kertakäyttölautasia. Kuvitelkaa, silloin, nyt en tiedä, kylällä oli kolme kauppaa, eikä yhdessäkään ollut syviä kertakäyttölautasia!!
Vaan mitä tekee nälkäiset "pelle pelottomat": ostettiin riittävästi pieniä (400g) foliovuokia :D Niistä oli ihan hyvä syödä toisen valmistamaa keittoa - aina kun joku muu tekee ruokaa, se on hyvää, syö sitä mistä kiposta/astiasta tahansa :)

****

Jos viisi vuotta sitten olisin tiennyt sen, mitä tiedän tänään, olisin sanonut kaikille läheisilleni
"olet rakas". Halannut. Soittanut. Laittanut viestin. Mutta eihän sitä - onneksi - tiedä etukäteen.
Seuraavana päivänä en enää pystynyt siihen, enkä tiennyt, kuinka raskasta aikaa läheiseni joutuivat elämään seuraavat kaksi ja puoli viikkoa.
Olen löytänyt "oikeat" ystävät :)
Turhaa riitelyä ja nipotusta olen oppinut välttämään. Ei minun tarvitse aina olla oikeassa. Ja vaikka olisinkin, ei muiden tarvitse olla väärässä :) Jos kyse ei ole hengestä vaan pienistä asioista - kuka oli milloin missäkin ja sanoi mitäkin -  mitä sillä on väliä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
Pidän väittelemisestä, mutta olen myös oppinut antamaan periksi.

Me olemme täällä vain kerran. Ei tuhlata aikaa. Nyt mennään syömään suklaata 😊😊😊😊

❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 7

Tiistaiaamu valkeni aurinkoisena, toiveita oli jo lämpöisemmästä päivästä. Tulisiko pohjoiseen kesä?
Seuralaisemme oli jo reippaana miehenä ehtinyt käydä tarkistamassa hotellin aamupalan ja todennut sen oikein kelvolliseksi.
Koska alkuperäisen suunnitelman mukainen melonta ei vieläkään onnistunut, oli melojille järjestetty vielä iltapäivään asti muuta ohjelmaa: Pieni karhunkierros!  Seuralaisemme lähti sinne myös, mutta omille teilleen, ei seurueen mukana.
Minua ei sinne saa, sillä reitillä on useita riippusiltoja ja juu ei, ei ole mun ne. Olen kaksi kertaa kävellyt Repoveden riippusillan ja siinä on mulle tarpeeksi. Siellä on sentään vettä alla ja osaan kuitenkin uida.
Karhunkierroksen riippusiltojen alla on kiviä ja mitä lie. Ehei, en mene, en sitten millään. Ja muutenkin, olen niin huonokuntoinen. Kuljettaja-Sirkkunenkaan ei halunnut lähtenyt sinne.

Seuralaisemme auttoi kantamaan osan tavaroistamme takaisin autoomme ja huristi omallaan tiehensä. Me siis suunnistimme aamupuurolle. Samassa hotellissa oli yöpynyt tuttuja ja saimme seuraa - istuimme ja söimme kerrankin rauhassa: tällä kertaa meitä ei hätyytelty 😉 Ei ennenkuin kylpylän puolen remonttimiehet aloittivat hommansa ja ruokasalin puolelle levisi joku kummallinen haju ja ajoi meidät pois.

Saimme rauhassa pakata tavarat, kuljettaa meikkipussimme autoon ja lähteä Prismaan. Tai oikeastaan apteekkiin. Tarvitsin niin arkista tavaraa kuin rakkolaastaria varpaaseen! Crocsit ja paljaat varpaat ei ole sopiva yhdistelmä mulle. Olisi pitänyt olla villasukat. Vaan nyt harmittaa, kun en muista, mitä ihmeen voidetta se apteekin naishenkilö mulle suositteli sen rakon parantamiseksi. Pitäisikö soittaa sinne Kuusamon apteekkiin ja kysyä?

Prisman puolelta ostettiin vähän evästäkin, joista kannattaa muistaa PÄÄRYNÄT. Ne tulevat esille vielä myöhemmin....
Sitten olikin kello jo sen verran, että meidän oli aika suunnistaa Maaselänlahteen, josta otettiin ns. "uusi lähtö".
Siellä oli pieni laavu, ja sen eteen levittäydyimme kauppamme kanssa. Sen jälkeen jäi vielä sopiva tila laskea kanootit vesille, autoilla pystyi ajamaan lenkin ympäri.
Laavulle tuli pitämään vaihtopaikkapalveluita oikein mukava... kyläyhdistys/martat tms. en enää muista. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pitkät kalsaritkin pystyi jo riisumaan jalasta :D Kauppa kävi hyvin ja väki oli hyvällä tuulella käveltyään sen Pienen Karhunkierroksen. Vaikka ohjelmaan oli tullut muutos ja melontaosuuksia oli jouduttu jättämään pois, ei kukaan ollut kiukkuinen sen takia.
Päinvastoin; kaikki odottivat innoissaan uutta aloitusta; NYT päästään kunnolla vauhtiin!

Kun melojat klo 15 oli saatu matkaan, pakattiin tavarat taas autoon, juotiin kahvit ihanien korvapuustien kera. Yksi naisista rohkaistui kysymään, olisiko meillä myydä heille edullisesti t-paitoja. Meillä oli mukana jonkun verran kaksi vuotta vanhoja paitoja, joissa ei ollut vuosilukua ja kysyimme, huolisivatko he niitä - niissä kun näkyy kaikki 30 aikaisempaa Suomi Meloo reittiä.  He ilahtuivat niistä niin, että teimme vaihtokaupat: saimme maksuksi ison pussillisen niitä ihania isoja korvapuusteja! Maaseudulla vaihtotalous vielä jyllää!
He olivat aivan mahtava joukko järjestämässä meille palveluita; kahvia, teetä, pullaa, piirakkaa, mitähän kaikkea heillä olikaan. Lisäksi heillä myytävänä kuivattuja yrttejä yms.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Poussu.  Taas tavaroiden purku autosta - kauppa auki 😃.  Siellä ehdittiin kyllä ensin syödä makkarat ja juoda kahvit ja munkit. Niin kuin huomaatte, ruokailut on meillä viikon aikana vähän niin ja näin.
Poussunkoski on upea paikka, erinomainen urheilukalastuskohde, ja mikä parasta, siellä on rakenteet myös liikuntarajoitteisille.
Tavan mukaan kun melojat tulivat rantaan edelliseltä osuudelta, oli säihkettä ja säpinää: viluiset ja väkisinkin vähän kastuneet melojat halusivat äkkiä vaihtamaan vaatteita. Ne jotka olivat lähdössä melomaan, tulivat vielä viime tipassa ostamaan melontatossuja, käsineitä, rannesuojia yms.  Rannasta kannettiin kanootteja autoille ja autoilta kannettiin uusia kanootteja rantaan.  Lähtöhetken lähestyessä mekin pistettiin meidän kaupassa laatikoiden kannet kiinni: nyt on kauppa hetken aikaa kiinni ja myyjät lähtee katsomaan kosken laskua!



Koskessa piti olla kypärä ja vanhan "maskottikisan" tilalle oli tänä vuonna vaihdettu KYPÄRÄN TUUNAUS -kisa. Ja kyllä olikin jos jonkinlaista kypärää, kyllä on ihmisillä mielikuvitusta.
Koskenlaskua oli hieno katsoa ja kyllä taas tuli mieleen, että olisipa mukava olla itsekin mukana...



Kun viimeinenkin oli koskesta laskenut, turvaryhmäkin kadonnut mutkan taakse, Myyntisirkkuset palasivat paikalleen - pakkaamaan autonsa.. Auttavia käsiä oli onneksi taas useampia ja auto oli pian pakattu. Joku ystävällinen vielä käänsi auton nokan oikeaan suuntaan ja niin suunnistettiin taas kohti yöpaikkaa.
Alunperin oli merkitty, että oltaisiin tehty kauppaa sielläkin, mutta kello oli jo niin paljon, aikataulumuutosten tähden, että pistettiin auto vaan parkkiin ja kannettiin taas meikkilaukku ja eväät sisälle, jossa miehet oli jo lämmittäneet saunan.  Kuljettaja-/Kokki-Sirkkunen piti taas huolen munkin syömisestä eli teki taas pienen iltapalan.

Ja Äitirakaskin tuli piipahtamaan meillä kylässä 😊

Tänä yönä meillä oli oma huone, mutta peräti kaksi miesseuralaista samassa kämpässä 😉

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Tapaaminen ja yllätys, siis yllätyksiä

Susanna Maalta jo kertoikin, että tapasimme eilen Susannan, Repun ja Annen kanssa Mäntsälässä ihanassa Runda Munken -kahvilassa. (Suosittelen, jos siellä päin käytte; ihania leivonnaisia, erinomainen kahvi- ja teevalikoima ja vaikka mitä). 

Tapaamisemme jäi vähän aiottua lyhyemmäksi, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että voimme tavata pian uudestaan 😊😊

Oli ihana tavata pitkästä aika koko joukko ja he onnistuivat vielä tapaamisen lisäksi yllättämään mut täysin:  Sen lisäksi, että he lauloivat mulle, sain aivan ihanan kukkakimpun ja kortin 


Lisäksi Susannalta sain aivan ihanan keraamisen pöllökaulakorun - katselin sitä koko eilisen illan ja ihailin väriä: kuva vääristää väriä vähän, sen oikea vihreä on aivan huikea! Tai oikeastaan tuo ylempi kuva on keltaisempi kuin pitäisi, en huomannut muokata sitä ennen tänne siirtämistä (olen tumpelo)


Kiitos Susanna, Repu ja Anne - olette ihania ❤❤

Tänään postityttö toi Susannan kortin, jonka hän oli lähettänyt mökiltä: ihana orava neulomassa, varmaankin kaulaliina. Se on varmaan se kaulaliina jonka lupasin neuloa Isosiskolle. Valitsimme siihen yhdessä langan 😊 Kiitos!

Possumunkin lähettämästä kisukortistakaan en ole tainnut muistaa kiittää? KIITOS! Kisu on suloinen, muistuttaa vähän Pojalla olevaa Tyttöä. 

Tänään postityttö toi postia myös Sinisen Sohvan Emännältä ja Isännältä: pienen reseptikirjasen, ohjeita kesäisiin ruokiin, sekä ihanan nallekortin.  Kortti oli reseptikirjasen välissä, keskiaukeamalla, varmaankin ihan sattumalta, tai sen sen takia, että keskiaukeama oli luonteva paikka sille.

Meillä käytiin AM:n kanssa jotain ruokakeskustelua eilen, olisiko liittynyt jotenkin Ilta-Sanomien johonkin ruoka-artikkeliin tms. Sen keskustelun yhteydessä menin lupaamaan, että JOS näin käy - en enää muista mitä, mutta se oli tyyliin "viimeinen vaihtoehto, jos ei enää mitään muuta syötävää ole" - niin opettelen syömään KESÄKEITTOA. Kesäkeitto on nimittäin ruoka, jota inhoan yli kaiken ja olen vaikka päivän syömättä, jos ei mitään muuta syötävää ole.
Olen syönyt kesäkeittoa viimeksi 16-vuotiaana, kun mummuni on sitä keittänyt remonttimiehille, enkä kehdannut olla syömättä. Syöminen kävi niin, että lusikallinen keittoa ja puoli lasillista maitoa 😊

Tänään kun avasin Sinisen Sohvan kirjeen ja reseptikirjasen ottaakseni kortin sieltä välistä, katsoin tietenkin samalla, mikähän ruokaohje siinä mahtaa olla: KESÄKEITTO! 
AM katsoi ihmeissään kun purskahdin nauruun, kortti toisessa ja kirjanen toisessa kädessä, enkä saanut sanottua mikä ihme oikein naurattaa 😊 Miten se kesäkeitto osuikin juuri siihen kohtaan, kaikista niistä kirjasen ruuista ja herkuista! Se ainoa ruoka, joka jäänee tekemättä - ja se ruoka, josta oli juuri ollut puhetta 😊 Ja josta AM varmasti muistaa, että olen luvannut, että opettelen syömään sitä, ja keksii jonkun kelmin juonen, että saa mut syömään sitä 😊

Suurkiitos kortista ja reseptikirjasesta Siniselle Sohvalle - siinä on ihania ohjeita, mm. sitruuna-parmesan-kylmäsavulohipasta. Saa veden kielelle, harmi kun kello on jo näin paljon! Onneksi kohta on viikonloppu..

Ja vielä viimeisenä. 
Marjaanalle terveisiä.  Menin ja vähän fiksasin sitä pöllökalenteria... Mulla ei ollut ihan samanlaisia kirjaimia kuin niissä kahdessa muussa palikassa, mutta nyt on kaikki kuukaudet olemassa, meitä ei haittaa vaikka yksi vuodenaika on vähän erilainen kuin muut. Mulla on ruskeaa akryylimaalia, maalasin palikan uudestaan ja sitten liimasin siihen tarrakirjaimet päälle. 
Meiltä löytyi sille oikein loistava käyttötarkoituskin 👍👍 (kun ei - anteeksi vain - kuitenkaan muisteta joka päivä vaihtaa siihen oikeaa päivämäärää....kaksi harvapäätä....)


Nuin.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 6

No niin. Tässä välissä olette joutuneet lukemaan kaikenlaista höpinää ja löpinää (ja vieläkin sitä olisi, tärkeää asiaa), mutta jatketaanpa tätä välillä, ettei jää unholaan ihan koko viikko 😊

Edellisessä osassa toivottelin teille hyvät yöt, esiteltyäni teille hienosti rakentamani tyynyn. Mökki oli lämmin, mutta jostain syystä heräsin yöllä siihen, että palelin ihan valtavasti. Oikein tärisin. Voi kurjuus. Ei tiedä hyvää. Ja sitten piti lähteä pihan perälle. Sekin vielä. Krääk. Inhoan kömpiä makuupussista ulos - ja takaisin, olkoonkin, että nyt oli kyse UNIpussista, joka oli vähän kätevämpi. Vaan ei auttanut. Ja omat crocsit jossain meikkilaukun - olenhan esitellyt sen meikkilaukkuni? Sinne siis on pakattu koko viikon omaisuus makuupussia lukuunottamatta. Siis meikkilaukun uumenissa. No, kaverin töppösiä voi aina lainata sitä vartenhan ystävät on olemassa 😊

Ulkona oli lämmintä. Illan pilvet oli jo aikaa sitten kadonneet. Ja hyttyset tulleet tilalle. Niitä ei olisi kaivattu. No, nousipa jalka sitä ripeämmin, vaikka silmät olikin hiukan sikkaralla. Mutta millä torjut sen kylmän, jonka tiesi palaavan heti kun pääsee takaisin sinne unipussiin, siitä huolimatta, että mökki on lämmin?

No, matalammallakin tyynyllä voi nukkua, joten tyynystä pitkät kalsarit jalkaan ja penkiltä huppari päälle. Jo vain rupes lämpiämään.

Aamulla oli tarkoitus nukkua vähän pidempään; ajatus oli ettei kauppaa tarvitse välttämättä avata samassa paikassa vaan mennään seuraavaan paikkaan. Olisi aikaa lähteä rauhassa ja käydä syömässä aamupala. Vaan toisin kävi 😩 Taisi olla niin, että kumpikin meistä oli juuri herännyt ja todennut, että kummallakin oli hirveä päänsärky 😩😩 Häkää?? Särkylääkettä ja hetken aikaa silmät kiinni, jooko?

Rrriiiiiinnngggg....Puhelin soi..."Missä te ootte? Täällä olis asiakkaita..."  Tota, me ollaan täällä mökillä kun... No, meillä on kummallakin hirrrrveee päänsärky, oisko joku häkä- tms. myrkytys. Me tullaan niin pian kuin saadaan kamppeet kasaan.
Ja hop hop. Eihän meillä kauaa kestä, kun Sirkkuset pistää vauhtia 😊😊
Mutta siinä kävi sitten kuitenkin niin, että me mentiin aamiaiselle ja meidän ihanat "pojat" pakkasi auton sillä aikaa ❤  Ja me kun ajateltiin, että meidän pitää pakata auto, ennen kuin päästään lähtemään seuraavaan paikkaan, mutta kaikki olikin jo valmista.

Mutta ette IKINÄ arvaa mikä löytyi siitä ns. päärakennuksen oven suusta, kun mentiin syömään - siellä muuten oli maailman parasta lohikeittoa, jos en jo edellisessä osassa muistanut mainita. Aamupala oli myös tosi hyvää. Nii-in, mikähän siellä olisi ollut 😊😊

Niin, ette varmaan olisi arvanneet 😊😊 Pöllöpä hyvinkin, pöllö, siinä se vahti sisäänkäyntiä.

Kun aamupala oli syöty, kehuttu ruuat ja todettu, että auto on hienosti pakattu, ei ollut enää muuta tekemistä, kuin palata takaisin Kuusamon urheilukentän uimarannalle, sinne mistä sunnuntaina lähdettiin.
Nyt pätkii tämän Myyntisirkkusen muisti sen verran, etten muista ihan varmaksi - ei me taidettu kauppaa siellä kokonaan avata.

Sen jälkeen sitten olikin ohjelmassa muutos, sillä yllätys yllätys - olimme niin pohjoisessa, että järvet olivat vielä jäässä! Eikä meillä ollut jäänsärkijää mukana 😉 Jouduimme perumaan useamman  osuuden, mutta järjestimme melojille muuta ohjelmaa suunnitellun reitin tilalle. Mm. jokimelontaa Oulankajoelle.
Siinä oli vähän...noh...omanlaisensa jännitysmomentti meilläkin, kun osuus päättyi paikkaan, johon ei meidän iso pakettiauto mahtunut; päätöspaikka oli ison mäen alla jonne me kyllä ajoimme ja auton ympäri kääntäminen olikin vähän niin ja näin 😊 Onneksi meidän melojaporukassa on ihania ihmisiä joista löytyy aina avuliaita miehiä (varsinkin kun näyttää vielä vähän avuttomammalta kuin onkaan...), jotka auttaa... ja niin me saatiin auto ympäri ja päästiin lopulta pois sieltä pussinperästä. Saatiin sitten auto pysäköityä ihan mukavalle "parkkipaikalle" mäntykankaalle, saatiin meidän lippukin merkiksi tienposkeen, että täällä me ollaan - ja meidän auton kyllä tunnistaa! Ja hyvää seuraa vastapäätä 😊 Pari-kolme tuntia meni oikein mukavasti, asiakkaita ei kyllä käynyt, muuta kuin hyttysiä. Niille ei juuri housuja eikä takkeja saatu kaupaksi...

Paikka oli pitkän hiekkatien päässä ja katseltiin siinä ohiajavia autoja: miten tuolla autolla näytti, että tuo takarengas on niin tyhjän näköinen..no se meni jo.  Seuraava auto pysähtyi siihen meidän kohdalle: voi itku...takarengas puhki! Vararengas on, mutta missä tunkki??
- Hei oota, mä pysäytän, tossa on meidän turvaryhmän auton, kysytään siltä... -Onko sulla tunkkia?
- No ei oo, mutta oota mä soitan... - Hei ei tarvi, se oli meidän porukan toinen auto, ja meidän tunkki löytykin jo! - Aha okei, no hyvä 😊

Kaiken kaikkiaan SEITSEMÄSTÄ autosta puhkes rengas sillä tiellä! Johtui siitä hiekasta, tai se oli kuuluemma jotain sepeliä tms.

Siinäpä se sitten olikin tiistaipäivä. Mekin lähdettiin taas takaisin Kuusamoon, se oli looginen suunta, koska sieltä sitten suunta jatkuisi aikanaan "eteenpäin". Menimme Kuusamon Tropiikkiin yöksi. Kylpylän puoli oli remontissa joten meillä oli vain huone hotellin puolella ja Kuski-Sirkkunen teki meille taas iltapalaa. Kulujen säästämiseksi otimme lisävuoteeseen edellisyön mökkivieraan, oli ihan mukava jutella kolmestaan ja juoda teetä porukalla ennen nukkumaan menoa.

Huoneessa oli myös, siitä huolimatta, että kylpylän puoli suljettuna, kylpytakit. Tuota...kävi vain samoin kuin vuosia vuosia sitten "tyttöporukalla" kylpylässä... se "lisävuoteen" kylpytakki" oli lasten kylpytakki 😊😊😊 Miksi ne aina olettaa, se lisävuoteessa nukkuva on lapsi? Olihan se toki pakko kiskoa päälleen - arvatkaa kuka sen teki? Juu, ette saa siitä kuvia nähdäksenne, ette, vaikka kuinka pyytäisitte kauniisti. Ne on jo tuhottu. Kuvitelkaa nyt, aikuinen ylipainoinen nainen lasten kylpytakissa. Ja vaikka se nainen laihtuisi muka-alipainoiseksi, niin se on silti liian pieni se kylpytakki. Ei ole kaunis näky semmoinen. Ei 😊  Pissat meinas tulla housuun.

Toivottavasti saatte unta 😉😉😉




maanantai 17. heinäkuuta 2017

Taas kerran - olen onnekas, äärettömän onnekas!

Tänään on ollut monta juhlapäivää:

Ritari Ässä, siis David Hasselhoff täytti 65 vuotta.
Eija Vilpas täytti 65 vuotta
Matti Nykänen täytti 54 vuotta
Cornwallin herttuatar Camilla, prinssi Charlesin toinen vaimo, täytti 70 vuotta

Mutta minulle tärkeintä tässä päivässä on se...

viime viikon lauantaina sain olla todistamassa avioliittoon vihkimistä, henkilön jonka häät olivat Pojan ja Siskorakkaan jälkeen yhdet tärkeimmistä.
Tänään sain viettää omaa 30-vuotis hääpäivääni ❤❤

Kolmekymmentävuotta sitten tahdoimme ja lupasimme rakastaa myötä- ja vastamäessä.
Myötämäessä on helppo rakastaa, mutta vastamäessä tarvitaan sitä tahtoa. Tarvitaan myös kunnioitusta toista kohtaan ja tukemista.

Meidän pitkän liittomme salaisuus on vanha sananlasku
"Älä anna auringon laskea vihasi yli".

**
Olen varmaan kertonut tämän tarinan aikaisemminkin, mutta kerron kuitenkin uudestaan: vein aikanaan töihin tuon nyt jo siis 30 vuotta vanhan hääkuvani. Se on siis 80-luvun loppupuolelta, kun oli muotia permanentikiharat ja matkatelkkarin kokoiset silmälasit. Meillä molemmilla oli sellaiset. AM:llä on kuvassa harmaa, raidallinen puku. Kuvitelkaa siitä 😊

Kuva aiheutti ryhmässä jolle sen näytin, hillittömän naurukohtauksen, josta ei tahtonut tulla loppua. Nauroin toki itsekin, onhan se aika koominen kuva.. Lopulta joku yritti lohduttaa sanomalla "No mutta onhan siinä ihan nätit kukat"... Ja uusi naurunremakka, joka jatkui ja jatkui ja jatkui.... Töihinkin olisi pitänyt mennä takaisin 😊

Siitä lähtien olen tasaisin välein (n. 5 vuoden välein) "ilahduttanut" fb-kavereita sillä kuvalla ja samalla kertonut missä mennään. Tänäänkin yleisön pyynnöstä tai siitä huolimatta laitoin kuvan esille ja saimme paljon onnitteluja - siitä huomasin kuinka onnekas olenkaan (onnekkaita ollemmekaan). Jotenkin vain tiedän niistä viesteistä, mitkä on tulleet sydämestä ja mitkä on vain siksi kun "kuuluu" kirjoittaa/tykätä.
Vuodet ja kokemus opettaa 😊

Uudet 30 vuotta alkaa huomenna 😊😊

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita - minäkö aikuinen nainen?

Susanna maalta ja Sus' meinaavat, että olen jo aikuinen ja viisas nainen. Kaikenlaista 😃😃

Vaikka sattuuhan sitä tietysti aikuisillekin ihmisille kaikenlaisia kommelluksia. Mutta ihan vain näin pikaisesti kerron teille viimeisimmän. Kerroin siitä naamakirjassakin. Ja sain kehotuksen ruveta vast'ikään saamani kävelykepin lisäksi käyttämään kypärää. Ehdotin, että jos rupeaisin pitämään AM:n pyöräilykypärää:



Ja miksikö näin? No kun tuota.... Kävi niin, että... Yhtenä aamupäivänä postiluukku kolahti. Kops. Menin eteiseen, laitoin valot, että näen ottaa kaikki postit ulko-oven ja välioven välistä.
Nousin ylös, sammutin valot ja vedin välioven kiinni.
Unohdin yhden asian.... Unohdin vetää pääni pois... Ja niinhän siinä sitten kävi, että pää jäi oven väliin...

Jostain syystä kampaajani kertoi naamakirjassa nauravansa vedet silmissä. Miksiköhän? Kehotti kyllä ottamaan varovasti. Ja häneltä sain sen kypäränkäyttökehotuksen 😃😃

Sen jälkeen olen ottanut hyvin varovasti - en ole koskenut mihinkään terävään tms.

Papereita olen kyllä kadottanut 😃😃 Mulla on tässä läppärin alla sellainen viilennin - tiedättehän? Aamulla selvittelin vielä viimeisiä melontajuttuja ja mulla oli muistilappu, ehkä noin 15 cm x 15 cm kooltaan. Tai oikeastaan niitä papereita oli kaksi. Toinen oli tarpeeton, toisessa oli koneelle siirrettävää tietoa, käyttämättömien rannekkeiden määrä (eri värisiä rannekkeita/kpl)
Sen turhan rypistin ja vein roskiin. Tulin takaisin sohvalle tallentaakseni tiedot siltä toiselta lapulta koneelle. Vaan lappua ei ole missään. Ei niin kerta kaikkiaan missään. Suututti. Kiukutti. Kun aina kaikki häviää. Mutta sitten ajattelin, että olkoot. Ne samat tiedot on olemassa toisessakin paikassa ja jos tarvitsee, joku muu voi ne rannekkeet laskea ensi keväänä.
Otin koneen syliini - ja kas! Siellähän se lappu oli - "imeytyneenä" viilentimeen kiinni, ropelit imivät sen siihen tiukasti. Mitä tästä opimme? No emme sitten kai yhtään mitään.... Tai ehkä sen, että katso aina mihin läppärisi asetat, kun lasket sen sylistäsi 😃😃

Että semmoinen aikuinen ja viisas pöllö täällä 😃😃😃😃 Hu-huu!

torstai 13. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut jatkuu vielä, mutta ensin muuta

Kun Myyntisirkkusten seikkailut oli seikkailtu, oli juhannusviikko ja edessä edellisen viikon paperityöt - tavarantoimittajien inventaariolistojen puhtaaksikirjoittaminen ja edelleentoimittaminen. Se vei yllättävän paljon aikaa, vaikka olin valmistautunut siihen mielestäni hyvin: tehnyt valmiit "inventaariolistat", niin että inventaario oli helppo = helpompi tehdä kuin aiemmin ja tiedot piti vain koota yhteen.

Viikkoon sisältyi myös reissukassin purkamista - se vie multa normaalisti noin kolmisen viikkoa 😊 - ja pyykinpesua. Oli pakko vähän yrittää myös siivota, vaikka oltiinkin AM:n kanssa siivottu jo ennen lähtöäni, kun meidän nuoriso oli yökylässä, ennen kuin ehdin kotiin.
Ihan vaan siltä varalta siivosin, että jos joku haluaisi tulla käymään 😊 En ollut kutsunut ketään, mutta olin luvannut tarjota kahvia ja pullaa, jos joku tulee. Kävin ihan kakkuakin ostamassa sitä varten. Mä kun en osaa leipoa - voileipäkakun olisin osannut AM:n kanssa tehdä, mutta kun ei niitä juhlia järjestetty, niin ei sitten tehty sitäkään. Ei edes Poikaa varten.

Postityttö kuljetti postia mukavasti koko juhannusviikon - kiitos kaikille, jos olen unohtanut kiittää. Kaikenlaisia pöllöjä liihotteli postin mukana meille.


Tästä ristipistotyöstä teille kerroinkin - mukana on lahjakortti käsihoitoon. En ole sitä vielä käyttänyt, sillä en ole ehtinyt. Olisi ollut ihanaa saada nätit kädet ja kynnet häihin, mutta kynnet on niin lyhyet, ettei niistä olisi saanut nättejä pelkällä lakalla.




Tämän Minervanpöllön sain toiselta Myyntisirkkuselta. Kerrotaan, että Minervan pöllö on viisauden tunnus ja filosofian vertauskuva 😊
Muusta en tiedä, mutta kaunis se minusta on.



Ei-enää-niin-Salainen-Neuleystäni eli Reppanainen lähetti myös vielä paketin 😊
Ei taida ihan kunnolla näkyä, mutta pöllö siinäkin on. Kassissa on tuliaiset Isosiskolle ja Pikkuveljelle: RUISLEIPÄÄ



Ja vielä reissun aikana tuli tekstiviesti, että postiin on tullut paketti. Marjaana oli lähettänyt vielä yhden pöllön lisää:


Kaikkien teidän kortit ja ajatukset on tulleet perille - te olette varmaan jo oppineet tuntemaan mut ja tiedätte millainen ihminen olen 😊  Kun sanon, että ajatuksenne, ovat tulleet perille, tiedätte mitä tarkoitan.
Olen kertonut teille ennenkin, että teistä on tullut tärkeitä ihmisiä - teistäkin, keitä en ole tavannut.






Juhannus kuitenkin meni miten meni 😊  AM kävi aattona kaverinsa kanssa taas kolmen-neljän tunnin kahveilla - olen iloinen, että he ovat taas löytäneet toisensa. Minulle iski hirvittävä ikävä mummua. Sellaista ikävää ei ole ollut pitkään aikaan. Ehkä se johtui siitä seuraavan päivän syntymäpäivästä.
No, juhannusaatto me kuitenkin oltiin kahdestaan kotona tehden sitä mitä tehdään muinakin perjantai-iltoina 😊  eli ei mitään. Juhannuspäivänä Äitirakas ja Isäpuoli kävivät kahvilla ja toivat kukkakimpun. Minun kukkiani, juhannusruusuja.

Väri on vaan vähän liian keltainen, en tullut korjanneeksi sitä...

Illemmalla kävi vielä vanha Ystävä poikansa kanssa ja toi valtavan suuren tiffany -tekniikalla tehdyn - ette kyllä arvaa minkä... pöllötaulun 😊  Nyt vaan pitäisi keksiä sille vielä paikka. Edellinenkin taulu, pyöreä, odottaa vielä ripustamista, niin ettei se vaan tipahda. Sen paikka olisi ikkunan edessä, mutta kun ikkunan karmiin ei saa kiinnittää mitään, niin paikka pitää nyt miettiä uudelleen ja tarkkaan. Ja tuolle toiselle taululle ihan uusi paikka.

Sunnuntai-iltana kävi vielä Pojan kummit kylässä, mutta muuten me vietettiin aikaa ihan kahden AM:n kanssa. Poika tuli vasta maanantaina ja lähti sitten tiistaina kotiin, samalla kun AM vei mut Äitirakkaan luo, josta sitten keskiviikkoaamuna aikaisin lähdettiin Helsinki-Vantaalle ja kohti Englantia 😊
Että semmoista. Niin se vaihtui vuosikymmen Pöllöllä, eikä sitä viidenkympin villitystäkään ole sitten tullut - kengät jäi lopulta Siskorakkaan luo, vaikka tuolla yhdessä aikaisemmassa päivityksessä niistä mainitsin, että ovat ovensuussa odottamassa. Mutta kun ei niitä silloin tarvittu, niin jätin sen sitten sinne kokonaan...



lauantai 8. heinäkuuta 2017

Voiko häistä selvitä kuivin silmin?

Ei. Ei voi. En minä ainakaan. "Pelkään" jo etukäteen niitä päiviä, kun Poika ja Siskorakas joskus menevät vihille. Jos menevät. Toivottavasti menevät. Niistä päivistä ei kyyneliä tule puuttumaan.

Tänään oli kaunis - ja kuuma! - heinäkuun alun päivä ja meidät oli kutsuttu häihin. Ei tullut mielenkään kieltäytyä kutsusta, olisi saanut olla tosi hyvä syy, että olisimme jättäneet ne väliin. 

Kyse oli Joulupojasta. Jo matka kirkkoon oli minulle tunteikas, kun ajattelin, että kohta... Olimme kirkolla hyvissä ajoin ja odottelimme pihalla muita vieraita saapuviksi. Emme tunteneet ketään, sulhasen veljetkin olivat jo niin aikuistuneet, ettemme tunnistaneet heitä.

Sitten tuli sulhasen vanhemmat: "Täällähän on tuttuja! Varavanhemmat, niin kuin meidän xx on aina sanonut" 💕 
Siinä se oli. Ensimmäinen hetki kun jouduin nieleskelemään. Varavanhemmat! 
No kirkossa olo oli tietysti sitä mitä oli... En vain pitänyt papista. Vihkijänä oli naispappi - mulla ei ole mitään naispappeja vastaan, miten voisikaan olla, kun en itse edes kuulu kirkkoon, mutta tällä papilla oli jotenkin "kolkko" ääni. Isoon kirkkoon olisi tarvittu vähän pehmeämpi ääninen pappi.  Mutta kauniisti hän puhui, siitä ei päästä mihinkään ja taas piti silmänurkkia kuivailla. En ollut ainoa...

Juhlapaikalle kun päästiin ja lopulta päästiin onnittelemaan tuoretta avioparia, oli tuoreen aviomiehen ensimmäinen kommentti "No miten ne vanhemmat täällä näin häntäpäässä tulee?" 😊😊 
Voih, ette tiedä miten sydämeni taas pusertui kasaan - minullahan onkin siis kaksi poikaa! 
Ja miten hänen silmistään näki, että hän oli iloinen siitä, että pääsimme paikalle, Pojan ja Tyttöystävän kanssa.

Niin ja morsian - morsianhan oli tietenkin yhtä kaunis tämä pilvetön kesäpäivä, jona saivat häitään viettää! 

Harmi kyllä, jouduimme lähtemään pois, heti hääkakun leikkaamisen ja kakun ja kahvin jälkeen, mutta saimmepa olla todistamassa tätä tärkeää päivää.

Tullessa totesin Pojalle, että no, onhan sulle sittenkin se isoveli, vaikka ollaan aina luultu ettei sitä ole. Näillä miehillä - ei kai pian 3-kymppisiä voi enää pojiksi sanoa, vai voiko? - on ikäeroa vain 15 päivää. Ovat tunteneet ekaluokasta asti. 

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Onneksi on kengat ovenpielessa valmiina!

Se kuulemma alkoi nyt - sanoi Aitirakas ja Siskorakas. Nii-i, just se.  Eli paree joko ottaa ja lahtea nyt, tai pitaa tiukasti sohva kasinojista kiinni 😂

No mutta oikeasti tarkoitukseni oli vain kirjoittaa ja kertoa, etta hengissa ja hyvissa voimissa ollaan. Lainaan Siskon konetta ja tasta puuttu aakkoset pisteilla - siis.. niin no ne aakkosten kaksi viimeista kirjainta. On muuten vaikea kirjoittaa, kun ne puuttuu koko koneesta.  Joten pahoittelen entista suurempaa kirjoitusvirheiden maaraa.

Kuviakaan en saa lisattya, eika niita kylla hirveasti olekaan.

Laskeuduimme Heathrow'n kentalle keskiviikkoaamuna paikallista aikaa yhdeksalta ja tuntui ihan hullulta, kun taalla oli viela ihan aamu ja me oltiin lahdetty kotoa aamulla ja matkustettu ja monta tuntia - oman sisaisen kellon mukaan paiva oli jo pitkalla.

Siskorakas oli meita vastassa ja edessa oli viela muutaman tunnin automatka, pysahdyksineen. Kun lopulta paasimme perille, oli vastaanotto mita lampimin: ihana Prinsessa 4 vee tuskin malttoi meita sisalle asti paastaa kun oli jo meita halaamassa niin lujasti, etta taas sai pyyhkia roskia silmistaan. Han ei tiennyt kumman ymparilla olisi pyorinyt - istuimme kolmistaan sohvalla ja han vaihtoi vuorotellen mummon kainalosta tadin kainaloon ❤❤
Vuoretellen olemme saaneet lukea iltasadut ja hoitaa nukkumaan laittamiset.
Pikkuveli sen sijaan katselee meita hiukan epaluuloisesti, eika ole oikein lammennyt kummallekkaan 😊

Tuliaiset on melkein jo ostettu - nyt voi siis keskittya siihen mita ostaa itselleen. Harmi vain, etta matkalaukku on jo melkein taynna; se oli taynna tullessa ja se on taynna lahtiessa.

Jaa niin mita mina niista kengista horisin? No niin kun ne sanoi, etta mulla alkoi se viidenkympin villitys... Yksi ongelma noissa kengissa vain on... Siskorakas "nappasi" multa yhdet kengat. Onneksi oli varakengat mukana....

Palataan taas yhteyksiin - ja pahoittelut, etten vastaile teidan kommentteihinne: luen ne kylla puhelimella sahkopostin kautta kaikki, mutta vastaaminen puhelimella on niin hankalaa ja nama illatkin menee niin nopeasti, ettei juuri tule talla koneella oltua.

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa jatkuu kunhan paasen kotiin 😉😉